Farinata eli kikhernepannukakku

farinata10416.jpg

Kikhernepannukakku voi kuulostaa epäilyttävältä. Epäluuloon ei ole syytä, sillä se on herkkullista, monikäyttöistä ja terveellistä. Sillä ei kyllä ole mitään tekemistä perinteisen suomalaisen pannukakun kanssa vaan enemmän se muistuttaa leipästä. Kyseessä on siis kikhernejauhoista uunissa paistettava pannukakku, jonka voi päällystää haluamallaan tavalla. Farinatan voi syödä heti lämpimänä, jolloin se on rakenteeltaan pehmeämpi tai antaa jäähtyä, jolloin sen voi helposti leikata viipaleiksi.

farinata20416.jpg

Olen innostunut tekemään farinataa lounaaksi. Taikinan sekoittamiseen menee muutama minuutti. Sen on hyvä seisoa ennen paistamista vähintään tunti, joten sekoitan sen yleensä aamulla valmiiksi. Lounasaikaan sitten vain paistan farinatan ja kypsymistä odotellessä pilkon päälliset. Olen kasannut päällle erilaisia kasviksia kuten tomaattia, avokadoa, paprikaa ja maissia. Keittänyt kananmunan ja kruunannut annoksen aina ripauksella juustoa. Lapselle olen tehnyt oman version farinatasta ilman suolaa. Tämä annos on yhdelle ja olen paistanut sen blinipannussa.

Farinata

  • 1/2 dl kikhernejauhoja
  • 1 dl vettä
  • loraus oliiviöljyä
  • suolaa
  • tuoretta tai kuivattua rosmariinia

Sekoita kikhernejauhot, vesi ja pieni oraus oliiviöljyä tasaiseksi vispilällä. Jätä taikina huoneenlämpöön vähintään tunniksi. Kun olet valmis paistamaan farinatan, laita uuni kuumenemaan 225-asteeseen ja nosta pannu uuniin lämpenemään. Mausta taikina rosmariinilla. Kun uuni on kuuma, nosta pannu ulos, voitele kevyesti öljyllä ja kaada taikina pannuun. Paista noin 15 minuuttia, kunnes farinata on saanut hieman väriä pintaan. Nostele päälliset keoksi farinatan päälle ja nauti lämpimänä.

Koti Ruoka ja juoma Lapset

HAM ja Brasserie Lumiéren brunssi

lumiere10416.jpg

Tunnen itseni aina hyvin newyorkilaiseksi, jos sunnuntaihini sisältyy taidetta & brunssi (mitä tapahtuu kyllä harvoin). Loistava paikka yhdistää nämä kaksi asiaa on Tennispalatsi.

Viime sunnuntaina kävimme HAMissa katsomassa Rakkaudella Heino -näyttelyn, johon on valittu Heinon taidesäätiön nykytaiteen kokoelmasta noin 100 teosta. Kauniita, hämmentäviä, häiritseviä, upeita, herkkiä, rujoja… Säätiön kokoelmaan kuuluu yli 1400 teosta ja ne ovat Heinon perheen vuosikymmenten aikana ostamia. Hienoa, että tällaisia taiteenkeräilijöitä Suomesta löytyy. Näyttelyn esittelytekstissä kerrotaan, että työt on ostettu perheen mieltymysten pohjalta. Mielenkiintoista olikin nähdä niin erilaisia teoksia ja miettiä, mikä niissä on Heinoihin vedonnut.

lumiere20416.jpg

Näyttelyn jälkeen istahdimme Lumiéreen brunssille. Ravintolan sijaintiTennispalatsin käytävillä voi tuntua hieman oudolta, mutta se on oikeasti tosi kiva. Brunssiannoksia tilataan listalta. Minä valitsin ankkaa, hollandaisea ja uppomunan, jotka tarjottiin voissa rapeaksi paistetun leivän päältä. Niin hyvää! Ja annoskoko & täyteläisyys olivat juuri sopvasti tasapainossa. Ja Jussin saadessa varsiselleri-päärynä-lime-mehunsa iski niin kova mehukateus, että päädyin tilaamaan yhden itsellenikin. Pikku-brunssittelijalle antamani leipäpalanen oli niin herkkua, että sitä makusteltiin suussa, kunnes viimeinenkin palanen kovasta reunasta oli pehmennyt nieltäväksi.

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen