Seesam aukene

halvajogurtti0216.jpg

 

Viime aikoina olen himoinnut tahinia, tuota seesaminsiemenistä tehtyä tahnaa, joka on kai useimmille tuttu hummuksesta. Uskon, että tällaisissa himotustapauksissa kehoni yrittää viestittää minulle jotain tarpeistaan (tämä ei päde Ben & Jerry’siin). Kalsiumia seesaminsiemenissä on ainakin reilusti, joten ehkä siinä himon syy (sitä on kyllä myös Ben & Jerry’ssä…). Olen lisäillyt tahinia aamupuuroon, tehnyt siitä salaatinkastikkeita ja jopa leiponut suklaakeksejä. Ja syönyt halvaa.

Vielä muutama vuosi sitten halva ei juurikaan ollut makuuni, mutta nykyään pidän siitä aika paljon. Ainakin kausittain. Sellaisenaan ja jälkiruoissa. Tähän nopeaan halva-appelsiinijälkkäriin käytin pistaasihalvaa, mutta suklaahalva voisi olla myös aika ihanaa. Tai sitten päälle voisi rouhia tummaa suklaata.

Halva-appelsiinijälkkäri kahdelle

  • 1 appelsiini
  • 1,5 dl paksua krekkalaista jogurttia
  • n. 1 dl pistaasihalvaa
  • muutama suolattu pistaasipähkinä kuorittuna

Leikkaa appelsiinin kuori niin, että kalvo lähtee mukana. Lohkojen välistä kalvoa ei tarvitse poistaa vaan voit pilkkoa kuoritun appelsiinin. Jaa appelsiini kahteen kulhoon. Sekoita murennettu halva jogurtin joukkoon ja nostele seos appelsiinien päälle. Viimeistele muutamalla rouhitulla pistaasipähkinällä. Jälkkärille tekee hyvää, jos se saa odotella hetken jääkaapissa.

Jogurtista vielä sen verran, että turkkilaisen jogurtin lisäksi käytän usein kreikkalaista Total jogurttia. Yleensä kaupoista löytyy pieniä pikareita joko 5% rasvaisena tai rasvattomana. Herkusta saa kuitenkin isommassa purkissa versiota, jossa on 2% rasvaa. Löytyy siis mistä valita. Minä käytän kaikkia suloisesti sekaisin.

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta

Brunssilla Espoossa

 

Peroba1.jpg

Kallion ja keskustan brunssipaikat ovat kävelymatkan päässä kotoamme. Kallion vielä lähempänä, keskusta vaatii jo vähän reippaampaa askellusta. Suununtaina hyppäsimme kuitenkin poikkeuksellisesti autoon ja ajoimme brunssille Espooseen, Peroba Cafeseen Leppävaarassa.

Syynä tähän oli kaksi suloista tyttöä. Meillä on tapana viedä sisarusten lapset syntymäpäivien kunniaksi syömään ja sitten valitsemaan mieleistä synttärilahjaa. Eilen saimme seuraksemme kaksi vähän vaille koululaista ja vaihdossa jätimme Lounan tätinsä hoiteisiin. Ensin suuntasimme brunssille ja sitten ostoksille Toys R Us:iin. Voitte kuvitella kummasta tytöt olivat enemmän innoissaan.

Peroba2.jpg

Peroba Cafe osoittautui todella viehättäväksi vanhaksi puutaloksi, joka oli keskellä uudisrakennuksia ja rakennustyömaita kuin taivaasta pudonneena. Jos menette paikalle, niin ette voi olla huomaamatta talon upeita kaakeliuuneja. Brunssipöytä oli maistuva, vaikka mitään kovin yllättäviä makuja tai yhdistelmiä siitä ei löytynytkään. Aika tyypillisessä pöydässä oli esimerkiksi savukalaa, katkarapusalaattia, pekonia, karjalanpiirakoita, juustoja, hedelmiä, jogurttia ja mysliä. Lapsukaisten suosikiksi taisi nousta croissantit ja pannukakku kermavaahdolla. Ja olihan se pannari kyllä hyvää. Itse taisin popsia eniten katkarapuja.

 

Koti Ruoka ja juoma