How do you know them all?

Niinkuin mainitsin edellisessä postauksessa, kulttuurieroja Suomen ja Hollannin välillä on paljon. Välillä ne johtaa ärsytyksiin, mutta välillä myös ihan hauskoihin tilanteisiin.

Ensimmäinen asuntoni täällä oli lähellä paikallista ’punaisten lyhtyjen aluetta’. Kävelin aika usein sen läpi, ja se oli aika normalisoitunut itselle. Kerran kävellessäni alueen läpi, vanhempi herrasmies moikkasi minulle. Olin hämilläni, että luuleeko hän minua prostituoiduksi, tai joksikin tutukseen? Eihän mitään muita syitä tällaiselle täysin absurdille moikkailulle voi olla. Painoin katseen maahan ja jatkoin matkaa hieman kiihdyttäen vauhtia.

Kun tapasin nykyisen puolisoni (me ei muuten olla naimisissa, käytän vaan jostain syystä mielummin termejä puoliso tai mies, kuin poikaystävä), olin hieman kummissani kuinka paljon vanhuksia hän tunsi. Kävimme aika paljon kävelyillä, ja hän tervehti valehtelematta varmaan sataa +60-vuotiasta meidän kävelyillä. Pidin tätä jo hieman epäilyttävänä. Missä hän on tutustunut heihin? Miksi?

Lopulta (aika pitkän ajan jälkeen) kehtasin kysyä, että miten hän on tutustunut näihin kaikkiin. Hän oli aika ihmeissään tästä kysymyksestä, ja kysyi, että mitä tarkoitan. ”Well you’re always saying hi to them”. Tästä seurasi aika paljon naurua, ja sain kuulla, että täällä se on kohteliasta tervehtiä muita ihmisiä kaduilla, varsinkin nuorempien vanhempia.

Tällaiselle semi-introvertille suomalaiselle tämä tapa oli niiiiin outo, kun on tottunut kävelemään katse maassa. Aika pian tämän jälkeen kuitenkin huomasin nauttivani siitä, ja nykyään se on osa omaa kulttuuri-miksiäni. Tehtiin tätä huomaamattamme myös suomen visiitillä, ja valehtelematta kaikki ketä tervehdittiin vaikuttivat positiivisestä yllättyneiltä.

Tässä on yksi tapa, mikä olisi mun mielestä ihana kaikkialla. Se luo tiettyä tunnetta siitä, että kukaan ei ole yksin.