I’m sorry, I was wrong
Kuvailisin itseäni aika naiiviksi henkilöksi. Naiivilla tarkoitan sitä, että uskon kaikkien ihmisten olevan hyviä, ja haluavan hyvää kaikille muille. Luotan auktoriteettiin, ja uskon, jos joku sanoo minulle hoitavansa asian X, varsinkin, jos se joku on poliisi.
Asuin Pohjois-Carolinassa vuoden 16-vuotiaana, ja silloin koin ensimmäistä kertaa kulttuurierojen merkityksen. En tee uusia kavereita mitenkään superhelposti, ja olinkin ihanan yllättynyt, kun niin moni sanoi esim. ”We should totally hang out this weekend!”. Itse tietenkin aivan innoissani etsin ensin sanakirjasta (kannoin ihan oikeasti ekat kuukaudet sanakirjaa mukana kun en puhunut englantia) oikeat sanat, ja vastaan ”siis joo, totally!”. Viikonlopun saapuessa odotan tätä tapaamista uusien ystävien kanssa kuin kuuta nousevaa, kunnes tajuan, että sitä ei tule. Myöhemmin ymmärsin, että jenkit sanoo näin tapana, ei sitä oikeasti tarkoittaen. Hämeenlinnassa, mistä olen kotoisin, jos sanottiin että nähdään viikonloppuna, niin sitten kyllä nähtiin! Siellä ei myöskään paljoa puhuttu puolitutuille, ei edes vahingossa.
Hollannissa ensimmäinen vuosi meni siinä ulkomaa-kuplassa. Kaikki oli kivaa ja uutta. Vuoden jälkeen aloin huomaamaan enemmän näitä eroja, ja nyt kahden vuoden jälkeen lista on pitkä. Nämä ovat siis tosiaan vain mun kokemukselta, ja ehkä samanlaisia tyyliltään kuin ”kaikki suomalaiset ovat introverttejä”. Yksi asia nousee kuitenkin yli kaiken mun ärsytyslistalla:
Hollantilaiset eivät voi myöntää olevansa väärässä, tai jos ovat tehneet virheen. Eikä tee asioita mitä heitä ei huvita tehdä.
Tää on aivan järkyttävän raivostuttavaa. Ihan esimerkkinä, kävin apteekissa viime viikolla hakemassa reseptilääkkeen, jonka lääkäri oli sanonut olevan siellä jo viime viikolla. Noh, sitä ei siellä kuitenkaan ollut, ja he lähtivät selvittämään. Hetken päästä tuli apteekkari, joka piti minulle luennon siitä, kuinka en voi olettaa, että he tilaavat minulle lääkkeitä, jos en ole rekisteröitynyt heille. Tätä saarnaa kesti jonkin aikaa, ja totesin siihen vain, että jos mun lääkäri sanoo, että lääke on siellä, niin odotan että se myös on. Apteekkari hyvin närkästyneenä antoi mulle lääkkeen, saatesanoilla että ”tämä on jonkun muun tilaama, mutta emme tiedä tuleeko hän hakemaan sitä, niin sinä saat sen nyt”. Tässä vaiheessa olin aivan järkyttynyt. Siis MITEN ne voi antaa mulle jonkun TOISEN TILAAMAN lääkkeen??? Tässäkin oli varmasti syynä se, että he olivat unohtaneet tilata, yrittivät syyttää sen mun viaksi, ja sitten ”armollisesti” korjasivat virheensä. Voi hyvä luoja, sanon minä.
Toinen esimerkki:
Olin onnettomuudessa nelisen kuukautta sitten, auto ajoi mun päälle kun pyöräilin. Vakuutusta (ja itseäni) varten olisin halunnut poliisin raportin, joten soitin poliisille. Ensin sieltä vastattiin aika nihkeästi, mutta kun vähän vaadin, hän hyväksyi pyyntöni, ja sanoi, että soittaa kohta takaisin kun löytää raportin. Soittoa ei ikinä kuulunut, ja tajusin, että en sitä raporttia tule ikinä saamaan. Hän ei ollut edes kysynyt yhteystietojani. Olisin toki voinut soittaa perään, jonottaa puhelimessa, ja vaatia parempaa palvelua, mutta en vaan jaksanut. Koko onnettomuus oli aika shokeeraava, ja mun luonteeseen ei vaan sovi se, että mun pitää riidellä asioista joita pidän itsestäänselvänä.
Näitä esimerkkejä olisi ihan hirveästi. Tämä on kuitenkin ehkä se suurin syy, miksi en koe oloani kotoisaksi täällä. Haluan luottaa ihmisiin, ja siihen, että mulle ei valehdella. Haluan, että ihmiset pystyvät sanomaan ”hei, mä tein virheen, anteeksi”. Haluan, että ihmiset voivat myöntää, jos eivät tiedä jotain. Aina olisi parempi sanoa, että ”pieni hetki, tarkistan”, kuin antaa virheellistä tietoa. Kaipaan suomalaista rehellisyyttä ja nöyryyttä. Ei sitä ymmärrä edes arvostaa näitä asoita kun asuu Suomessa, mutta ulkomailla ollessa huomaa, että näihin kiteytyy paljon omia arvoja.
So please, say sorry, I was wrong.