Lilies, magazines and jewelry

Mä muutan aika helposti mieltäni asioista. Ja aika usein. Ihan silleen koko ajan. Niinkuin mainitsin, en olisi ajatellut kirjoittavani blogia, ja nyt haluaisin ihan joka päivä kirjoittaa jotain. Samoin muistan sanoneeni aikaisemmin, että en kyllä pidä sisustuksesta ollenkaan, en mistään osasta sitä.

Nyt kuitenkin löysin jonkun asian mistä pidän: viimeistely! Siinä vaiheessa kun kaikki on jo valmista, ja joku kaipaa vain viimeistä silausta, niin se viimeinen silaus on niin ihanaa tehdä. Jollain ihan pienellä jutulla saakin huoneesta kodin näköisen. Löysin mun miehen tavaroista vanhoja The New Yorker-lehtiä, ja ne on ihan super sisustaessa! Ne on niin visuaalisesti kauniita (no okei ei tietenkään tää tässä kuvassa, mutta muuten!!).

Samoin viherkasvit tekee ihan todella paljon. Niistä en todellakaan tosin ota kuvaa, koska jostain syystä onnistuttiin ostamaan ihan mini-kasvit, vaikka niiden piti olla isoja. Kyllähän ne tuntui valtavilta, kun niitä pyörällä kuljettettiin kotiin. Tuo lilja muuten ylläolevassa kuvassa on aivan ihana, mutta mun piti siirtää se toiselle puolelle huonetta, kun se haisee ihan kamalalle. Monta päivää yritin jäljittää hajun alkuperää, kunnes tajusin, että se on noi kukat 😀 En suosittele.

Tykkään myös meidän keittiöstä ihan hirveästi, vaikka meillä ei ole vielä edes ruokapöytää (saapuu vihdoin viikonloppuna). Rakastan meidän kahvikonetta, ja sen päällä roikkuvia viinilaseja. Tosin yksi minkä haluaisin vielä keittiöön lisää, pöydän ja tuolien lisäksi, olisi valot tuohon viinilasi-kaappiin, samalla tyylillä kun tuossa oikeanpuoleisessa kaapissa.

Sitten vielä yksi asia joka tuotti mulle niin paljon iloa: valtava korukaappi. Mulla on aika paljon koruja, ja nyt viime vuosina olen myös alkanut käyttämään niitä enemmän. Niitä ei kuitenkaan tule käytettyä jos ne on jossain laatikon pohjilla. Niimpä panostin kunnon korukaappiin, jonne saa tarvitaessa vaikka piilotettua suklaata, koska oven saa lukkoon (meillä usein suklaat katoaa kun nukun). Tämä suuri keksintö tuo mulle niin paljon iloa, vaikka nyt korona-aikaan ei tule hirveästi edes käytettyä koruja, kun tekee kaiken kotoota. Sitä on silti ihana availla ja tuijotella, ja haaveilla ajasta kun niitä voi taas käyttää.

Koti Sisustus Oma elämä Hyvä olo