Kaikki kirjat jotka haluaisin lukea juuri nyt

Miksi kaikki mahtavat uutuuskirjat ilmestyvät juuri syksyllä, kun kesällä luin turhanpäiväistä hömppää tahdilla kirja per päivä, ja syksyllä saattaa mennä monta viikkoa ennen kuin ehdin / jaksan / kykenen tarttumaan yhteenkään? Meneillään on kotimaisen kirjallisuuden ja eritoten naiskirjailijoiden supersyksy ja suorastaan ahdistaa kun en ole siinä mukana.

Osittain kyse on siitä, että kyseisten kirjojen varauslista kirjastossa on älytön. Lähimpänä maalia olen varaussijalla 96. Tämä on tietysti mahtihomma kyseisille kirjailijoille – huippua, että kirjat kiinnostavat ja että nämä teokset ovat saaneet ansaitsemansa huomion!

Tähän väliin voisi huomauttaa, että tokihan on ihmisiä jotka ostavat kirjoja. Että miksi jonotan niitä kirjastosta, ehkä kirjailijatkin saisivat enemmän tuottoa jos ostaisin heidän kirjansa. Minä olenkin nimenomaan ihminen joka ostaa kirjoja, mutta vasta luettuaan sen. Anteeksi mitä? kysyt ehkä nyt. Mutta haluan, että kirjahyllyssäni on vain teoksia, jotka haluan lukea uudelleen ja uudelleen, joita haluan suositella ystävilleni ja lainata heille eteenpäin. 

Joka tapauksessa, syksyn lukulistallani ovat:

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

ehka_tana_kesana_kaikki_muuttuu11412.jpg

Kuva: Gummerus

Syksyn varmasti hypetetyin kirja, josta olen lukenut vaan muutamia blogeissa esiintyneitä lainauksia, mutta tiedän jo niiden perusteella, että tulen tykkäämään kirjasta. Kyseessä on myös varmasti teos, josta tulen toivomaan että se olisi kirjoitettu vaikka 5 vuotta aiemmin, jolloin se olisi toiminut viihdyttävänä vertaistukena ja lämpimänä lohtuna omien pahimpien ”sinkku-urakriisi-mitä teen elämälläni-oon luuseri” -kipuilujeni aikana.

Julia Thurén: Kaikki rahasta

kaikki_rahasta10729.jpg

Kuva: Gummerus

Mahtavan Juliaihmisen ”talousraamattu”, josta myöskin tiedän jo etukäteen, että sen pitäisi kuulua jokaisen naisen yleissivistykseen. Itse aloin ylipäänsä ajattelemaan rahaa n. vuosi sitten Julian blogin innoittamana – sitä ennen raha oli vain asia joka vilahti tilillä palkkapäivänä ennen laskujen maksua. Sijoittaminen tuntui vieraannuttavalta silinteripäisten salkkumiesten hommalta enkä olisi voinut koskaan kuvitellakaan esim. pyytäväni palkankorostusta. Tämä ajattelu on onneksi jo alkanut muuttua, mutta vielä on opittavaa!

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Mia Kankimäen esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen tykyttämään nopeammin kuuluu myöskin ”kirjoja jotka kaikkien tulisi omistaa” -listalleni. Rakastin tuota unelmista, itsensä ylittämisestä, kirjoittamisesta, heittäytymisestä ja riskien ottamisesta kertovaa kirjaa. Intohimoisista ja rohkeista uranuurtajista ja ”poikkeusnaisista” ammentava uutuus aiheuttanee jälleen akuutin matkakuumeen, sekä antaa tolkuttomasti inspiraation lähteitä.

Riikka Pulkkinen: Lasten maailma

Riikka Pulkkiseen suhtaudun hieman kaksijakoisesti. Pulkkisen esikoisteos Raja oli upea, kipeä ja tarkkanäköinen, mutta seuraavasta Totta-romaanista en sitten enää pitänytkään, ja sen vuoksi (kaiketi) en koskaan edes lukenut Pulkkisen kolmatta, vuonna 2012 ilmestynyttä Vierasta. Lasten maailmaa on kuitenkin kehuttu, joten haluan antaa sille mahdollisuuden.

Saara Turunen: Sivuhenkilö

sivuhenkilö.jpg

Kuva: Tammi

Turusen Sivuhenkilö ei nyt enää mene syksyn uutuuskirjana, mutta lukulistallani se yhä silti roikkuu (pitkän kirjastojonon vuoksi). Turusen edellinen teos, Rakkaudenhirviö, oli mahtava ja odotan sen itsenäistä jatko-osaa innolla. Rakkaudenhirviö nauratti sillä kiusallisella funny because it’s true –kulmalla ja samalla itketti – hämmentävästi samastuin joka toisella sivulla päähenkilön neuroottiseen ja synkistelevään äitiin, joka toisella elämässä hapuilevaan päähenkilöön itseensä. En malta odottaa tarinan jatkoa.

Miten mahtavia mimmejä ja kirjailijoita meillä Suomessa onkaan, eläköön kirjat!

Kulttuuri Kirjat

Recover Laboratory vie jälleen maan alle

reclab.jpg

Kuva: Recovery Laboratory

Tutustuin poikkitaiteellisen Recovery Laboratory -ryhmän työhön ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten Viikin vedenpuhdistamolaitoksen käytäviin rakennetussa sirkuslabyrintissä. Laitoksen kapeat käytävät, valtavat hallit ja kuumottavat, vesialtaiden päältä kulkevat sillat loivat täydellisen ympäristön video- ja äänitaiteelle sekä erikoisten hahmojen taitaville sirkusnumeroille, jotka rytmittivät yksin kuljettua matkaa maan alaisissa sokkeloissa. Olin erittäin vaikuttunut ja kirjoitinkin, että kyseessä oli paras immersiivinen teos, jonka toistaiseksi olin Helsingissä nähnyt.

Sittemmin olen käynyt katsomassa porukan pienempiä teoksia Suomenlinnan Viaporin Kekri -tapahtumassa, jonka puitteissa ryhmä ei (ymmärrettävästi) ole yltänyt samanlaisiin elämyksiin. Siksi olin innoissani kun Recovery Laboratoryn syksyn uusi suurteos Underneath sai pari viikkoa sitten ensi-iltansa. Tällä kertaa esitys sijoittuu väestönsuojaan Meilahdessa.

Sateisena syysiltana etsiydyn keskellä Meilahtea sijaitsevan väestönsuojan sisäänkäynnille. Mukaani labyrinttiin saan pingispallon – mihin sitä tarvitsen, sitä ei kerrota. Seuraavan 60 minuutin ajan vaellan ”labyrintissä”, erilaisia hahmoja ja taide-elämyksiä kohdaten. Labyrintti on kokemukselle oikeastaan väärä sana, sillä matka on hyvin lineaarinen eikä eksymisen vaaraa tai reitin valitsemisen vaihtoehtoa ole, mikä on tavallaan vähän sääli. Suurimman osan ajasta kävelen hämärien, tyhjien hallien läpi, joihin olisi voinut tuoda vielä enemmän video- tai äänitaidetta. Matkalla kohtaan hahmoja, joiden kanssa saan olla vuorovaikutuksessa – tai sitten en. Kannattaa kuitenkin olla, koska ilman interaktiota hahmoista ei saa juuri mitään irti. Tämä ehkä harmittaa kokemuksessa eniten: vedenpuhdistamossa olleessa esityksessä katsojan osallistumisen ”palkintona” olivat hienot, visuaaliset nykysirkusnumerot, mutta Underneathin läpi voi hyvin kulkea näkemättä mitään kovin koskettavaa tai taiteellista. Silloinkin kun ryhdyn leikkiin hahmojen kanssa, ovat ohjakset koko ajan minulla ja jokainen kohtaaminen päättyy vähän hämmentyneeseen tunnelmaan: oliko tämä tässä, tapahtuuko vielä jotain vai kannattaako minun jo lähteä eteenpäin? Esityksen ytimessä toki onkin tämä itse määräämisen, omien rajojen tutkiskelun ja kiusallisuuden sietämisen tematiikka, mutta vastuu esityskokemuksen onnistumisesta ei saisi aivan näin vahvasti olla katsojalla. 

Muutama hieno hetki ja oivallus Underneathiin liittyy, mutta niistä ei voi kertoa enempää elämystä spoilaamatta. Tällä panoksella odottaisin kuitenkin enemmän vastinetta rahoilleni: 35 € lippuhinnalla pelkkä kävely väestönsuojassa ei ihan tunnu riittävältä. Jatkossa toivoisin Recovery Laboratoryn porukan vievän pelillisyyden vielä pidemmälle ja toisaalta ottamaan mukaan selkeämpiä ”numeroita” myös niitä katsojia varten, joille tuijotuskilpailu spandex-pukuisen hahmon kanssa ei ole tarpeeksi. Katsojalle, joka kokee immersiivistä tai osallistavaa teatteria ensimmäistä kertaa, kokemus on silti varmasti avaava. On oletettavaa, että esitys tulee jakamaan mielipiteitä ja toiset varmasti saavat siitä minua enemmän. Recovery Laboratory tuulettaa onnistuneesti pölyttyneitä käsityksiä katsojan roolista ja se tekee kentälle hyvää. Kuitenkin mitä enemmän immersiivisiä esityksiä näkee ja mitä yleisemmiksi ne tulevat, sitä selkeämmäksi käy, että pelkästään outo esityspaikka ja omaan tahtiin kävely ei riitä, vaan esityksestä tulee käydä ilmi, mitä taiteilija haluaa sanoa, miksi tämä esitys on tehty ja mitä katsoja tästä saa.

Underneath Meilahden väestösuojassa 20.12.2018 asti, liput 35/25€.

Kulttuuri Suosittelen