Päivä Luonnonkaunis-messuilla
Lauantai oli mielenkiintoinen ja antoisa, mutta toisaalta pitkä ja raskas päivä. Lähdimme aamulla klo 8.10 bussilla Kauneuskeskus Kolibrin kosmetologin kanssa Porista Helsinkiin suuntana Luonnonkaunis-messut. Matka meni yllättävän nopeasti ja meitä odotti aurinkoinen, mutta kylmä Helsinki.
Olin ihan innoissani bloggaaja-kyltistä (monelle muulle ihan perusjuttu varmaan :D), sillä en ollut vielä päässyt sellaista käyttämään. Viime vuonna en päässyt esim. I love me-messuille muiden menojen takia. On vieläkin outoa kutsua itseäni ”bloggaajaksi”, vaikka olen pian vuoden kirjoitellut (3 viikon päästä)!
Vaikka Kattilahalli ei ole kovin iso, kului aikaa paikan päällä oletettua enemmän: 4,5 tuntia. Eniten aikaa vietin Bohon, EkoPharman, YA Naturaen, House of Organicin (mm. Acorelle, Avril, Ben & Anna, Dabba, Hurraw), Mirazin (mm. Zuii, Eco by Sonya, Unique, Helixium) ja NHS:n (Lavera, Benecos) pisteillä. Paljon tuli vaihdettua ajatuksia, kokemuksia sekä yhteystietoja. Sain paljon mielenkiintoisia tuotteita testiin. Kirjoittelen kevään mittaan tuotetestauksia pikkuhiljaa (vanhempiakin vielä julkaisematta), joten niitä tiedossa luonnonkosmetiikasta kiinnostuneille.
Eniten himottaa testata Avrilin huippusuosittua uutuutta, vedenkestävää ripsaria, joka kuuleman mukaan jakaa ihmisten mielipiteet. Myös Ben & Anna-deostick tulee olemaan ensimmäisten testattavien joukossa. EkoPharmalta lähti testiin kaksi uunituoretta uutuutta, joista olen innoissani. EkoPharman tuotteista olen kirjoittanut aiemminkin tämän ja tämän postauksen. Yliopiston Apteekin edullisen, laadukkaan YA Naturaen kokeileminen kiinnostaa kovasti. On mielestäni iso edistysaskel, että apteekilla on oma, melko laaja luonnonkosmetiikkasarja! Ihan messujen lopuksi tarjosi Mirazin edustaja minulle Helixiumin etanatuotteita. Alkuperäiset, Natura Median Baba de Caracol-etanatuotteet ovat tuttuja (arvoin tässä postauksessa lukijoillekin kaksi kpl), mutta Helixium kiinnostaa sen takia, että se on ecocert-sertifioitu sarja toisin kuin Natura Median etanasarja. Helixiumilta löytyy silmänympärysvoide, joka sisältää ”luontaista botoxia”, joka on varmasti täydellinen tuote huonosti nukutun yön jälkeen.
Lauantaina oli mielestäni mielenkiintoisimmat luennot. Emme valitettavasti ehtineet klo 11.00 luentoon kasvivärjäyksestä, mutta klo 13.00 kuuntelimme kokonaan Noora Shinglerin ja Katariina Rantasen luennon kosmetiikan sisältämästä muovista sekä CosmEthics-appista. Luento oli ihan älyttömän mielenkiintoinen ja todellinen tietopläjäys. Jäi mieleen se, kun Noora sanoi noin joka toisen kosmetiikkatuotteen sisältävän muovia. Myös vegaaniset tuotteet saattavat sitä sisältää, toisin kuin sertifioidu luonnonkosmetiikkatuotteet.
YLE uutisoi viime viikolla Orb Median laajasta selvityksestä , jonka aihe oli vesipullojen sisältämä mikromuovi. Tässä toinen YLEn julkaisema artikkeli tutkimukseen liittyen. Noora ihmetteli juurikin sitä, miksi jotain ainesosaa aletaan tutkia vasta sitten, kun sillä epäillään olevan haitallinen vaikutus ihmisen terveyteen, vaikka tiedossa olisi jo pitkään ollut, että ainesosa vahingoittaa luontoa. Tiesittekö muuten sitä, että ainesosan voi todeta vaaralliseksi/haitalliseksi vasta jo olemassa olevasta tuotteesta? ”Miksi niitä ei voi tutkia etukäteen, ennen kuin niitä käytetään esim. kosmetiikassa?”, ihmetteli Noora.
Muovia ei luonnostaan esiinny ihmisessä tai luonnossa, joten emme edes tunne (vielä) kaikkia sen aiheuttamia terveyshaittoja. Käy siis järkeen välttää sitä, niin pitkälle kuin se on mahdollista. Mikromuovin lisäksi terveyttämme uhkaa liukeneva muovi, joka kuulostaa hirvittävältä. Nooran Kemikaalicocktail-media kampanjoi vahvasti kaikenlaisen muovin käyttöä vastaan.
CosmEthics -sovellus on jo monelle – varsinkin luonnonkosmetiikkaa käyttävälle – tuttu työkalu helpottamaan kemikaalikuorman vähentämisessä. Pelkästään muovikemikaaleja on kosmetiikkakäytössä yli 500 ja siihen muut synteettiset sekä haitalliset ainesosat päälle. Väitän, ettei kukaan voi muistaa kaikkia vältettäviä ulkoa. CosmEthics auttaa selviämään sanahirviöviidakosta. Sen avulla pystyt skannaamaan tuotteen INCI-listan ja se kertoo sisältääkö tuote vaarallisia kemikaaleja tai esim. muoveja (saat itse säädettyä asetuksista haluamasi listat päälle.) Suosittelen oikeesti lataamaan sovelluksen, jos et ole sitä vielä tehnyt. CosmEthicsin perustaja Katariina Rantanen on asiantunteva ja vakuuttava nainen, joka kertoo hänen kiinnostuksensa kosmetiikan ainesosia kohtaan syntyneen alunperin lähipiirin syöpädiagnoosien takia.
Oletko muuten käynyt jo allekirjoittamassa kansalaisaloitteen mikromuovin käytön kieltämisestä kosmetiikassa ?
Messujen tarjoiluista vastasi Green Street Cafe, jonka tuotteet olivat käsittämättömän hyviä!! Siis ne raakakakut… Toinen ihastus oli Hey Day-mehut! Erityisesti omena-inkivääri <3 Kuvassa matkaseuralaiseni, Kauneuskeskus Kolibrin Helinä 🙂
// I spent last Saturday in Helsinki. I attended one of the biggest natural cosmetics related events in Finland; The ”Luonnonkaunis” -fair. I was one of the bloggers on this event and I got so many products! I’m gonna test them all and write about the results during spring. I learned a lot about green cosmetics and also new things about the risks of using synthetic cosmetics. Especially Noora Shingler’s speech about plastic in cosmetics was mind-blowing. It was extremely interesting also to listen to the founder or CosmEthics -application; Katariina Rantanen. The app makes it easier to avoid harmful and synthetic ingredients in cosmetics. It’s quick and easy to use. It will analyze your cosmetics products in seconds. If you aren’t using the app yet, I strongly recommend downloading it!
LUE AIHEESEEN LIITTYEN:
Tämän jälkeen vältät turhia kemikaaleja
Miksi valita luonnonkosmetiikka?
DESTINATION HAPPINESS-BLOGIN JUTTUJA MUOVITTOMUUDESTA:
Jos sinua kiinnostaa lukea (muiden aiheiden lisäksi) rehellisiä luonnonkosmetiikan tuotetestauksia esim. ripsareista, deodoranteista, meikkivoiteista, kynsilakoista, kasvovoiteista, ym. niin seuraathan blogia 🙂 Se onnistuu Facebookissa, Instagramissa, Bloglovinissa tai Blogit.fi:ssä!
-Lilies
Noi olis kyllä olleet niin mielenkiintoiset messut, mutta koko viikonlopun oli töitä, niin ei ehtinyt lainkaan mukaan messuhumuun. 🙁
Nyt tosin sain vihdoin aikaiseksi ladattua tuon sovelluksen, kiitos siis maininnasta ja muistutuksesta! 🙂
Voi harmi! No ehkä ensi vuonna 🙂 Oli kyllä antoisa messupäivä!
Mahtava juttu, eipä mitään 🙂
Kiitos, kun jaoit messujen parhaat palat! Luonnonkosmetiikan tuotetestaukset on tervetulleita, tykkään sun tavasta kirjottaa 🙂
Tottakai! Niitä on todellakin tulossa, kiitos! 🙂