Uniergonomian tärkeydestä
Kaupallinen yhteistyö: Familon
UNIERGONOMIA
Ihminen viettää kolmasosan elämästään sängyssä. Unen aikana keho palautuu päivän rasituksesta. Elimistö korjaa itseään sekä poistaa kuona-aineita ja aivot nollaavat itsensä. Riittävä ja palauttava uni on välttämätöntä sekä fyysiselle että psyykkiselle terveydelle. Unen määrään ja laatuun kannattaa siis panostaa. Yksi unen laatuun vaikuttava merkittäväkin tekijä on uniergonomia.
Uniergonomia tarkoittaa fysiologisesti oikeanlaista nukkuma-asentoa. Selkärangan tulisi olla oikeassa asennossa, kehoon kohdistuvan pintapaineen pitäisi pysyä tasaisena sekä hengitysteiden avoimina. Aamuisin vaivaava selkäkipu, raajojen puutuminen tai väsymys saattavat olla merkki huonosta uniergonomiasta.
Uniergonomiaan voi vaikuttaa hyvinkin paljon valitsemalla sopivan sängyn ja tyynyn. Olen vuosien ajan etsinyt minulle parhaiten sopivaa patjaa ja tyynyä ergonomisen nukkumisasennon löytämiseksi ja selkäkivun minimoimiseksi.
Olen kertonut blogissa aiemmin skolioosileikkauksestani ja sen vaikutuksesta elämääni. Urasuunnittelun ja harrastusten lisäksi skolioosi vaikuttaa myös jokapäiväiseen arkielämääni ja luo omat haasteensa myös nukkumiseen.
Pystyn vaikuttamaan selän oireiluun onneksi melko paljon itse. Pidän yleiskuntoa yllä vesijuoksemalla sekä lenkkeilyllä, minulla on fysioterapeutin laatima lihaskunto-ohjelma, käyn säännöllisesti hieronnassa, välttelen vääränlaista kuormitusta, venyttelen usein, lämmitän iltaisin vehnätyynyn niskalle ja panostan uniergonomiaan.
Olen huomannut, että se mikä on minulle sopiva, vaihtelee selän oireilun ja elämäntilanteen mukaan. Välillä kova patja tuntuu parhaimmalta ja välillä kaipaisin mahdollisimman pehmeää alustaa nukkuessa.
Koen, että tyynyn valitseminen on aina ollut vaikeinta. Olen ostanut tai saanut lahjaksi varmaan yli kymmenen erilaista tyynyä. Olen kokeillut älyvaahtotyynyjä, muotoiltuja tyynyjä, pehmeitä höyhentäytteisiä tyynyjä, kovia tyynyjä ja ties mitä. Joitakin olen käyttänyt yllättävän pitkäänkin, mutta ihan täydellistä tyynyä ei ole vielä osunut kohdalle.
Maaliskuisen muuton yhteydessä heitin vanhoja, aikansa eläneitä tyynyjä pois. Jäljelle jäi 4 tyynyä, joita olen kaikkia käyttänyt vuorotellen (tai samaan aikaan.)
Sain Familonilta testattavaksi vartalotyynyn sekä Lokerikko-tyynyn. Olen n. viikon ajan nukkunut uusien tyynyjeni kanssa.
FAMILON BODY-vartalotyyny
Familonin vartalotyyny on rasitusta ja kiputiloja ennaltaehkäisevä, säädettävä asentotyyny. Familonin vartalotyyny on suunniteltu yhteistyössä työfysioterapeutti Jenni Ahopellon kanssa.
Pitkä vartalotyyny tukee selkärangan luonnollista asentoa poistaen kiertoa. Tämä on minulle äärimmäisen tärkeä ominaisuus, sillä rintarankani ei saisi titaanien takia juurikaan kiertyä.
Nukun paljon kyljelläni, joten pitkulainen vartalotyyny on minulle täydellinen. Nukun niin, että toinen jalkani on koukussa tyynyn päällä ja ikään kuin ”halaan” tyynyä. Saatan myös nojata vartalotyynyyn tai nukkua sen päällä niin, että se on puoliksi selkäni alla. Vartalotyyny on ihanteellinen tukityyny selkäkipuiselle. Se vie painetta pois lonkalta ja olkapäältä.
Tiesin jo etukäteen, että rakastuisin kokovartalotyynyyn tai ”poikaystävätyynyyn.” Olen aiemmin nukkunut 3-4 tyynyn kanssa joka yö ja tehnyt niistä erilaisia virityksiä mm. polvien väliin ja alaselän tueksi. Jatkossa riittää yksi tyyny pään alle ja sen lisäksi kokovartalotyyny.
Tyynyssä on molemmissa päissä vetoketju, jotta pallokuitutäytteen määrää voi säätää sopivaksi. Tyynyn päällä on pestävä valkoinen tyynyliina. Vartalotyynyllä on Allergia-, iho- ja astmaliiton myöntämä Allergiatunnus®.
VINKKI: Sopii äärimmäisen hyvin myös raskaana olevalle!
FAMILON LOKERIKKO-niskatyyny
Lokerikko-tyyny on täysin erilainen mitä aiemmat tyynyni. Tyynyn täyte on jaettu kuuteen lokeroon, joita kaikkia voi säätää. Lokeroinnin ansioista tyyny on ryhdikäs ja pitää muotonsa. Ergonominen tyyny on suunniteltu yhteistyössä työfysioterapeutti Jenni Ahopellon kanssa.
Tykkään siitä, että Lokerikko-tyyny on napakka sekä hieman normityynyä isompi (mahtuu kuitenkin tavallisen tyynyliinan sisälle.) Koen, että tyyny sopii paljon kyljellään nukkuvalle – eli minulle. Se vie paineen pois olkapäistä. Pyrin tietoisesti nukkumaan mahdollisimman paljon selälläni, se on kuulemma minulle paras vaihtoehto.
Otin oman tyynyni keskimmäisestä isosta lokerikosta täytettä pois, jolloin pää painuu matalammalle ja tyyny tukee paremmin niskaa. Olen mielestäni pyörinyt yöllä vähemmän ja viihtynyt enemmän selälläni.
Rehellinen mielipiteeni on, että Lokerikko on tähän mennessä paras tyynyni.
Tyynyn mukana tulee lisätäytepussi, jotta tyynyyn voi halutessaan lisätä täytettä. Myös Lokerikko-niskatyynyllä on Allergia-, iho- ja astmaliiton Allergiatunnus®.
FACT: Familonin kuluttajaraadin esitestaama tyyny, erityisesti miesten mieleen.
FAMILON PERCALE-pussilakanasetti
Familon Percale- pussilakanasetti on uutuustuote. Perkaalipuuvilla on ylellinen materiaali, joka tuo vuoteeseen hieman luksusta. Materiaali tuntuu miellyttävältä ja viileältä ihoa vasten.
Ryhdikkäät perkaalilakanat eivät laskeudu ihonmyötäisesti, vaan jättävät ilmaa peiton ja ihon väliin, minkä ansiosta ne tuntuvat samalta kuin hotellilakanat. Vuodevaatteiden materiaalilla on oikeasti suuri merkitys nukkumismukavuuteen. Näiden jälkeen ei ole paluuta hiostaviin ja ihoon liimautuvia lakanoihin!
Puuvillaperkaalikangas kudotaan tiheään erittäin ohuista langoista, minkä ansiosta kangas on sileää ja hieman hohtavaa. Tyynyliinan ja pussilakanan reunoissa on kaksoistikkaukset ja pussilakanan yläreunoista löytyy aukot (vihaan pussareita, joista nämä puuttuvat!)
Hiekan sävy on maanläheinen ja ihanan rauhallinen. Pussilakanat sopivat sisustukseeni täydellisesti. Arvostan kauniita ja laadukkaita asioita, siksi tykästyin näihin pussilakanoihin.
Myös Familon Percale-lakanoilla on Allergiatunnus®. Pölyallergikoille perkaalilakanat ovat ihanteelliset niiden tiiviin, pölyä keräämättömän rakenteen vuoksi.
UNIERGONOMIA-KAMPANJA
Familonilla on käynnissä uniergonomiaan painottuva Ystävämyynti-kampanja 14.-24.5. ja molemmat postauksen tyynyt ovat -25% tarjouksessa tämän viikon sunnuntaihin saakka! Tarjouksessa myös ergonomiset sängyt, patjat, petauspatjat sekä muut ergonomiset tyynyt.
Milloin olet viimeksi panostanut uniergonomiaan?
Muistathan vaihtaa tyynyn vähintään 2 vuoden välein ja peitot n. 4 vuoden välein?
-Lilli
Lokerikko-tyyny vaikuttaisi myös minulle sopivalta. Miten paljon lisätäytettä tyynyn mukana tulee?
P. S. Oletpa nätti 😍
Kiva kuulla, todella iso suositus tyynylle minulta! Lisätäytettä tulee 100 g.
Kiitos paljon <3
Tuttuja minullekin kyseiset tuotteet. Tyyny ei sopinut minun niskalleni, ostin muotoillun Familon ergo tyynyn joka oli ensimmäisestä yöstä lähtien paras minun niskalleni ja sitä käytän edelleen.
Ja vartalotyynystä en luovu, siis sellainen minullakin on.
Toivottavasti sinulle näistä on apua eli nukut hyvin ja kroppasi rentoutuu öisin.
Sängyistä , patjoista ja tyynyistä on paljon kokemusta. Siis vaihtoja on matkani varrella ollut pajon.
Terkuin se ikäloppu skolioosi tätskä joka on sinulle sähköpostia lähettänyt.
ps.näitä kirjoituksiasi on ilo lukea, olet niin lahjakas ja aito ihminen, ja siksi vierailen usein lukemassa mitä eloosi kuuluu.
Sinulle on annettu ulkoista-ja sisäistä kauneutta joten jotain kun on jäänyt saamatta eli terveyttä, niin paljon hyvää olet saanut tilalle ja se ehkä sinua kannattelee. Näin uskon!
Kiitos näistä teksteistäsi. Vanhakin nuortuu! Ja saa nuoruus energiaa näistä selviytymis kirjoituksistasi.
Onnellista oloa elämääsi toivon!!
Hei pitkästä aikaa!
Mahtavaa, että olet löytänyt juuri sinulle sopivan tyynyn! Tyynyllä on kyllä tosi iso merkitys, sen olen myös itse nyt huomannut. On hieno tunne, kun aamulla ei ole niska kipeä.
Seuraavaksi minun täytyy hankkia uusi sänky. Se onkin isompi hankinta ja haluan olla ihan varma ostoksestani, joten tiedossa on useita käyntejä huonekaluliikkeisiin.
Aivan ihana kuulla, että vierailet säännöllisesti blogissani, vaikken skolioosista olekaan kirjoitellut juurikaan viime aikoina.
Kiitos näistä sanoista, et tiedäkään miten hyvältä ne tuntuvat! Ihan herkistyin <3
Toivon myös kaikkea hyvää sinulle! <3
-Lilli