WW: Terveellinen elämäntyyli kesälläkin?
Wednesday Wellness nykyään lyhennettynä WW 🙂
Kesä on monelle rennompaa aikaa urheilun ja ruuan suhteen – niin minullekin. Ei vaan yksinkertaisesti tee mieli mennä salille (mihinkään sisätiloihin) hikoilemaan. Ajatus on tuntunut lähes vastenmieliselta välillä. Kolikossa on kuitenkin kääntöpuoli; lihaskuntoharjoitusten väheneminen tietää lisää selkäkipuja ja mieleen hiipii ahdistus, katumus ja jopa lievää itseinhoa treenien vähenemisen takia. Maauimalaankaan ei ole juurikaan tullut lähdettyä vesijuoksemaan viileän kesän takia. On myös tullut syötyä ja juotua mitä sattuu. Sekin kaduttaa.
Mun on pitänyt opetella vaatimaan itseltäni vähemmän. On ollut pakko takoa päähän, että se on ihan ok, etten käy kesällä salilla tai vesijuoksemassa 3-5 kertaa viikossa tai syö kanaa/kalaa/salaattia jokaisena arkipäivänä. Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi tärkeää on myös henkinen hyvinvointi, johon kuuluu rento eläminen ilman turhaa stressiä. Stressihän itsessään sairastuttaa. Täytyy sanoa, että olen nauttinut täysillä rennosta, vapaammasta elämästä kesällä ja se on todella edistänyt henkistä hyvää oloa. Meillä onneksi hajosi vaaka n. kuukausi sitten, joten ei ole tarvinnut painostakaan stressata!
Kun mieli voi hyvin, riittää taas energiaa liikkua ja uhrata vähän ajatusta syömisellekin. Parin viikon aikana olen jo käynyt salilla muutamia kertoja… Itse asiassa kaipasin jo sinne. Olin tauon aikana unohtanut miten hyvä olo salin jälkeen on.
Maanantaina kävin maauimalassa vesijuoksemassa ennen töitä. Pilvinen sää ei haitannut, kaipasin viileään veteen ulkoilmaan. Aineenvaihdunta sai kunnon buustin kun menin vielä altaan jälkeen kuumaan saunaan vartiksi. Täydellinen tapa aloittaa päivä! Olin täysin yllättynyt siitä, että jaksoin mennä samalla tahdilla ja yhtä kauan kuin pari kuukautta sitten. Ei se peruskunto ollutkaan mihinkään hävinnyt. On virheellinen uskomus, että kunto romahtaa muutaman viikon treenitauon aikana.
Kun innostus liikuntaan on palannut, ei tee enää edes mieli syödä mitään höttömättöä. Luulen, että keho on saanut tarpeekseen grilliruuasta ja överijälkkäreistä :’D Ruokavalio tulee olemaan melko kevyt ja kasvispainotteinen tästä eteenpäin. Tämä ruokahomma on (ainakin mulla) tosi kausiluontoista.. on kausia, jolloin tulee syötyä paljon ja suht raskaasti, mutta niitä seuraa aina kevyempi jakso. Elimistö kyllä kertoo mitä se tarvitsee, kun oppii vain kuuntelemaan. Vaikka aion tietoisesti keventää syömisiä, en silti vieläkään vedä mitään ehdotonta linjaa; aion edelleen syödä mökillä grillikasvisten lisäksi pihviä, nauttia kyläillessä leivoksen kahvin kanssa ja käydä terassisiiderillä kesän aikana. Tärkeintä on löytää balanssi. Lähestyvä Kreikan matka tosin motivoi aikalailla katsomaan mitä suuhunsa laittaa!
Vinkkejä kesä-ajan hyvinvointiin:
– Vedenjuonti. Tätä ei voi painottaa tarpeeksi. Jos hanavesi ei tahdo laskea sellaisenaan, lisää joukkoon sitruunaviipale, limen lohko, kurkun siivuja tai mintun lehtiä! Pidä maustettua vettä kannussa jääkaapissa, niin se on valmiiksi viileää ja pystyt seuraamaan tuleeko juotua riittävästi päivän aikana. Erittäin kuumana päivänä on hyvä lisätä veden joukkoon hieman puhdistamatonta merisuolaa, jotta suolatasapaino pysyy hikoillessa kunnossa. Kookosvesijauhe on myös oiva lisä, sen mukana saat elektrolyyttejä.
– Välipalat. Pyri syömään kesälläkin säännöllisesti, vaikka se on välillä hankala toteuttaa. Pidä laukussa pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai siemenpatukoita, ne ovat täydellisiä välipaloja aterioiden välissä.
– Ulkoliikunta. Jos sisätiloissa urheilu ei nappaa; tee metsälenkki, poimi marjoja ja yrttejä, kävele hiekkarannalla tai käy pulahtamassa meressä/järvessä. Harrastat liikuntaa lähes huomaamattasi.
– Piknik. Nappaa kaveri mukaan ja suunnatkaa piknikille. Tekee hyvää mielelle ja saat samalla D-vitamiinia (mikäli aurinko paistaa :’D). Helli vatsaa täyttämällä piknik-kori tuoreilla marjoilla ja hedelmillä, sekä valitsemalla juomaksi kesäisen kombuchan.
– Grillikasvikset. Ja hedelmät. Grillaaminen tekee ihmeitä, monet tylsät ja arkiset kasvikset ovat hyviä grillattuina. Kokeile esim. tomaattia, munakoisoa, bataattia, tankoparsaa, sipulia, paprikaa, ananasta, banaania tai persikkaa grillattuna. Reseptejä löytyy netistä joka lähtöön.
– Terveelliset herkut. Esim. tummaan suklaaseen dipatut mansikat, itse tehty mehujää, jäätee vihreästä teestä, porkkanat & kurkut + dippi tai tämä ihana chia-puuro.
– Alkoholittomat drinkit. Alkoholi jos joku tekee olon raskaaksi ja kertyy vyötärölle. Tee välillä alkoholiton booli. Nauti juoma hienosta lasista jäiden kera mökin terassilla; ajaa saman asian kuin siideri!
LUE MYÖS: Luontaistuotteet kesään & matkalle
Älä ota kesällä turhia paineita hyvinvoinnista.
Kuuntele kroppaa ja toimi sen mukaan.
Muista, että välillä on hyvä vaan levätä ja palautua.
– Lilies
P.S. En ole saanut yhteydenottoa kuukauden takaisen Superfood-arvonnan voittajalta, joten otin vapauden suorittaa arvonta uudestaan. Tällä kertaa arpaonni suosi Pirtti-blogin kirjoittajaa, ihanaa Jennajohannasia, onnea! Jos tällä kertaa saisin superfood-paketin lähtemään matkaan 🙂
Miiiitämitämitä, mää en ikinä voita mitään! :’D Ihan mahtavaa! Mää pistän sulle mailia 🙂
Ihana 😀 Nyt voitit! Jeps :))
Namnam, suklaamansikat 😛 Hyviä vinkkejä muutkin!
Niitä voisi syödä vaikka kuinka 🙂 Kiva, jos oli hyödyllisiä!