Ylen haastattelu ja ajatukseni siitä
Sain huhtikuun lopussa blogin sähköpostiin viestin Ylen toimittajalta. Huomasin viestin roskapostikansiosta vasta reilu viikko viestin vastaanottamisen jälkeen. Viesti oli haastattelupyyntö. Toimittaja oli tekemässä toukokuussa verkkojuttua milleniaalien työelämästä ja työelämän mielekkyydestä – nimenomaan nuorten näkökulmasta. Hän oli törmännyt Lilyssä postaukseeni oman jutun löytämisestä.
Sovittiin puhelinhaastatteluaika. Haastattelu kesti n. 45 min. Olin laittanut paperille ylös muutamia asioita, joita halusin muistaa sanoa. Haastattelu jännitti, enkä enää edes muista mitä olen siinä vastaillut!
Sain jutun luonnoksen (omalta osaltani) luettavaksi etukäteen. Ehdotin muutamia tarkennuksia/korjauksia siihen. Valmis juttu julkaistiin eilen Ylen verkkosivuilla.
Oli hyvin hämmentävää nähdä oma naama ja nimi Ylen verkkouutisissa.
Jutun otsikko oli hieman huomionhakuinen. En tiennyt, että nimeni mainitaan jo otsikossa ja nyt se on ensimmäinen asia, joka tulee Googlestakin vastaan nimelläni. En ollut ihan varautunut siihen, että juttu on etusivun uutinen. Se oli heti ensimmäisenä, kun kirjoitti Yle.fi. Sain vielä myöhemmin illalla viestin, että ”Hei, sä vilahdit Ylen uutisissa telkkarissa!”
Jutun alussa kuvattu tilanne tapahtui viime syksynä. Minulla oli määräaikainen sopimus. Minun oli kuitenkin annettu kesän alussa ymmärtää, että suurella todennäköisyydellä työsopimusta voidaan jatkaa syksyllä, mikäli saavuttaisin myyntitavoitteet ja kaikki menisi hyvin. Työsopimusta ei kuitenkaan voitu jatkaa taloudellisista syistä ja se kolahti aika kovaa. Kirjoitin tästä aiheesta oman postauksen syyskuussa 2018.
Erehdyin lukemaan Ylen sivuille ja Facebookiin tulleita kommentteja. Suurin osa oli neutraaleja, hyvällä tavalla kantaaottavia tai keskustelua herättäviä, mutta mukaan mahtui myös muutamia, jotka eivät olleet kivaa luettavaa. Tiedän toki bloggaajana, että negatiivista palautetta voi tulla. Nettiin on helppo kirjoittaa anonyymisti omia mielipiteitä ja loukkauksia.
Oli pakko poimia muutama ”helmi” tuolta kommenttien joukosta:
”En haluaisi masentaa, mutta on ikää ja kunnianhimoa liikaa.”
”Nykynuoret luulevat pääsevänsä heti johtajan paikalle kun jonkin mediaseksikkään alan ovat käyneet.”
”Mol.fi järjestää tällaisille tapauksille ”työtä” tai tekemistä ja saa korotettua työttömyyskorvausta 9e päivä. Ei kaikkia ole tehty kestämään vanhanajan työrasitusta.”
”Hyvä pointti se, että oikeastaan jokaisessa työssä on myös ne tietyt rutiinihommat, myös ns. ”unelmatöissä”. Odotukset työtehtävien laadusta ovat jotenkin ehkä turhan korkealla nykyään, ei koko ajan kaikki voi olla parasta.”
Moni oli kommenteissa tarttunut tähän kohtaan:
”Lilli Wuoltee puhuu siitä, että unelmien työpaikan saamisella on hänelle iso merkitys.”
Tämä on lainaus uutisesta. Uutisesta sai ehkä hieman väärän kuvan. Haluaisin nyt tarkentaa sen verran, että en halua kuuta taivaalta, enkä odota pääseväni suoraan johtajan paikalle. Olen toki kunnianhimoinen ja määrätietoinen, mutta haluan vain keksiä itselleni sellaisen työn, jota voin tehdä kokopäiväisesti näiden terveyshaasteiden kanssa. Tärkeää olisi myös viihtyä työssä ja kokea, että sillä on jotain merkitystä. En odota, että jokainen työpäivä on ruusuilla tanssimista, vaan tietysti työ sisältää niitä ”tylsiäkin” rutiineja. Olisi kiva, jos palkka olisi sellainen, että sillä elää ja maksaa laskut. Se on minulle unelmien työpaikka ja olen valmis opiskelemaan sen eteen. Vaikkakaan tänä päivänä koulutus ei takaa työpaikkaa. Kuten jo tässä postauksessa kirjoitin, haluan auttaa ja ohjata ihmisiä tavalla tai toisella. Se on minulle luontaista. Haluan olla ammattilainen jollakin alalla.
Ja haluan ehdottomasti nostaa myös muutaman erittän hyvän kommentin aiheesta:
”Kolmekymmentä vuotta tätä samaa laulua on laulettu, kuinka syy on nuorissa. Haluavat liikaa. Se virsi on aika lopettaa. Esimerkiksi minä olen yksi noista, joita haukuttiin liian helpon elämän haluaviksi nuoriksi aikuisiksi. Pätkän pätkää oli vain tarjolla. Ei se helpolta elämältä tuntunut vastasyntyneen kanssa miettiä, mistä elanto ensi kuussa. Nyt isoäitinä edelleen samassa tilanteessa, mutta enää eivät ilkeät kuittailut tunnu misään.”
”Jokainen tiennee, että työssä on myös rutiineja. Työpaikkailmoituksissa tosin vaaditaan työntekijän olevan tuhattaituri ja luvataan mielenkiintoisia asiantuntijatehtäviä ihanassa työympäristössä, ihanien ihmisten kanssa. Totuus on toinen: työ voi olla 90 % rutiinia ja 10 % jotain muuta, vaikka vaatimus oli työpaikkailmoituksessa korkeakoulututkinto ja paljon osaamista eri osa-alueilta. Todellisuudessa työpaikka on meluinen ja kollegat kyttäävät toisiaan ja ”puu kottavat” selkään omaa etuaan ajatellen. Palkka ei päätä huimaa, kun sitä vertaa samaa työtä tekeviin vanhempien kollegojen palkkoihin. Suomessa vaaditaan nykyään alalle kuin alalle korkeakoulututkintoa, vaikka työt eivät sitä edes edellytä. Tuntuu siltä, että karkkikaupan myyjän täytyy olla vähintään kauppatieteiden maisteri.”
”Määräaikaisuudet ja pätkätyöt kuluttavat nuoret (ja vanhemmatkin) työntekijät loppuun. Koko ajan pitää antaa itsestä se 110% ja osoittaa olevansa huippu työntekijä, jos se pomo vaikka sitten haluaisi jatkaa sopimusta. Harmillisinta on, että kovasta työstä ja hyvästä asenteesta ei palkita enää nykyisessä työelämässä kuten ennen. Jatkuva epävarmuus ja samaan aikaan kova yrittäminen kuormittavat ja stressaavat. Kun mikään ei riitä. Korkeakoulututkintokaan ei ole mikään tae työpaikasta tai edes paremmasta palkasta. Toisaalta ymmärrän myös yrittäjien ahdinkoa ja pelkoa ottaa vakituisia työntekijöitä. Se nyt vaan on turvallisempaa ja taloudellisempaa ottaa porukkaa töihin nollasopimuksilla tai määräaikaisuuksina. Työntekijästä koituvat maksut ovat kovia. Toivon tulevalta hallitukselta ratkaisuja tähän ongelmaan.”
”Pätkätyöt on valtava ongelma. Nuoret joilla elämä on vasta edessä ,haluavat luonnollisesti tehdä kokoaikatyötä. Monella on asunnon osto haaveet, perheen perustamisen aikeet eipä siinä pätkätyöt juurikaan lämmitä. Vanhemmalla väellä ,joilla isot hankinnat on jo maksettu ,myös pätkätyö on joillain mahdollista. On ärsyttävää kuunnella työvoimapula puheita,kun kapasiteettia on omasta takaa valtavasti.”
Mitä ajatuksia juttu herätti? Itselläni nousi hieman ristiriitaisia fiiliksiä.
Olisi todella mukava kuulla ajatuksia tai omia kokemuksia uutisessa käsitellystä aiheesta!
-Lilli
Itsekin olin Ylen haastateltavana samankaltaisen aiheen tiimoilta, kun kirjoitin työhäpeästä blogiini viime vuonna. Koin, että jutussa ohitettiin itse pointti (= työhäpeä on oikea ilmiö jota moni kokee) ja retosteltiin sillä miten minä henkilönä häpeän työtäni. Moni luki vain otsikon ja provosoitui siitä.
Sain tosi paskoja kommentteja (”Nuori likka ei tajuu maailman menosta mitään eikä osaa arvostaa työtä!” ja yksityisenä: ”Minkäslainen työ neitiä sit kiinnostais? ;)”), mutta myös paljon hyvää: uuden työpaikan, joku kertoi tekevänsä pohdinnoistani gradun, ja satoja viestejä siitä, että kiitos kun annoit vertaistukea. Eräs yritys kertoi aloittavansa työntekijöiden kesken työpajan, jossa käsitellään työhäpeää – kirjoitukseni inspiroimana.
Musta on tosi hyvä, kun porukka uskaltautuu mediaan haastateltavaksi, koska se luo keskustelua tabujen ja hankalien asioiden ympärille. Tarjoaa vertaistukea ja uusia näkökulmia. Musta toi sun juttu oli tosi hyvä, erittäin tärkeästä aiheesta josta täytyy puhua. Hienoa että olit rohkea ja osallistuit haastatteluun. Keskity niihin positiivisiin kommentteihin <3
Kiitos, kun jaoit omia kokemuksia!
Koin myös, että minun tapauksessani ohitettiin itse pointti. Otsikointi myös hieman ärsytti.
Nettiin on niin helppo anonyymina kirjoittaa ilkeitä ja vähätteleviä kommentteja. Niistä tulee aina huono fiilis, vaikka kuinka yrittää jättää ne omaan arvoonsa. Hei ihan mahtavaa kuulla, että uutisesta seurasi noin huikeita juttuja!! 😍
Kiitos paljon! Jännitti kieltämättä tosi paljon antaa haastattelu, enkä tiennyt miten iso juttu siitä tulisi. En kuitenkaan kadu yhtään, että lähdin siihen mukaan, sillä jonkun on puhuttava hankalistakin asioista. Sain hyvän mielen siitä, että moni sai jutusta vertaistukea. Nyt keskityn jo positiivisiin juttuihin <3
Oon lukenu jo pitkään sun blogia ja tunnistin sut jo siitä kuvasta ja otsikosta. Mä luin kans eilen jo ton jutun ja musta se oli pääasiassa ihan asiallisesti kirjoitettu: valitettavasti toi aihe on ylipäätään sellainen, että vanhat patut pahoittaa mielensä jo pelkästä otsikosta. Varmasti osa niistä kommenteista tuntuu ihan tosi pahalta, mutta toivon, että pystyt jättämään ne omaan arvoonsa, siinä määrin kuin mahdollista.
Oot rohkea, ihana nainen: älä anna negailijoitten länkytykselle liikaa painoarvoa! <3
Kiva kuulla, että olet pitkäaikainen lukija!
Kiitos, kun kerroit oman mielipiteesi jutusta. Aihe on tosiaan sellainen, että aivan sama mitä olisin sanonut, niin joku olisi nähnyt siitä vaivaa.
Olipa todella ihanasti sanottu, kiitos paljon ❤️