OSA 4

Kun et enää jaksa olla vahva

– hauraus toipumisen porttina

*kaupallinen yhteistyö Interhome.fi ja Book beat mainoslinkki

Jossain vaiheessa vahvuus alkaa painaa. Ei siksi, että se olisi väärää, vaan siksi, että sitä on tarvittu liian kauan. Kannettu silloinkin, kun keho on jo pyytänyt lepoa. Moni on ollut vahva huomaamattaan. Ei rohkeudesta, vaan pakosta. Siksi, että ei ollut vaihtoehtoja.

Vahvuus on pitänyt koossa, auttanut jatkamaan, selviytymään. Ja juuri siksi siitä luopuminen tuntuu pelottavalta.

Kun et enää jaksa olla vahva, saatat pelätä hajoavasi. Että kaikki kaatuu, jos lakkaat kannattelemasta.

Mutta toipumisessa tulee hetki, jolloin vahvuus ei enää suojaa – vaan estää.

Haurautta ei ole opetettu meille. Se on usein nimetty heikkoudeksi, jotain, mikä pitää piilottaa. Silti juuri hauraudessa keho saa vihdoin laskea. Hengitys syvenee. Hartiat putoavat.

Hauraus ei tarkoita, ettet pärjää. Se tarkoittaa, että et enää pakota itseäsi. Kun lakkaat olemasta vahva, alat olla tosi. Ja totuus ei vaadi ponnistelua. Toipuminen ei ole uudenlaista jaksamista. Se on lupaa olla väsynyt ilman selitystä. Lupaa nojata, vaikka ei tiedä vielä mihin.

Ehkä et ole hajoamassa. Ehkä olet vasta nyt päästämässä irti siitä, mikä ei enää kanna. Ja siinä irti päästämisessä on enemmän voimaa kuin yhdessäkään pakotetussa askeleessa.

*Joskus suurin rohkeus on se, että lakkaa pitämästä itseään koossa väkisin.

Tämä kirja auttoi minua. *https://www.bookbeat.com/fi/book/lupa-olla-enemman-1558783

Hidas elämä ei ole laiskuutta

– vaan uusi tapa selviytyä

*kaupallinen yhteistyö Interhome.fi, mainoslinkki

Hidastaminen herättää usein vastustusta. Ei siksi, että emme kaipaisi sitä,

vaan siksi, että meille on opetettu muuta. On opittu, että arvo syntyy liikkeestä.

Siitä, että tekee, jaksaa ja vastaa.

Että lepo on palkinto – ei lähtökohta.

Siksi hiljaisempi rytmi tuntuu ensin väärältä. Syylliseltä. Ikään kuin olisimme unohtaneet jotakin tärkeää.

Kun elämä hidastuu, vanhat äänet nousevat pintaan.

Muistutukset siitä, mitä pitäisi. Mihin verrata itseään. Miksi ei jo jaksa enemmän.

Mutta hidas elämä ei ole luopumista elämästä. Se on luopumista jatkuvasta selviytymisestä.

Monelle hidastaminen ei ole valinta, vaan seuraus. Keho pysähtyy, kun mieli ei osaa.

Uupumus piirtää rajat, joita ei aiemmin kuunneltu. Ja silti juuri tässä pysähtymisessä

alkaa jokin uusi.

Hidas elämä ei ole laiskuutta. Se on kehon tapa palauttaa yhteys itseensä.

Se on hermoston yritys löytää rytmi, jossa mikään ei ole koko ajan liikaa.

Pienempi elämä voi tuntua aluksi köyhemmältä. Vähemmän tapahtumia. Vähemmän sanoja.

Vähemmän selittämistä. Mutta usein se on täyteläisempää. Läsnäoloa, joka ei kiirehdi.

Hetkiä, jotka eivät vaadi todistajia. Toipumisessa ei ole kyse siitä, että tekisit enemmän oikein.

Vaan siitä, että lakkaat vaatimasta itseltäsi liikaa. Hidas elämä ei ole tavoite.

Se on seuraus siitä, että keho alkaa vihdoin luottaa.

*Ja luottamus kasvaa vain yhdessä tahdissa. Hiljaa. Omassa ajassaan.

Ehkä elämä ei ole hidastunut sinua vastaan – vaan sinua varten.