Keho muistaa enemmän kuin mieli

– miksi emme palaudu tahdon voimalla

*kaupallinen yhteistyö Interhome.fi, mainoslinkki

Mieli haluaa usein jatkaa eteenpäin. Se ymmärtää jo, että kaikki on nyt paremmin.

Että on lupa levätä.

Että pahin on ohi.

Keho ei aina ole vielä saanut viestiä.

Se muistaa yöt, jolloin ei saanut nukkua rauhassa.

Päivät, jolloin piti jaksaa yli omien rajojen.

Hetket, jolloin hiljaisuus ei ollut vaihtoehto.

Keho ei unohda selviytymistä nopeasti.

Se kantaa sitä lihaksissa, hengityksessä, hermostossa.

Siksi emme palaudu päättämällä.

Siksi “nyt otan rennosti” ei aina tuo rentoutta.

Siksi hyvä elämä paperilla ei vielä tunnu hyvältä kehossa.

Keho ei vastaa tahtoon. Se vastaa turvaan.

Turvaan, joka syntyy hitaasti. Toistosta. Pienistä hetkistä, joissa mikään ei vaadi eikä satu.

Moni yrittää olla kärsivällinen itselleen – ja silti pettyy, kun olo ei muutu.

Mutta kehon aikataulu on toinen. Se kulkee taaksepäin, käy läpi, varmistaa.

Toipuminen ei ole unohtamista. Se on uuden kokemuksen rakentamista vanhan päälle.

Sitä, että keho saa kokea yhä uudelleen: nyt ei tarvitse ponnistella.

nyt ei tarvitse olla valmiina. nyt saa olla.

Lempeys ei ole hidaste toipumisessa. Se on itse toipuminen.

Kun keho alkaa uskoa, mieli saa seurata.

Ehkä et ole jumissa. *Ehkä olet juuri siellä, missä paraneminen tapahtuu.

Kun hiljaisuus ei vielä rauhoita

– keho, joka elää yhä hälytystilassa

*kaupallinen yhteistyö, mainoslinkki Valco.fi

Hiljaisuus tulee ensin ulkopuolelle.

Äänet vaimenevat, vaatimukset hellittävät, aikatauluun ilmestyy tilaa.

Ja silti sisällä voi olla levotonta. Moni yllättyy tästä.

Luuli, että kun maailma viimein hiljenee, myös keho seuraa perässä.

Että rauha olisi välitön, kevyt, helpottava.

Mutta keho ei kiirehdi samaa tahtia kuin päätökset.Jos on elänyt pitkään valppaana,

jos on kuunnellut ympäristöä enemmän kuin itseään,

keho ei heti usko, että vaara on ohi. Se pysyy hereillä. Tarkkailee.

Odottaa seuraavaa vaatimusta. Hiljaisuus voi tuntua tyhjältä, jopa uhkaavalta.

Ikään kuin jokin tärkeä olisi unohtunut. Ikään kuin pitäisi tehdä jotakin, jotta kaikki ei kaatuisi.

Tämä ei tarkoita, että olet tehnyt väärän valinnan.

Se tarkoittaa, että kehosi on oppinut selviytymään.

Hälytystila ei ole vika.

Se on muistijälki ajasta, jolloin levolla ei ollut sijaa. Siksi levon keskellä voi nousta levottomuutta.

Siksi sydän hakkaa, vaikka mitään ei tapahdu. Siksi hiljaisuus tuo pintaan tunteita, joita ei ole ehtinyt tuntea.

*https://adtr.co/7wvp75

Hiljaisuus ei vielä ole rauhaa. Se on tila, jossa totuus saa luvan näkyä.

Ja se on alku. Keho tarvitsee aikaa oppiakseen uuden kielen.

Kielen, jossa mikään ei vaadi. Kielen, jossa läsnäolo ei ole vaarallista.

Toipuminen ei ala keveydestä. Se alkaa kuuntelusta.

Ehkä juuri nyt ei ole tarkoitus voida paremmin –vaan olla läsnä, tuntea kaikki tunteet aidosti.