Hiljaisuus väärinymmärrettynä– miksi vetäytyminen tulkitaan heikkoudeksi

”kaupallinen yhteistyö Matkapörssi.fi

Hiljaisuus herättää epäluuloa.

Kun joku lakkaa puhumasta, lakkaa jakamasta, vetäytyy hieman syrjään, syntyy nopeasti kysymyksiä.

Onko kaikki hyvin? Onko hän vihainen? Masentunut? Katoaako hän?

Harvoin kysytään: Onko hän ehkä vain kuuntelemassa itseään?

Me elämme ajassa, jossa näkyvyys on olemassaolon mitta.

Jos et sano, et reagoi, et päivitä – olet helposti väärinymmärretty.

Hiljaisuus tulkitaan tyhjiöksi, vaikka se on usein täynnä.

Täynnä ajattelua. Täynnä tunteita, jotka etsivät sanoja.

Täynnä yritystä pysyä koossa.

Moni meistä on oppinut selittämään hiljaisuutensa.nVakuuttamaan, ettei vetäytyminen tarkoita torjuntaa.

Että kaikki on hyvin, vaikka emme jaksa puhua. Selittäminen kuluttaa.

Se vie voimaa juuri sieltä, missä sitä yritetään säästää.

Introverttius, herkkyys, syvä ajattelu – ne eivät ole uusia ilmiöitä.

Mutta ne ovat pitkään olleet huonosti palkittuja.

Maailma suosii nopeaa vastausta, selkeää mielipidettä,

ääntä, joka täyttää tilan.

Hiljaisempi ihminen jää helposti väliin. Tai jää kokonaan väärään valoon.

Silti juuri hiljaisuudessa moni kantaa maailmaa syvemmällä tavalla.

Havaitsee sävyjä. Kuulee rivien välistä. Tuntee ennen kuin ymmärtää.

Vetäytyminen ei aina ole pakenemista. Usein se on huolenpitoa.

Yritys säilyttää jotakin ehjänä. Yritys olla hajoamatta vaatimusten alle.

Entä jos hiljaisuus ei ole merkki siitä, että ihminen on poissa?

Entä jos se on merkki siitä, että hän on viimein läsnä – itselleen?

Kaikkea ei ole tarkoitettu jaettavaksi heti. Kaikki ei muutu todeksi vasta, kun se sanotaan ääneen.

Jotkut asiat tarvitsevat ensin hiljaisuuden. Kasvaakseen. Selvitäkseen.

Entä jos hiljaisuus ei ole heikkoutta – vaan viisautta, jota emme ole vielä oppineet arvostamaan?

https://at.matkaporssi.fi/t/t?a=1828803424&as=2037451312&t=2&tk=1

*kaupallinen yhteistyö Finlandia kirja

Alkusanat sarjalle

Tämä kirjoitussarja syntyi hiljaisuudesta, tai ehkä tarpeesta sille.

Maailma ympärillämme on täynnä ääntä, vaatimuksia ja jatkuvaa liikettä. Silti moni meistä kantaa sisällään kaipuuta johonkin hitaampaan, pehmeämpään ja todempaan. Hiljaisuuteen, joka ei ole tyhjyyttä, vaan tilaa hengittää.

Nämä tekstit eivät tarjoa vastauksia.

Ne kulkevat vierellä, pysähtyvät hetkeksi ja kysyvät: mitä me perimme, kun maailma on liian äänekäs – ja mitä voisimme jättää perinnöksi toisin?

Osa 1.
Maailma, joka ei koskaan vaikene– miksi melu ei ole vain ääntä

Maailma on täynnä ääniä.

Mutta se ei ole pahinta.

Pahinta on se, ettei mikään niistä vaikene.

Äänet herättävät meidät.

Ne kulkevat taskussa ja ranteessa, odottavat yöpöydällä.

Ne keskeyttävät lauseet, ajatukset, hengityksen.

Ja vaikka ympärillä olisi hetken hiljaista, jokin jatkaa puhumista sisällä.

Muistutukset. Odotukset. Se, mihin pitäisi reagoida seuraavaksi.

Melu ei ole vain sitä, mikä kuuluu.

Se on myös sitä, mitä vaaditaan.

Ole tavoitettavissa.

Ole kiinnostunut.

Ole hereillä, nopea, mielipiteinen.

Ole jotakin – mielellään koko ajan.

Hiljaisuudesta on tullut poikkeus.

Ja poikkeuksia pitää selittää.

Moni kantaa väsymystä, jota on vaikea nimetä.

Se ei aina pysäytä.

Ei romahduta.

Se hiipii pieninä asioina:

keskittymisen katoamisena,

ärtymyksenä,

haluna olla yksin ilman selkeää syytä.

Tuntemuksena, että jokin sisällä on jatkuvasti vähän liian kireällä.

Ehkä se ei ole merkki heikkoudesta.

Ehkä se on merkki maailmasta, joka ei koskaan pysähdy.

Keho ja mieli eivät ole unohtaneet vanhaa rytmiä.

Ne kaipaavat edelleen taukoja.

Hetkiä, joissa mikään ei vaadi vastausta.

Päiviä, joissa ei tarvitse olla saatavilla.

Silti olemme alkaneet pelätä hiljaisuutta.

Ikään kuin se olisi tyhjää.

Ikään kuin jokin pitäisi heti täyttää.

Mutta hiljaisuus ei ole tyhjyyttä.

Se on tila.

Siellä ajatukset ehtivät asettua.

Tunteet löytävät muotonsa.

Keho saa luvan laskea valmiustilasta.

Hiljaisuus ei tee meistä vähemmän eläviä.

Se muistuttaa, että olemme elossa.

Tässä ajassa vetäytyminen tulkitaan helposti katoamiseksi.

Mutta entä jos se onkin palaamista?

Entä jos hiljaisuus ei ole pakoa maailmasta

vaan yritys kuulla se, mikä on jäänyt melun alle?

Ehkä et ole väsynyt siksi, että sinussa on jotain vialla.

Ehkä olet väsynyt siksi, että maailma ei koskaan ole hiljaa.

Ja ehkä juuri siksi hiljaisuus tuntuu niin houkuttelevalta.

Ei siksi, että haluaisit vähemmän elämää –

vaan siksi, että haluaisit elää sen todeksi.

Milloin sinä olit viimeksi hetken ilman vaatimuksia?

*https://adtr.co/gi53t5