*sisältää mainoslinkkejä

Olen vuosien saatossa oppinut olemaan vahva, sukumme naiset ovat aina ollet vahvoja ja taipumattomia. Olen leikillisesti sanonut, periksi en anna ennen kuin sydänkäyrä näyttää viivaa….
Pitkään ajattelin, että vahvuus tarkoittaa sitä ettei kieltäydy mistään, ei osaa sanoa ei. Sitä, että hymyilee vaikka sisällä väsyttää ja jatkaa eteenpäin, vaikka lashustaen ja tarpoen kuin korkeassa lumihangessa. Että puren hammasta, hymyilen ja hoidan kaiken, vaikka sisällä olisi ollut uupumus ja voimattomuus ottanut vallan, kyllä minä hoidan. Inhoan saamattomuutta, tai niin ainakin luulin niin.

Mielikuvissani aiemmin vahva ihminen ei horju, ei väsy eikä näytä heikkoutta. Todellisuudessa vahvuus on kuitenkin paljon monimuotoisempaa – ja usein hiljaisempaa.

Ihmisellä on lupa muuttaa mieltään. Huomaten, en voikaan tehdä kaikkea yksin. Voin olla armollisempi itselleni, voin antaa itseni väsyä ja levätä. Että pysähdyn ja kuuntelen itseäni, vaikka tekisi mieli vain jatka. Olen opetellut hyväksymään sen, etten ole aina vahva.

Haluan sanoa tämän sinullekin: vahvuus ei katoa, vaikka olisit haavoittuva. Eräs vanhempi lääkäri sanoi minulle kerran: ” Meidän ihmisten keho on suunniteltu ja rakennettu niin, että se ilmoittaa ns. virhekoodilla, kun koneisto käy ylikierroksilla tai on vaarassa ylikuumentua.”
Tämä on totta, stressi oireilee eri tavoin eri ihmisillä ja silloin on aika pysähtyä ja olla armollinen itselleen. Vahvuutta on myöntää etten jaksa ja pyytää apua, tunnistaa tunteensa, uupumus.
Ne hetket eivät ole olleet helppoja, mutta ne ovat opettaneet minulle jotain tärkeää: itsestä huolehtiminen ei ole itsekkyyttä. On vahvuutta huolehtia itsestään ja omista voimavaroistaan, olla itselleen lempeä. Äitini joskus sanoi:”Jos ei itse huolehdi itsestään, niin kuka muukaan sen tekee??”

Moni meistä on opetettu miellyttämään muita, mutta todellinen vahvuus syntyy vasta silloin, kun opimme kuuntelemaan itseämme.

Minä uskon, että todellinen vahvuus on siinä, että annat itsellesi luvan olla juuri siinä missä olet – ja jatkaa eteenpäin omalla tavallasi, välillä leväten ja taas jatkaa elämää vahvempana tai ainakin oppineempana siitä mitä on väsyä ja taas nousta ylös. Vahvuus ei minulle enää tarkoita sitä, etten kaatuisi. Se tarkoittaa, että annan itselleni luvan ”kaatua” – ja nousta omaan tahtiini. Ja ehkä juuri siinä on nyt minun vahvuuteni. se ei ole itsekkyyttä.

Joskus on vain annettava itselle aikaa ja lupa vain olla tiskit ja siivoukset eivät karkaa, ne ehtii tehdä myöhemminkin.

Alunperin otsikkoni oli syksy ja melankolia. Aika rientää ja on jo talvikuukaudet käsillä, vaikkei lunta olekkaan. Joulu tekee tuloaan. Jouluun liittyy valo, hyvämieli, yhdessä oleminen ja toivo tulevasta uudesta vuodesta, paremmasta.

Tarkoitukseni ei nyt ole kirjoittaa Joulusta vaan melankoliasta, joka valtaa syksyn harmauden ja pimeyden myötä.

Syksy on melankolian aikaa – syyslaulutkin kertovat enimmäkseen kesän päättymisen haikeudesta, muuttolintujen lähtemisestä, sateen ankeudesta.

Sille on syynsä.

Melankolian määritelmä Suomi sanakirjassa

Melankolia on tila, joka usein liittyy syvään surumielisyyteen ja masentuneisuuteen. Se on tunnettu mielialahäiriö, joka voi vaikuttaa ihmisen kykyyn nauttia elämästään ja toimia normaalisti arjessa. Melankolia voi ilmetä monin eri tavoin, kuten unettomuutena, ruokahaluttomuutena tai yleisenä kiinnostuksen menettämisenä asioihin, joita henkilö aikaisemmin piti mieluisina. Historiallisesti melankolia on ollut merkittävä aihe taiteessa ja filosofiassa, ja se on usein liitetty luovaan prosessiin sekä syvällisiin tuntemuksiin ihmisen olemassaolosta.

Mitä minusta melankolia on?

Minusta melankolia on sitä, joka valtaa Suomen luonnon syksyllä. Melankolia kuuluu suomalaisuuteen. Se ei ole vain mielentila, vaan se on tunne, joka tuntuu koko kehossa. Se ei ole tunne, joka tuntuu hetkellisesti ja ohimenevästi. Se on voimakas tila, joka tuo väsymyksen ja voimattomuuden, haluttomuuden tehdä mitään. Tunne ja tila ei ole kuitenkaan pysyvä, vaan menee ohi omia aikojaan, viimeistään valon määrän lisääntyessä, päivän pidentyessä.

Mitä melankolia saa minussa aikaan?

Kun saapuu syys-lokakuu ja Suomessa on syksy, pimeys ja kosteus hiipii iltaisin luontoon, voisin mennä nukkumaan kuin nallekarhu. Herätä vasta keväiseen auringon lämpöön, kevätauringon ensi säteisiin. Olen aina sanonut, että toimin/käyn aurinkoenergialla. Mitä vähemmän aurinko näkyy, sen vähemmän haluan poistua kotoonta ja liikkua minnekkään. Mikä sen ihanampaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan viltin sisään villasukat jalassa. Olla ja nauttia lämmöstä viltin sisällä, vaalia oikein tuota melankolista tunnetta. Ruokkia sitä joutilaisuudella, haikealla musiikilla.Olla omissa ajatuksissaa, tehdä syvällistä pohdintaa ja ajatustyötä.Tavallaan olla siinä omassa melankolisuuden kuplassaan. Minulla ei ole minkäänlaista halua mennä ulos kylmyyteen, syksyn viimaan, pimeyteen. Olen aina sanonut, että olen syntynyt väärään maahan. Olen lämmön ja kesän lapsi, olenhan syntynyt kesällä. Tätä tunnetta kuvaa hyvin romanialaisen filosofin Emil Cioranin ajatus : Melankolia on ruokahalu, jota mikään suru ei saa kylläiseksi.

Mitä melankolia on?

Tunteena melankolialle on paljon nimiä. Mielentilana melankolia on tuttu jokaiselle. Se on sinisävyinen haikea olo. Se liittyy haikeuteen, alakuloon, apeuteen, kaipuuseen, surumielisyyteen, maailmantuskaan, elämänväsymykseen. Victor Hugon mukaan melankolia on murheellisuuden onnea. Melankoliaan kuuluu tunne menettämisestä, itselläni tämä uskoakseni johtuu kesän ja lämmön menettämisestä, valon määrän vähenemisestä.

Melankolinen henkilö on sisäänpäin kääntynyt pohdiskelija ja unohtaa välillä ympärillään olevan maailman ja muut ihmiset. Hän unohtaa toisinaan itsensä pohtimaan asioita liiaksikin, mutta ei ole välinpitämätön, vaikka siltä vaikuttaisikin. Pettymysten tuottaminen toisille ei sovi hänen luonteelleen. Hän kokee muiden kokemat kärsimykset tunteikkaasti ja raskaasti. Hän aistii herkästi ympärillä olevan negatiivisuuden ja ristiriitaisuudet. Lisäksi tämä syö häneltä lisää energiaa melankolisuuden lisäksi.

Elämme yhteiskunnassa, jossa tavoitellaan tehokkuutta, iloisuutta, menestystä ja reippautta: tulee olla aikaan saava persoona. Melankolisuutta ei liitettä näihin ominaisuuksiin. Ajatellaan, että melankolinen ihminen on saamaton ja ns. nyhverö, joka vain nauttii joutilaisuudesta ja velloo tuossa tunnetilassaan. Melankolisuus ei aina ole sama kuin sairaus, mutta se voi muuttua masennukseksi tai debrekssioksi, jolloin henkilö tarvitsee ammattiapua.

.

Milloin melankolia helpottaa?

En kuitenkaan mene nukkumaan syksyn pimeiden tultua kuin nallekarhu, vaikka olen melankolinen syksyisin. Yritän tehdä asioita, jotka tuovat iloa elämään. Valoa ja tunnelmaa elämään tuovat kausivalot. Joulun jälkeen alkaa päivä pitenemään aina ns. kukon askeleen verran, menneään taas kevättä ja valoa kohden. Toisinaan se voi helpottaa itsestään, toisinaan taas vaatii aktiivisia toimia, kuten mielialan tasapainottamista ja uusien kokemusten hakemista. Usein syksyllä aloitetaan uusia harrastuksia tai lähdetään aurinkolomalle, jotta aika kuluisi paremmin syksyn ankeudessa.

Jos melankolia on syvää ja lamauttavaa, kyvyttömyys innostua ja haluttomuus tehdä mitään jatkuvat, on tärkeää hakea ammattiapua. Kun melankolia on vuoden ajasta riippumatonta ja läsnä aina/usein tai pahenee , tuolloin ääkärin tai terapeutin apu on usein välttämätöntä.