Pyörryksissä Fitness viikonlopun pyörteissä :)

 

image.jpg

Expoileen lähdössä

 

Olipas mukava fitness viikonloppu pitkästä aikaa! Ja ensimmäisen kerran vuosiin en ollut töissä vaan ihan hengailemassa, kuuntelemassa seminaareja ja moikkaamassa tuttuja. Väkeä oli rutkasti ja pitikin olla hiukan varovainen ettei vatsa saa iskua siinä tungoksessa. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa sponsorini PhD nutritionin väki sekä huomata yrityksen kasvu vuosi vuodelta…oli muuten expon upein ständi! 

 

Illalla käytiin vielä katsastamassa ammattilaiskisat jossa oli tällä kertaa vain kolme sarjaa; figure,wheelchair bodybuilding ja bodybuilding. valmentajallani oli kaksi atleettia kehonrakennus sarjassa ja Shaun Tanvier sijoittuikin hienosti toiseksi! 

image.jpg

Respectiä näille kavereille! upeassa kunnossa olivat! -ifbb wheelchair bodybuilding

 

Iltakisan jälkeen lähdettiin hotellille ja tällä kertaa jouduimme majoittumaan Birminghamin keskustaan koska kaikki messukeskuksen läheisyydessä olevat hotellit olivat täynnä. Hyppäsimme siis junaan joka oli tupaten täynnä. Juuri ja juuri mahduimme sisälle ja olo oli hiukan tukala. Alkoi olemaan tuskaisen kuuma ja tuntui että happi loppuu ja niin siinä kävi että pyörtyä kupsahdin lattialle. Onneksi Mika ehti sen verran ottaa kiinni etten kaatunut kovaa. Heräsin kun joku kyseli nimeä ja asuinpaikkaa ja näin ympärillä kauhistelevat katseet. täytyi siinä vielä hetken istuskella ja odotella että päästiin perille ja vihdoin sai ovet auki ja happee! Eipä siinä sitten ihmeempää, olo oli ihan ok kun pääsi ulos mitä nyt hiukan säikähdin kun omaan vielä lievän ahtaan paikan kammon joten alan helposti panikoimaan. Loppuraskauden ajan täytyy vaan rohkeasti pyytää istumapaikkaa.

 

image.jpg

Lontoossa taas-lähdössä sunnuntai lounaalle lempi asussani – H&M äitiys farkut ja Biancaneven kietaisuneule joka sopii niin arki- tai sporttiasuun. käykääpä katsastamassa ihana uusi B-fit mallisto! 

 http://www.biancaneve.com/category/71/bfit-sportswear

 

 

Mielitekojako? 

 

Monet ovat kysyneet onko jotain erikoisia mielitekoja ja mun mielestä ei ihmeemmin. tykkään tietysti joistain tietyistä ruoista tosi paljon mutta niin tykkäsin ennen raskauttakin. Ehkä yks mitä on pakko saada joka  päivä on mun kasvissosekeitto! Keitän tai höyrystän kasvikset, heitän ne tehosekoittimeen ja lisään maidon tai veden sekä hiukan merisuolaa ja ai että on hyvää. 

image.jpg

Tankoparsa parsa, pinaattikeitto

image.jpg

Olen myös valmistanut muffinsseja, yammy! 

 

1/4 kuppi coconut flour, 3 kananmunaa, 1/4 teelusikallinen leivinjauhetta, 1 rkl mantelivoita tai 1 tsp coconut öljyä, 1banaani tai joskus mustikoita 1/2 kuppia. 1 rkl hunajaa. Kaikki tehosekoittimeen ja uuniin n.15min 250 asteessa.  

 

Enjoy 🙂

Muoti Liikunta Terveys Päivän tyyli

Huono aamu, aivan ihana päivä:)

image.jpg

Piitkästä aikaa jotain muuta päällä kuin jumppatrikoot:)

 

Tänään nousin sängystä väärällä jalalla, muutamaan yöhön en ole saanut nukuttua kunnolla kun on ollut niin paljon kiireitä ja juttuja mielessä joten olisi tehnyt mieli jäädä sängyn pohjalle. Pääsin kuitenkin jaloilleni ja kipaisin töihin. Muutama juttu hiukan harmitti aamusta 

 

1. Oli tarkoitus muuttaa ensi viikolla ja sopimukset ym. melki valmiita. En ollut maininnut välittäjälle että olen raskaana. Asunnon omistaja oli nähnyt tiliotteestani babyscan korttimaksun ja soittivat että onko vauva tulossa. Ei ollut aavistustakaan että se olisi ongelma….mutta asunnon omistaja ei halua vauvaa asuntoon koska alapuolella asuva rouva oli aiemmin tehnyt paljon valituksia aikaisemmista vuokralaisista koska vauvan itku ym häiritsee liikaa. Joten ei sitten muutetakkaan ja asunnon etsintä jatkuu…

 

2. Tänään oli muutaman pitkäaikaisten asiakkaiden viimeiset treenit ennen kuin vaihtavat maata. He ovat treenanneet kanssani kolmisen vuotta 3-4 kertaaa viikossa ja tuli jo todella haikea olo. Toivottavasti kuitenkin jatkavat treeniä uusissa kotimaissaan:)

 

3. Töiden jälkeen ajattelin mennä vaateostoksille kun oli treffit Mikan kanssa iltapäivällä:) Ajattelin et olis kiva ostaa joku nätti mekko. Viimeaikoina on tullut pidettyä jumppatrikoita melki koko ajan niin työssä kuin vapaalla joten uusi vaatekappale voisi piristää. Kaikki kivat mitkä löysin eivät sopineet päälle yhtään…olo oli kuin virtahevolla haha. Maha tarvitsisi enemmän kangasta mutta jos otan isomman koon niin sitten on muualta liian iso..ja se ärsytti:) täytyy joku päivä vihdoin mennä hankkimaan niitä mammavaatteita. Lähdin sitten tyhjin käsin lampsimaan kotia kohti.

 

että niin pienistä asioista saa stressiä ihan turhaan varsinkin kun on väsynyt, mutta onneksi Mika piristi ja raahasi mut mukaan puistokävelylle. Raikas ilma piristi heti ja kyllä oli taas iloinen mieli. Sitten valmistauduin iltapäivän treffeille:) Buukkasimme jo viime viikolla pöydän Grovesnor Housen iltapäivä teelle. Kyllä kakku rakkaan seurassa sai kiireet ja huolet unohtumaan:) Päivä jatkui Thames joen varrella kävellen ja keväisestä ilmasta nauttien. Ja loppujen lopuksi olikin aivan mahtava päivä! Iso kiitos siitä Mikalle, oli niin kivaa:)

image.jpg

Kaakkua ja teetä

 

image.jpg

No more Sugar! Tarpeeksi herkuttelua, tekee mieli terveellistä! 

 

kivaa viikonloppua 

 

<3 M

Kulttuuri Suosittelen Syvällistä