Koin tänään oivalluksen. En löydä paikkaani tässä yhteiskunnassa, en koloani tässä universumissa, koska olen ”ei-suunniteltu” lapsi.

Vanhempani eivät suunnitelleet tekevänsä minua. He eivät halunneet vauvaa, yrittäneet saada sitä alulle, tilanneet sille paikkaa maailmankaikkeudessa. Sain alkuni vahingossa ja jäin siis ilman vuorolippua tullessani tähän maailmaan. Olen kyllä olemassa, mutta jotenkin irrallaan kaikesta.

Ehkä on niin, että ne ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta löydä paikkaansa, vaan ajelehtivat vuodesta toiseen ja haparoivat epävarmoin käsin saaden hetkeksi otteen sieltä ja hipaisten hieman täältä, ovat ihmisiä, joiden syntymää ei suunniteltu. Ehkä he tulivat maailmaan kuten minäkin, jonottamatta ja lupaa kysymättä?

Voi olla, että tämä kaikki on vain masentuneen mielen tuotosta. Silti hiljaa kummastuttaa miksi joillekin elämä on vain niin paljon hankalampaa? Vastoinkäymisiä tuntuu kasaantuvan toisille enemmän kuin toisille… Huonojen vanhempien syytä? Väärän kasvuympäristön syytä? Ihmisen itsensä syytä? Vai ohjaako meitä jokin suurempi, kosminen voima, jonka edessä olemme mitättömiä kuin pölyhiukkaset lennellen sattuman varassa ympäriinsä? Vai onko jokaiselle hiukkaselle oma tarkka paikkansa, ja jos sitä paikkaa ei sitten ole, niin onko siitä seurauksena tämänkaltainen tilanne kuin minun elämäni?