En ole kuukausiin käyttänyt kosteusvoidetta ja silmänympärysvoidepurkkikin on kerännyt päälleen muutaman millin pölykerroksen. Tummat, hieman jo pussittavat puolikuut silmieni alla näyttävät pelottavilta. Ihoni on kalvakka ja täynnä pieniä ja vähän isompiakin, epämääräisiä näppylöitä. Kämmenieni iho kipristelee ja hilseilee ilmojen viilennyttyä, ja pureskeltujen kynsinauhojeni tilalla on aristavaa ja verestävää ihoa. Hiukseni roikkuvat velttoina ja väsyneinä, eikä kahden sentin juurikasvu juurikaan piristä tummaa ja tunkkaista sävyä. Jaloissani (ja nivusissani!) kasvaa pian kahden sentin pituiset villahousunalut, joiden alla kuivahtaneen ihon avunhuudot kaikuvat kuuroille korville…

En uskalla enää katsoa peiliin, joten lähinnä vain pikaisesti vilkaisen. Pälyilen sivumennen, että naama näyttää edes kohtalaisen inhimilliseltä ja tukka on hyvin (vaikka kaikki ei olekaan). Vartaloni pesen tunteettomasti ja nopeasti jynssäten, ettei minun tarvitse miettiä alakroppani apinamaista olemusta. Pidän aina paljon vaatetta päällä, että vartaloni hautautuisi ja katoaisi muististani. Odotan suuresti ensimmäisiä pakkasia, jotta saan vetää ison villamyssyn syvälle päähäni.

Älkää kysykö kuinka olen ajautunut tähän jamaan. En tiedä itsekään. Ehkä väljähtynyt parisuhde ja seksielämän puute, jatkuva (henkinen) väsymys ja alakulo, työttömyys, rahattomuus ja kotonaolo ovat antaneet minulle luvan olla alkukantainen ja laiska, juuri tällainen kuin olen ilman (kauneus)kulttuurimme tuputtamia tuotteita ja apukeinoja?! Toistaiseksi nautin jollakin kierolla tavalla tästä välinpitämättömyydessä elelystä. Säästyypähän aikaa ja energiaa muuhun. Ehtii sitä sitten taas joku päivä (ellei sitten ole jo liian myöhäistä).