Out of my head
Aloin jo unohtaa sinut. Keskityin niin kovasti hetkeen ja arjesta selviytymiseen, ettei päähäni enää mahtunut mitään ylimääräistä. Monotonisesti kuin robotti suoritin kotitöitä päivästä toiseen ja yritin tietoisesti vältellä tietokonetta, tai ainakin facebookia.
Kiinnitin huomioni lapsiin, televisioon, juoksemiseen, mihin tahansa! enemmän kuin aikaisemmin. Työnsin turhia haihatuksia ja tukahdutettuja tunteenmöhkäleitä pois päästäni kuin puskutraktori; päämäärätietoisesti ja tehokkaasti.
Eilen jo mielessäni tuulettelin ja onnittelin itseäni hyvästä suorituksesta. Jos olisin pystynyt, olisin taputtanut itseäni lujaa selkään ja sanonut: ”Niin sitä pitää!”… Hymyilin vielä nukkumaan mennessänikin.
Viime yö muutti kuitenkin kaiken. Näin unta sinusta. Siinä unessa kaikki kaipaukseni, intohimoni ja rakkaudennälkäni pääsivät valloilleen kuin villiintyneet, karanneet hevoset! Tunnustin sinulle kaiken ja sinä vastasit tunteisiini. Elämänhalua ja iloa täynnä oleva tunne jysähti vatsaani, jossa lenteli satojatuhansia perhosia!
Herättyäni tunsin ja tajusin, että olit tullut takaisin. Olin taas alkupisteessä. Olen ollut tässä sekavassa ja upottavassa, mutta kipeän huumaavassa tilassa koko päivän, enkä halua enää pois… Tiedän, että minun pitäisi taas yrittää unohtaa, pitäisi keskittyä tähän elämään ja arkeen, joka minulla jo on.
Voih, mikset mene jo pois!
(Älä mene!)