Nykyihminen on elämänmittaisessa koulutusputkessa. Koskaan et tiedä ja osaa tarpeeksi. Ikinä et ole valmis, riittävä sellaisenaan. Itseään täytyy kehittää, parantaa ja päivittää jatkuvalla syötöllä.

Eikä tämä tosiasia koske pelkästään työelämää, vaan ihan kaikkea mahdollista elämään kuuluvaa. Ei tarvitse mennä tätä asuntoa edemmäs kalaan, kun löydän jo lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka mikään ei koskaan riitä. Olen äitinä taukoamattomassa elämänkoulussa, jossa tavoitteena on tulla yhä paremmaksi kasvattajaksi. Kroppani ei ikinä ole sopiva, vaan aina liian pullea jostakin kohtaa ja toisesta liian lättänä. Fyysinen kuntoni laskee (kiitos vanhenemisen) päivä päivältä, joten sen ylläpito vaatii aktiivista työtä. … Koko elämä tuntuu suoranaiselta taistelulta tuulimyllyjä vastaan!

Mutta palataan työelämään. Ennen, ei edes niin kovin kauan aikaa sitten, opinnot takasivat työpaikan. Jos valmistuit johonkin ammattiin, niin olit sitten sen alan ammattilainen ja pätevä sellaisenaan. Ehkä työuran aikana hankit pääosin omasta tahdostasi lisäosaamista ja -tietoa kehittääksesi ammattitaitoasi, mutta se ei silti saanut sinua epäilemään pätevyyttäsi ja ammatti-identiteettiäsi.

Nykymaailmassa tilanne on aivan päinvastainen. Valmistuminen ammattiin ei tee sinusta vielä ammattilaista, vaan vasta kisällin, jolla on pitkä, jopa läpi elämän kestävä tie edessään pyrkimyksessään mestariksi. Kun luulet, että koulut on käyty ja työnteko alkaa, niin ennen kuin huomaatkaan istut jo koulutuspäivillä tai tehokurssilla tai opiskelet tutkinnon päälle astetta korkeampaa lisätutkintoa. Koko ajan täytyy oppia lisää uutta, sillä työelämä ja maailma ryntäävät muuten ohitse.

Oma tilanteeni on surkuhupaisa. Olen lähes kaksoistutkinnon verran opintoja suorittanut maisteri, joka valmistui hyvin arvosanoin yliopistosta, joka on yksi maamme parhaimmistoa. Kielitaitoa löytyy, työkokemusta löytyy (ei tosin ihan sitä oman alan, mutta paljon kuitenkin), paljon hyviä työntekijäominaisuuksia löytyy… Vaan olenko valmis ja sopiva työmarkkinoille? Omasta mielestäni kyllä, mutta ilmeisesti olen mielipiteeni kanssa yksin.

Työpaikkailmoituksia katsellessani en voi kuin pyöritellä päätäni. Vaatimusten lista on loputon ja toivoton tällaiselle vastavalmistuneelle(kin)! Pitäisi olla aiempaa työkokemusta sieltä ja täältä ja vähän vielä tuoltakin, pitäisi osata kirjoittaa ja esiintyä vähintään kolmella kielellä, tehdä tilinpäätöksiä, tuntea järjestöpolitiikkaa, photoshopata… Pitäisi ajaa autolla ympäri Suomea, keittää kahvia ja kokata, pitää käsissään niin lankaa kuin puikkoja, stepata, trimmata koiria… Ja kaikki samassa työpaikassa upealla 1500 euron kuukausipalkalla (miinus verot)!

Aion siis kymmenien tuhansien suomalaisten tavoin kouluttaa itseäni lisää. Onneksi rakastan (kyllä, luit oikein) opiskelua, joten uusien tietojen ja taitojen omaksuminen ei ole ylivoimainen tehtävä. Harmikseni siitä ei kuitenkaan makseta palkkaa ja elääkin kuitenkin pitäisi. Saksankielen petraaminen, photoshopin salojen opettelu ja ammattikorkean tutkintokursseilla istuminen olisivat huomattavasti motivoivampaa puuhaa, jos niistä maksettaisiin palkkaa. Siis ammattilaisopiskelijuutta odotellessa…