Kuolleiden runoilijoiden kerho: Eeva-Liisa Manner

 

Kuolleiden runoilijoiden kerho on sarja, jossa tutustutaan yhteen kuolleeseen runoilijaan kerran kuukaudessa hänen kuolinpäivänään. Heinäkuussa vuorossa on Eeva-Liisa Manner, joka menehtyi 7. heinäkuuta yksitoista vuotta sitten. Erakoitunut runoilija eli työlleen, ja työstään hänet myös muistetaan.

 

Kuolema

Eeva-Liisa Manner oli sairastanut pitkään syöpää ja kuoli vuoden 1995 kesällä Hatanpään sairaalassa. Hänet haudattiin Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle.

Taloon, jossa hän asui vuodesta 1963 aina kuolemaansa saakka, kiinnitettiin pronssinen muistolaatta. Tampereella on myös hänen mukaansa nimetty aukio, johon kaupunginvaltuusto päätyi harkittuaan ensin runoilijan mukaan nimettyä tietä.

 

Elämä

Eeva-Liisa Manner syntyi vuonna 1921, ja hänen äitinsä kuoli synnytyksessä. Isänsä Manner tapasi vasta aikuisiällä. Hän varttui Viipurissa uskonnollisten isovanhempiensa luona. Vaikka hänellä oli sukujuuria monella puolella Suomea, hän koki olevansa ennen kaikkea viipurilainen.

Sodan myötä Manner joutui muuttamaan Helsinkiin, josta hän vaiheiden jälkeen päätyi Tampereelle. Hän ehti elää Tampereella vuosikymmeniä, mutta viipurilaisuus ei koskaan jättänyt häntä. Hän on monissa runoissaan kirjoittanut kaipuustaan takaisin Viipuriin.

Ja me rukoilimme taivasta avuksesi,
mutta näimme vain aution taivaan
kuin palavan meren,
ja mieliimme hiipui epäilus:
palaammeko? milloin?
Tähdet vapisivat vastaukseski
ja talojen sadat ontot silmät tuijottivat tyhjyyteen.

Katkelma runosta Mustaa ja punaista vuodelta 1920

Manner jättäytyi vapaaksi kirjailjaksi vuonna 1947, minkä jälkeen omistautui työlleen ja vietti erakoitunutta elämää. Ylen haastattelussa hän on sanonut olevansa yksin muttei yksinäinen. ”Sitä voi olla paljon yksinäisempi perheessä tai avioliitossa. Silloin kun olet laumassa, vasta yksinäinen ootkin, jos ei sovi yhteen”, Manner sanoi.

Pelkän runoilijan leipä olisi ollut kapea, joten Eeva-Liisa Manner teki päivätyötä suomentajana. Ensin hän käänsi viihdekirjallisuutta mutta myöhemmin ”vakavampaa” kaunoa: esimerkiksi Franz Kafkaa, Herman Hesseä ja Yasunari Kawabataa. Laaja kirjallisuuden tuntemus näkyy Mantereen omissakin runoissa.

 

Perintö

Eeva-Liisa Mannerta pidetään yhtenä sodanjälkeisen Suomen merkittävimmistä runoilijoista. Itselleni tämän sukupolven runoilijoista Aila Meriluoto on joistain syystä aina ollut kaikkein suurin, joten en ole niin malttanut tutustua Mantereeseen. Se on kyllä ollut harmi, koska Mantereen runous on kautta linjan erinomaista.

Vaikka Aila Meriluotoa ja Eeva-Liisa Mannerta yhdistävät monet asiat, heidän aiheensa ovat erilaisia: Meriluoto on kirjoittanut paljon miehistä ja ihmissuhteista, viime vuosikymmeninä vanhuudesta. Mantereelle nämä aiheet eivät ole keskeisiä, sillä hän tuntuu usein lähtevän liikkeelle yksinäisyydestä. Yksin oleminen herkistää aisteja ja auttaa kokemaan pieniäkin asioita tiheästi.

Rakkaus tekee yksinäiseksi, tarpeettomiksi sanat,
rakkaus ei ole yhdistäjä, ratsu sillalla,
ei aurinko joka taittuu liittoutuneen kilvestä
ja nostaa sumun niityltä ja näyttää paimenkuvat,
paimen ei, meri, ei sarvisimpukan ääni.
Rakkaus on lähde, joka tulvii sisäänpäin,
luolan kaiku, hapuilua, lumen hiljaisuus,
yhä syvempää yksinäisyyttä

Katkelma runosta Kromaattiset tasot vuodelta 1968

Manner on kiinnostunut myös hyvin filosofisista aiheista, kuten ajasta, tilasta ja vapaudesta. Niitä hän tutkii runoudessaan tarkasti. Sanoja ei heitellä miten sattuu vaan niissä on poikkeuksetta ihaltava täsmällisyyden tuntu.

Vaikka Manner aikoinaan valloitti Suomen kirjalliset piirit ja vakuutti vannoutuneet lyriikan ystävät (heitä ei varmaankaan lopulta ole paljon), häntä on silti vaikea kuvitella koko kansan suosikkina. Se on tavallaan harmillista, koska hänen runoistaan olisi niin moneksi. Toisaalta, tuskinpa erakoitunut runoilija olisi halunnutkaan liialti huomiota osakseen.

 

Aiemmat Kuolleet runoilijat:

William Butler Yeats, 28.1.
Wislawa Szymborska, 1.2.
Anna Ahmatova, 5.3.
Allen Ginsberg, 5.4.
J. L. Runeberg, 6.5.
Edith Södergran, 24.6.