Samuel Bjørk: Yölintu

samuel björk yölintu

 

Olen viime aikoina aloittanut vaikka kuinka monta kirjaa, mutta kaikki ovat jääneet kesken. Jotenkin lukeminen on tuntunut tahmaiselta, eikä varsinkaan perinteinen kauno ole oikein maistunut. Keväinen levottomuus on kaiketi iskenyt, koska paikoillaan pysyminen ja kirjaan keskittyminen on tuntunut vaihteeksi vaikealta.

Pääsiäisviikonloppuna tartuin norjalaisen Samuel Bjørkin uutuusdekkariin Yölintuun. Sain kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen kirjaston varausjonosta, koska olin varannut sen jo ennen joulua. Aloin odottaa sen ilmestymistä jo luettuani viime keväänä Mia Kruger -sarjan ensimmäisen osan Minä matkustan yksin. Koska kakkososan eräpäivä lähestyi, se oli luettava nyt tai koskaan.

Kiitän Samuel Bjørkia siitä, että sain muutamassa päivässä koko kirjan luettua. Kun oli lukenut muutamat ensimmäiset sivut, loput oli ahmittava nopeasti, koska Bjørk rakentaa kirjaansa jännitystä kuin tiiviisti leikatussa tv-sarjassa. Uusia käänteitä tulee nopealla tempolla, ja tapahtumat ovat niin raakoja ja omituisia, että pelkkä eriskummallisuus kantaa yllättävän pitkälle.

Yölintu jatkaa siitä, mihin Minä matkustan yksin jäi, mutta kärryille pääsee mainiosti, vaikka ei olisi lukenut ensimmäistä kirjaa. Poliisit Mia Kruger ja Holger Munch ovat edelleen kehissä, ja tällä kertaa kaksikko joutuu tutkimaan uutta murhaa. Metsästä löytyy nuoren naisen ruumis, joka on aseteltu pentagrammin sisään, ja vierestä löytyy pöllön höyheniä. Jäljet johtavat läheiseen ongelmanuorten sijaiskotiin.

Yölintu on lajityypilleen erittäin uskollinen, eikä siinä oikeastaan ole mitään sellaista, mitä ei voisi lukea jostain muusta pohjoismaalaisesta dekkarista. Dekkarikliseet eivät lukiessa kuitenkaan häiritse, vaan Samuel Bjørk saa epäuskottavalta tuntuvan asetelmansa toimimaan uskottavasti. On raaka murha, lintufetissi ja ongelmaisia poliiseja – ja näistä aineksista saadaan oikein mainio dekkarisoppa keitetyksi.

Toivottavasti Mia Kruger -sarjasta tulee oikein pitkä. Lukisin mielelläni aina keväisin yhden uuden osan tätä raakaa ja kummallista dekkarikeitosta. Lähettelen täältä Bjørkille terveisiä, että pidähän kirjoitustahtia yllä!

 

Samuel Bjørk: Yölintu (Uglen)

Suomennos Päivi Kivelä

Otava 2017

398 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 7. salanimellä tai kirjailijanimellä kirjoitettu kirja

 

Lue myös

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Erik Axl Sund: Varistyttö

Kati Hiekkapelto: Tumma

Kulttuuri Kirjat

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

tom malmquist joka hetki olemme yhä elossa

 

Vanhana kuoleminen on tämän vuosisadan erikoisuus. Aiemmin kuolema tuli useimmiten nopeasti ja yllättäen. Kuka tahansa perusterve ihminen saattoi saada flunssan ja olla nopeasti poissa. Nyt antibioottien aikaan (kun ne vielä useimmiten toimivat), unohtaa helposti olla kiitollinen päivistään ja ottaa elonsa itsestäänselvyytenä.

Ruotsalainen runoilija Tom Malmquist sai muistutuksen katoavaisuudesta ja kirjoitti siitä esikoisromaaninsa Joka hetki olemme yhä elossa. Hänen puolisonsa Karin odotti pariskunnan ensimmäistä lasta ja sai flunssan oireita, jotka muuttuivat pian hengitysvaikeuksiksi. Mentiin sairaalaan, jouduttiin hätäsektioon. Ei mennyt kauaa, kun puoliso oli menehtynyt ja Malmquist vastasyntyneen yksinhuoltaja.

Romaanin alkuosa käsittelee Tom Malmquistin dramaattisia päiviä sairaalassa, kun hän kulkee osastolta toiselle valvoen välillä puolisonsa, välillä lapsensa vierellä. Jälkiosassa Malmquist elää Karinin kuoleman jälkeisiä vaiheita ja käy läpi kuolemaan liittyvää byrokratiaa. Hän tuskailee sitä, kuinka patologi kieltää häneltä ruumiin suutelemisen hautajaisissa ja ihmettelee lapsensa huoltajuusasioita.

Kaikkein kiinnostavinta romaanissa on se, että kukaan ei ole siinä siloiteltu. Malmquist on vaikea lääkäreille ja sairaanhoitajille. Hän ei suostu päästämään puolisonsa vanhempia heidän tyttärensä sairasvuoteelle. Edes edesmennyt puoliso ei ole pilven reunalla istuva enkeli, vaan todellinen ihminen, jolla on omat puutteensa.

Tom Malmquist on taustaltaan runoilija, mutta hänen tapansa kertoa ei ole erityisen maalaileva tai vertauskuvallinen. Hän on täsmällinen ja harkitsee tarkoin, mitä hän kertoo milloinkin. Sykkeen pysähtyessä ollaan menneissä kesäpäivissä, eikä kuolleeksi toteamista enää käydä läpi. Malmquist jättää asiat tyylikkäästi juuri siihen, mihin hän ne jättää.

Ruotsissa Joka hetki olemme yhä elossa on noussut suureksi menestykseksi. Raskaasta aiheestaan huolimatta romaanin lukee nopeasti, ja vaikka välillä kyyneleet sumentavat katseen, lukemista on pakko jatkaa. On kuljettava näiden päivien läpi, jotta voi nähdä surun toidelle puolen. Kun on pieni lapsi, on toisaalta ehkä vain pakko jaksaa.

 

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Suomennos Outi Menna

S&S 2017

350 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 18. kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

 

Lue myös

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous

Kulttuuri Kirjat