Kulmien 3D kestopigmentointi: Alekoodi kulmiin!

Moro!

Kävin reilu viikko takaperin siinä kulmien 3D kestopigmentoinnissa tekemässä vahvistuskerran. Ekan kerran kokemuksia voitte käydä lukasemassa täältäOlin silloin ennen vuoden vaihdetta Elina K. meikkistudiolla tekemässä sen ensimmäisen kerran, eikä se sen puudutusaineen kanssa sattunu ollenkaan. Ei siis tuntunu oikeestaan yhtään miltään, mutta tää toinen kerta kyllä sattui. Iho ei puutunu samalla tavalla ku viimeks vaikka ihan samat puudutusaineet oli käytössä. Kyllä ne onneksi lopulta sitten puutui ja tultiin siihen tulokseen, että tällaset niinkun naisten hormonaaliset asiat summuut siihen vaikuttaa. Mutta ei sitä pelätä tarvi todellakaan! Ei oo mitään kamalaa kipua, mutta ehkä olin myös itse herkempi, koska viimeksi ei tuntunut miltään niin halusin nytkin sitten ettei tunnu yhtään.

Oon kyllä todella tyytyväinen nyt tähän lopputulokseen. Värin pitäis pysyä 1-3 vuotta ihossa ja haalistua sitten pikkuhiljaa pois (aion kyllä ottaa nää uusiksi muutaman vuoden päästä, päätin jo). Mun omat kulmat on ihan olemattomat ja täysin valkoiset, joten oon käytännössä tottunut piirtämään kulmat jokaikinen aamu. Nyt säästyy meikkauksessa yksi työvaihe ja voi kesällä mennä uimaan ja mökille ja olla ihan niinku Annukan näköinen eikä Saimi Hoyerin.

img_5709.jpg

Oon tosi tyytyväinen tähän värin sävyyn ja tummuuteen. Tää on käytännössä täysin sama kuin mitä mun kulmakynä on ollut. Nyt sitten vielä jos haluis oikein viimeistellä niin vois värjätä noi kulmakarvat ettei ne kiiltäis vaaleena tossa päällä tai ostaa sellanen geeli, josta tulee väriä.

img_5708.jpg

Näyttää ihan kuin tossa edessä ois tollanen tummempi kohta, mutta ei siinä kyllä oo. Jotenki toi valo tainnu osua ja sitten vielä tosiaan kun on tossa päällä ne omat kulmat jotka on vaaleat niin seki voi vaikuttaa asiaan.

img_5710.jpg

On kyllä työmeikin teko nopeutunut tosi paljon, kun ei tarvi juuri muuta laittaa, kun ripsari ja huulipunaa. Jos on aikaa ja jaksamista niin joku pohjustus myös.

Nyt sitten niinkun otsikkokin antaa ymmärtää, niin mulla on teille alekoodi! Soittamalla Elinalle ja sanomalla, että ”Mansen Muijat” niin saa kulmien 3D kestopigmentoinnista -25% alennusta, eli 295e kulmille jää hintaa rapiat 221e ja sillä hinnalla saakin olla kulmien värjäämisestä stressivapaa parhaimmillaan kolme vuotta! Toi alennus on voimassa tämän koko maaliskuun ajan. Voin kyllä suositella todella lämpimästi! Ainut huono puoli Elinan meikkistudiossa on se, että siellä on aina pakko tehdä paljon heräteostoksia. Tällä vahvistuskerralla mukaan lähti huulipuna ja huultenrajauskynä, joita kumpaakin on huulilla muutes tässä kuvassa.

Ihanaa viikonalkua!

– Annukka

Kauneus Iho Meikki

Tampere Film Festival 2015 // Muutama näytöstärppi!

Moro!

Se ois kuulkaas Tampere Film Festival 2015 (eli ihan vaan filkkarit näin suomeks) ensviikolla 4.-8.3. ja kiirettä pittää! Paljo ois hyviä leffoja nähtävänä ja upeita näytöksiä tarjolla. Kuka on menossa kattoon leffoja, lyhäreitä, dokkareita, musavideoita, jotain?

10369568_10152419521532301_7715659845455920622_n.jpg

Me aateltiin mennä kattomaan niin paljon kaikkeen kun mahdollista ja sitten myöskin torstaina pitää käydä vähän tuolla Klubilla bailaamassa, kun siellä on aina sellaset Tamkin järjestämät legendaariset filkkaribileet. Siellä on sitten paljon elokuva-alan ammattilaisia ja opiskelijoita sukkuloimassa sulassa sovussa keskenään.

Filkkareitten ohjelmakartan voi käydä kokonaisuudessaan kurkkaamassa TÄÄLTÄ, mutta me ajateltiin vinkata teille muutama näytös, jotka on meille ihan must see. Jos teillä on tiedossa jotain hyviä näytöksiä, joista haluutte vinkata, niin paljastakaa ne ihmeessä kommenttiboksissa!

Ensinnäkin dokkari Hymyjen Maa kannattaa käydä katsomassa. Annukka kävi Helsingissä kyseisen pätkän ensi-illassa ja se oli kyllä just niin hyvä, kun mitä sitä ollaan hehkutettukin. Kaverit siis näki sattumalta yhden ystävänsä YouTube-videosta, jossa joku turisti oli kuvannu Thaimaassa asuvaa suomalaista miestä, joka oli niin huonossa kunnossa, ettei voinu enää edes kävellä vaan häntä kärräiltiin paikasta toiseen. Miehet lähti ettimään ja auttamaan kyseistä äijää ja pätkä kertookin ystävän auttamisesta ja auttamisen rajoista. Tsekatkaa traileri alta.

Hymyjen maa näytetään Kotimainen Kilpailu 2 -näytöksessä keskiviikkona 4.3. Plevnassa klo 22.00 2. salissa.

Kino-TAMK -näytös on meille entisille Tamkin opiskelijoille aikalailla itsestäänselvyys. Tää on pakko käydä aina tsekkaamassa. Kiva käydä kurkkimassa, mitä ne Tampereen elokuva- ja televisioalan opiskelijat on nyt saanu aikaan. Kino-TAMK -näytös on torstaina 5.3. Plevnassa klo 18.00 4. salissa.

Tän vuoden näytöksestä kerrotaan näin:

Kino-TAMK kokoaa yhteen oppilaitoksen media-alan taidonnäytteitä viimeisen vuoden ajalta. Lauri Autereen ja Minna Valjasen dokumentissa Joka muistaa vähän enempi kuullaan muistoja Sompion aapamaasta, joka hukkui Lokan tekojärveen vuonna 1967. Asia sai aikoinaan kritiikkiä, mutta nyt nuo ajat ovat unohtumassa. Marjaana Aurasen fiktiossa Retki tyttärensä kanssa metsäretkellä oleva isä taistelee viinan kiroja vastaan ja Juho Aittasen ohjauksessa Laiskiaiseni Veera listaa poikaystävänsä plussia ja miinuksia suuren elämänmuutoksen kynnyksellä. Yhteensä näytöksessä esitetään kahdeksan elokuvaa.

Näin bloggaajana dokkari Matka minuksi kiinnostaa myös todella paljon.

”Matka minuksi seuraa kolmea nuorta naista, Elliä, Lauraa ja Juuliaa, joita yhdistävät omasta elämästä kertovat blogit, oman elämän jakaminen internetissä tuntemattomien kanssa sekä kamppailu itsen ja nyky-yhteiskunnan vaatimusten kanssa. Elli haluaa lopettaa pro-anoreksia -blogin pitämisen ja palata takaisin yliopistolle pitkän sairasloman ja itsemurhayrityksen jälkeen. Syömisen ja syömättömyyden välillä tasapainoileva Laura haluaa päästä terapeutin avulla eroon itseinhosta ja masennuksesta jotta voisi lähteä opiskelemaan Japaniin. Juulialla on muotiblogi ja 40 000 kuukausittaista seuraajaa, mutta silti blogin pitäminen on yksinäistä työtä ja tuntemattomien ihmisten kohtaaminen kasvotusten tuntuu epämukavalta. Elokuva heijastelee yhteiskunnan suorituskeskeisyyttä ja sen vaikutuksia näiden nuorten naisten elämään. Matka minuksi on elokuva matkasta kohti ehjää ja kokonaista minuutta, jonka voi ehkä saavuttaa vasta kun onnistuu hyväksymään oman itsen ja maailman epätäydellisyyden.”

 

Matka minuksi näytetään Kotimainen kilpailu 5- näytöksessä torstaina 5.3. klo 18 Plevnan salissa numero 2. valitettavasti samaan aikaan TAMKin näytöksen kanssa. Valintojen maailma nääs.

Perjantaina 6.3. voikin sitten nähdä lyhytelokuvia heijastettuna Tampereen keskustan eri kohteisiin, kun A Wall is a Screen taikoo keskusta- alueesta yhden suuren ulkoilmateatterin. Tämän Hampurista lähtöisin olevan konseptin voi nyt kokea ensimmäistä kertaa Tampereella. Tapahtuma on ilmainen ja kierros käynnistyy Väinö Linnan aukiolta klo 19. Toivottavasti ei sada!

Erilaisia lippuja ja hintoja voi käydä tarkastelemassa TÄÄLTÄ. Jos tsekkasitte sen edellä linkatun filkkareitten ohjelmakartan niin varmaan huomasittekin, että noita näytöksiä on ihan tuhoton määrä. Kannattaa käyttää hetki ohjelman tutkiskeluun, jos tietää jo valmiiksi, minkä tyyppistä haluis nähdä tai vaikka ei tietäiskään niin sitten saattaa kiinnostua jostain.

Nähdään leffanäytöksissä!

– Muijat

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen