Ravintola Viikinsaaren brunssilla

Moro!

Pari viikkoa sitten hypättiin laivaan Laukontorilta ja suunnattiin kohti Viikinsaarta ja heidän ravintolansa brunssia. Brunssia on tarjolla lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.30-16.00 ja se maksaa laivamatkoineen 37 euroa per aikuinen. Sunnuntaibonarina hintaan kuuluu vielä saunakin, joten mikäli sunnuntaisauna kiinnostaa kantsii brunssisetti varata ennakkoon netin kautta.

Me oltiin tietenkin ravintolan oven kahvassa kiinni heti kun brunssi alkoi. Seuraavien laivojen saapuessa ravintola kuitenkin täyttyi aika nopsaa vauhtia, minkä vuoksi pöytävarauksen tekeminen onkin erityisen suotavaa.

Kaikki kasvisasiat oli ilahduttavan huolella alusta loppuun saakka mietitty. Kaikessa oli mausteet, juustot ja yrtit kohdillaan eikä pöydästä löytynytkään mitään perus uunijuureksia. Tästä brunssista kasvissyöjäkin löytää kivasti täytettä omalle lautaselleen. Kaikki oli myös niin houkuttelevasti omissa astioissaan, että yhtäkään kulhoa ei pystynyt ohittamaan vaan kaikkea piti maistaa. Esillepanosta siis iso plussa!

Kalat kuuluu brunssiin ja oli kiva, että niitä löytyi eri tavoilla valmistettuna.

Lämpimien ruokien joukossa ilahdutti etenkin seitanlastut, jotka oli valmistettu itämaiseen tapaan. Makeantuliset ja karamellisoidut seitanpalaset chilin ja korianterin kanssa vei tän aika tutun kebabin kasviskorvikkeena pidetyn tuotteen hauskan kauas siitä miten sen on tottunu aiemmin maistamaan.

Ahlmanin juustoja nam!

Jälkiruokapöytä on aina yks brunssin kohokohta ja semmonen asia, mikä yleensä runsaudellaan erottaa brunssit lämpimien ruokien lisäksi aamupalasta. Pannarithan on herkkuja ja kuka nyt ei niistä tykkäisi, mutta ois tähän silti joku kakku vielä mahtunut aika kivasti mukaan.

Saatiin maistaa myös uudelta Á la Carte -listalta ihanaa alkupalaa, jossa oli Ahlmanin fetaisaa, tomaattia ja lipstikkajukurttia.

Kyllä brunssin alkuun pitää aina joku pieni drinksu tai kuohari ottaa eiksni!

Kattaukset ravintolassa ovat niin kauniit ja nää neilikat ja valkoiset pöytäliinat sai aikaan ihan sen fiiliksen, että vitsi oispa kiva päästä jonku häihin. Vink vink kaverit.

Pannukakkua, mansikoita ja vaahtokarkkeja jälkkäripöydästä.

Sää sattui olemaan aika kolea ja pilvinen, mutta jotenkin tuntui just siksikin niin ihanalta piristykseltä lähteä Viikinsaareen brunssille. Tää visiitti todellakin todisti myös sen, että aina ei tarvi auringon paisteen olla kyllä mikään kriteeri sille, että lähtee viettämään kesäpäivää tonne saareen. Varsinkin kun tää Suomen kesä nyt on taas näyttänyt tänä vuonna olevansa vähän tämmönen…

Laivat Viikinsaareen lähtevät Laukontorilta aina tasatunnein. Aikatauluihin voi tutustua tarkemmin Hopealinjojen sivuilla.

Jos mielii muutes mennä Viikinsaareen illalla vähän hienommin syömään niin perjantaisin 5.7. alkaen laivalipun hinta hyvitetään kolmen ruokalajin menun hinnasta. Tarjous on voimassa perjantaisin klo 18 alkaen lähteville laivoille. Erinomainen tilaisuus siis mennä testaamaan Viikinsaaren À la Cartea!

-Muijat

Kulttuuri Ravintolat Ruoka ja juoma Suosittelen

Pyyhekauppa Lina – Sekaisin Hamam-pyyhkeistä

Moro!

Tampereella Aleksanterinkadulla sijaitseva Pyyhekauppa Lina täytti toukokuussa kunnioitettavat viisi vuotta. Kysymys kuuluukin, että miten ihmeessä me ei olla aikaisemmin huomattu tätä ihanaa liikettä? Nyt onneksi päästiin tutustumaan Linaan yrittäjä Anne Caglayan opastuksella.

Linassa ei myydäkään mitään perus froteepyyhkeitä vaan kauppa on pullollaan hamam-pyyhkeitä mitä ihanimmissa väreissä. Hamam-pyyhkeitä on käytetty turkkilaisissa kylpylöissä jo satoja vuosia. Perinteiset hamam-pyyhkeet ovat tehty puuvillasta ja isokin pyyhe viikkaantuu pieneen tilaan helposti. Ne myös kuivuvat nopeasti, joten nämä pyyhkeet ovat aivan täydellisiä ottaa matkalle mukaan. Esimerkiksi Annukalla Balin reissulla nämä pyyhkeet olivat ainoat, jotka onnistuivat kuivumaan kosteassa ilmassa riisipeltojen keskellä.

Linan tuotteiden valmistajat ovat pääosin perheyrityksiä ja Anne on itse vieraillut kutojien luona useasti ja tuntee heidät henkilökohtaisesti. Pyyhkeet valmistetaan ekologisesti ja eettisesti.

Linasta löytyy perinteisten pyyhkeiden lisäksi kylpytakkeja, peittoja, laudeliinoja ja pöytätabletteja. Monikäyttöisyytensä lisäksi nämä sopivat kyllä ulkonäkönsä puolesta sisustamiseenkin.

Pyyhkeitä löytyy jo aika monissa erilaisissa kuoseissa, mutta tämä raidallinen Ranta-malli on kaikista ylivoimaisesti suosituin.

Valinnanvaraa pyyhkeissä on todella paljon! On ohuempia ja paksumpia pyyhkeitä, isoja pyyhkeitä, pienempiä ja käsipyyhkeitä. Hamam-pyyhkeet ovat kooltaan aika suuria, minkä vuoksi lasten pyyhkeestäkin on tehty sen kokoinen, että se on lapsille suuri. Pienempi pyyhekin on siis niin iso, että sitä käyttää helposti aikuinenkin. Käsipyyhe on juuri soppeli käsipyyhkeeksi, mutta sekin käy mainiosti myös kietaistavaksi märkiin hiuksiin suihkun jälkeen. Anne kertoi, että jotkut käyttävät pyyhkeitä myös huiveina.

Saatiin Linan tuotteita myös itsellemme, että päästiin testaamaan niitä käytännössäkin. Anna on aivan rakastunut hamam-kylpytakkiinsa ja keltaiseen hiuspyyhkeeseen, jonka alla kiharat hiukset kuivuvat nopeasti ilman, että niistä tulee pörröiset. Kylpytakki tuntuu ihanan kevyeltä päällä eikä ole yhtään hiostava.

Jännää piristystä sekä hyvää oloa tuo päivään kun tälläiset arkiset ja jokapäiväiset asiat ovat laadukkaita. Vähän kuin pääsisi kylpylään joka päivä.

Annukalla näitä pyyhkeitä on ollut jo parisen vuotta käytössä, joten mukaan tarttui liikkeestä pyyhkeiden ja kylpytakin lisäksi testiin aivan ihana torkkupeitto. Täydellisen kevyt mutta silti niin lämmin peitto, jota on ollut kyllä mukava uuden kämpän olohuoneessa katsellakin.

Voidaan kyllä ihan vilpittömästi suositella Linassa pistäytymistä. Annukka on paasannut näistä tuotteista ystävilleen jo jonkin aikaa,ja niin vain Annakin ihastui heti ekasta käyttökerrasta lähtien. Pieni varoituksen sana myös, että näihin pyyhkeisiin voi jäädä koukkuun…

-Muijat

Koti Sisustus Hyvä olo Suosittelen