Suunnitelmia saa (ja pitää) muuttaa
Yksi reissun tavoite on ollut irrottautua suorittamisesta ja turhasta itsensä rajoittamisesta. En yleensä helposti muuta suunnitelmiani, ja elämää määrittää sellainen ”kun tää on sovittu ja päätetty niin tää myös tehdään” –ajattelu. Välillä se on aika huvittavaa, jopa idioottimaista. Matkalla tulee kuitenkin jatkuvasti vastaan yllättäviä tilanteita, joissa joustavuutta tarvitaan.
Olin odottanut Laosin seikkailuja paljon. Lennettiin Kambodzasta Luang Prabangiin, koska haluttiin keskittää aikamme ja energiamme pohjoisemmassa Laosissa reissaamiseen. Pohjois-Laos tuntui eniten meidän tyyliseltä paikalta heimoineen ja vuoristomaisemineen. Ajateltiin, että se myös paikkaa hieman sitä, ettei tällä reissulla ehditty pohjoiseen Vietnamiin.
Ihanien Luang Prabangissa vietettyjen päivien jälkeen suunnistimmekin Nong Khiawiin. Nong Khiaw on yhtä aikaa nautiskelijan ja aktiivireissaajan unelmakohde. Vesiputouksia, patikointia, pyöräilyä, vuoristoa, mutta toisaalta riippumatossa keinumista ja hyvää ruokaa. Kuulostaa meidän paikalta, eikö niin?
Maisemat huimasivat päätä, mutta niin huimasi muutenkin. Nimittäin jo ekana iltana mulla oli todella huono olo. Päätä särki, väsytti, lihaksia jomotti ja pyörrytti. Seuraavana päivänä vuokrattiin maastopyörät, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen mun oli pakko pysähtyä. Heikotti, rinnassa pisti ja olin aivan hiestä märkä. Päätettiin, että Chrisu lähtee jatkamaan pyöräilyä, ja mä suuntaan takaisin kylille. Jouduin taluttamaan pyörää loppumatkan, koska olo oli niin outo.
Olin tosi ihmeissäni, koska olin muutaman päivän Kiinassa sairastelua lukuun ottamatta voinut koko reissun niin hyvin. Ihmettelin, että voiko mulla oikeasti olla näin huono kunto. Illalla skypetin ystäväni kanssa. Hän päätteli, että mulla on varmaan paha nestehukka. Kävin hieronnassa, menin nukkumaan ja toivoin, että aamulla olo olisi parempi.
Olo ei kuitenkaan helpottanut. Samaan aikaan lämpötila Nong Khiawissa tippui noin kymmeneen asteeseen. Tropiikin lämpöön tottuneina oltiin viluissamme. Koti-ikäväkin nosti päätään. Vaikka Nong Khiaw ja lähialueet olivat äärettömän kauniit, molemmille tuli fiilis, että nyt äkkiä jonnekin muualle.
Meidän oli tarkoitus jatkaa pohjoisemmaksi, Luang Namthan maisemiin. Tiedossa kuitenkin oli, että lämpötila olisi siellä vieläkin alhaisempi. Oltiin hankkiuduttu talvivaatteista eroon Kiinassa, ja kylmyys ei houkuttanut. Ehdotinkin Chrisulle, että mitä, jos lähdemme etuajassa Thaimaahan? Meitä molempia kiinnosti Pohjois-Thaimaa, lämpötila näytti olevan korkeampi, ja tiedossa oli, että myös Julia perheineen olisi pian saapumassa Chiang Maihin. Niinpä tehtiin jotain mitä ei olla ikinä ennen tehty: pakattiin kamat, hypättiin Luang Prabangin bussiin (joka tietenkin hajosi matkalla) ja ostettiin seuraavalle päivälle lennot Luang Prabangista Chiang Maihin. Samalla saatiin ratkaisu viisumiongelmaankin. Lentoteitse saapumalla Thaimaahan saa Suomen passilla oleskella kuukauden, maata pitkin saapuessa vain 14 päivää.
Kyllä meitä nolotti ja nauratti. Varsinaiset seikkailijat, kylmyyttä karkuun yhdestä Kaakkois-Aasian maasta toiseen. Missä oli suomalainen sisu? Ja vielä lentämällä, kun laivalla ja bussillakin olisi päässyt. Mitäköhän muutkin ajattelevat? Taas huomasi sen, miten helposti ajattelee, että omat tekemiset ovat todella typeriä, mutta muut ovat eri mieltä. Kun kerroimme suunnitelman muutoksista kavereille, olivat he tosi ymmärtäväisiä ja kannustavia. Reissatessa on myös väkisin aika omassa kuplassaan. Huomasimme, että ei muita voisi vähempää kiinnostaa olemmeko Laosissa vai Thaimaassa, kunhan olemme terveitä, turvassa ja onnellisia.
Suunnitelmia siis saa, ja pitää, muuttaa. Ei kenenkään tarvitse olla missään, jos ei itse niin halua. Ei tarvitse olla opaskirjan orja, ja ajatella, että kun mun on pakko nyt kiertää tämä ja tämäkin kylä. Spontaaneja päätöksiä kannattaa tehdä.
Ennen reissua tehtiin suuntaa antava reittisuunnitelma, jota ollaan aika tarkkaan noudatettu. Reissun suunnittelusta on toivottu omaa postausta, ja sekin on toki tulossa. Suunnitelmat ovat kuitenkin vain ohjenuoria. Onkin ollut jännä huomata, että tämän Nong Khiaw –episodin jälkeen olemme reissanneet entistä rennommin. Ehkä tapahtumaketju oli jonkinlainen käännekohta meille. Alkureissusta varattiin majoituksia noin viikon verran eteenpäin, nyt ei välttämättä tiedetä vielä iltapäivällä, missä nukutaan seuraava yö. Itseluottamus on kasvanut, joka ainakin mulle ikuiselle itseni ruoskijalle on ollut tosi hyvä juttu. Kaikki järjestyy kyllä.
Lopulta löytyi syy myös mun sairasteluun. Kun listattiin kaikki ongelmat ylös, niin tajuttiin, että kyse oli malarialääkkeiden sivuvaikutuksista. Lopetin siis lääkkeiden popsimisen, ja muutaman päivän jälkeen olo onneksi helpotti.
Lähteminen oli kaikesta huolimatta vaikeaa. Nong Khiawia voimme lämpimästi (no pun intended) suositella. Laosiin palaamme varmasti vielä. Nyt ei vain ollut oikea hetki pidemmälle seikkailulle siellä.
millaisissa tilanteissa olette muuttaneet reissusuunnitelmianne? kuinka joustavia olette matkalla?
Lue myös:
