Ajattelin tarttua vaihteeksi hiukan harvemmin käsiteltyyn aiheeseen – nimittäin tietokoneiden käyttöjärjestelmiin. Milloin oikeastaan kiinnitit viimeksi huomiota tietokoneesi käyttöjärjestelmään, jonka kautta ehkä luet tätä? 🙂 Windows 10 on varmasti tuttu teille. Applen macOS:n omistajia löytyy myös varmasti. Entäpä Ubuntu tai jokin toinen Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä, eli Linux-jakelu? Ne ovat varmasti tuntemattomampia. Mitä teille tulee mieleen Linuxista? Vaikeaselkoisuus? Nörtit? Maskottipingviini? Linus Torvalds? Ne ovat paljon muutakin, joten raotetaanpa hiukan Ubuntun ja Linuxin verhoa tässä postauksessa. Lisäksi tuorein Ubuntun versio (19.10) julkaistiin pari viikkoa sitten, joten se on toinen hyvä tekosyy aiheen käsittelyyn 🙂

Ubuntu on yksi suosituimmista Linux-jakeluista, ja hyppäsin sen kelkkaan vuonna 2005. Olin silloin armeijassa, ja eräälle viikonloppulomalle tullessani siskoni olivat onnistuneet vetämään silloisen tietokoneeni Windows XP:n solmuun. Totesin, että voisin asentaa Ubuntun, jotta minun ei tarvitsisi huoltaa tietokonettani enää seuraavana viikonloppuna. Olin näet oppinut, että Ubuntuun ja muihin Linux-jakeluihin ei tartu viruksia ynnä muuta tauhkaa netistä. Muistatte varmaan Windows XP -ajat… Hrrh! Uudemmat Windowsit ovat turvallisempia, mutta olen pysynyt Ubuntun käyttäjänä silti. Linux-jakeluiden tietoturva on edelleen parempi kuin Windowsissa, ja pidän avoimen lähdekoodin ideasta. Suurin syy valintaani on kuitenkin se, että tietokoneen käyttö on minulle sujuvampaa Ubuntussa kuin Windowsissa. Työpöytäni vasemman reunan ohjelmavalikossa on oikeastaan kaikki, mitä tarvitsen arkikäytössä: nettiselain, sähköpostiohjelma eri sähköpostilaatikkojeni perässä pysymiseen, tekstinkäsittely, musiikkisoitin ja salasanamanageri salasanojen varastoksi.

Suosittelenko Ubuntun asentamista muillekin? Ehkä, tilanteesta riippuen. On Ubuntussakin toki puutteensa. Jos käyttää edistyneempiä videon- ja kuvanmuokkausohjelmistoja, niin Ubuntu on huono valinta, koska moni niistä ei toimi sillä tai muullakaan Linux-jakelulla. Tietokonepelienkin pelaaminen sujuu paremmin Windowsilla, minkä takia koneellani on myös aina ollut Windows pelejä varten. (Valitsen tietokoneen käynnistyksen yhteydessä, menenkö Ubuntuun vai Windowsiin.) Miltä uuden käyttöjärjestelmän asentaminen Windowsin rinnalle tai tilalle kuulostaa? Jännältä? Kauhistuttavalta? Vai sekä että? Oletko tyytyväinen Windowsiin? Jos olet, en näe tarvetta vaihtoon, koska uuden käyttöjärjestelmän käyttö vaatii tietenkin opettelua. Kaikilla ei ymmärrettävästi ole aikaa tai kärsivällisyyttä siihen. Olen käyttänyt Ubuntua niin kauan, että en tiedä, miltä se näyttää uuden käyttäjän silmin, joten minun on vaikea sanoa opettelun määrästä mitään. Olen ehtinyt oppimaan liikkumaan Ubuntussa kuin rasvattu ankerias laardialtaassa. Rohkenen kuitenkin väittää, että Ubuntua ei ole kovin vaikea käyttää, vaan se on melko intuitiivinen. Ja apua on aina saatavilla netistä ongelmatilanteissa.

On kuitenkin yksi tilanne, jossa melkeinpä suosittelen Linuxia varauksetta. Löytyykö nurkistasi vanha, mutta edelleen toimiva tietokone, joka kerää nykyään vain pölyä? Jonkin Linux-jakelun asentaminen siihen voisi olla erinomainen ratkaisu, koska silloin vanhemmastakin tietokoneesta tulee taas käyttökelpoinen. Windows 10 saattaa olla liian raskas vanhempien tietokoneiden pyöritettäväksi, kun taas monet Linux-jakelut eivät vaadi tietokoneelta isoja muskeleita. Riskit ovat pienemmät, koska vanhalla tietokoneella tuskin on mitään kovin tärkeää enää, jolloin vaikka Ubuntun asentamista opetellessa voi huoletta pyyhkäistä koko kovalevyn puhtaaksi. Lopputuloksena on tietokone, joka voisi sopia vaikkapa lapsille tai sukulaisille nettisurffailuun.

Monet Linuxin käyttäjät suhtautuvat käyttöjärjestelmäänsä intohimoisesti, ja netin keskustelupalstoilla tapellaan tietenkin eri Linux-jakeluiden paremmuusjärjestyksestä. Pidän Ubuntusta, mutta en halua aloittaa mitään hurmoshenkistä käännytystyötä 🙂 Sanon vain, että jos löytyy intoa tietokoneen sielunelämään syventymiseen ja koet Windowsin liian rasittavaksi, niin tässäpä ilmainen, laadukas vaihtoehto Macin lisäksi. Ja jos Ubuntun ulkonäkö ei miellytä, niin toki voi tutustua johonkin toiseen Linux-jakeluun, jonka työpöytä on erilainen ja ehkä miellyttävämpi. Esimerkiksi Ubuntun lisäksi on myös Kubuntu, Xubuntu ja Ubuntu Mate, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia työpöytäympäristöjä Ubuntulle. Läppäriini (tietenkin pinkki) olen asentanut Xubuntun, koska se toimii hyvin hitaillakin tietokoneilla.

Avantouinnin aloittaminen ei ole välttämättä kaikkein helpointa, mutta siitä saattaa alkaa pitämään, kunhan pääsee alkushokista yli. Ubuntun ja monien muiden Linux-jakeluiden käytössä tuntuu usein pätevän sama periaate.

Ubuntun voi halutessaan ladata täältä. Löydät myös tarkemmat asennusohjeet samalta sivulta tai täältä suomeksi. Tarvitset vain USB-tikun, jolle asentaa levykuva. Mikä parasta, sen avulla voi kokeilla Ubuntua asentamatta sitä. Jos se ei miellytä, niin käynnistämällä tietokoneen uudestaan ja irroittamalla Ubuntun sisältävän USB-tikun kaikki on kuten ennenkin. Jos päätät asentaa Ubuntun tai minkä tahansa käyttöjärjestelmän ylipäätään, niin (kuten ennen mitä tahansa suurempaa tietokoneen säätöprosessia) tärkeiden tiedostojen varmuuskopioiminen vaikkapa ulkoiselle kovalevylle on erittäin suositeltavaa 🙂

Leppoisaa viikonloppua ja mahdollisimman vähän tietokoneongelmista aiheutuvia harmaita hiuksia kaikille!

Herkkujen sijaan katse saattaa kääntyä kuvan tuoleihin. Kyllä, ne ovat Venetsia-tuoleja. The horror! The horror! Vai mitä mieltä olette niistä? Täältä Lilystä löytää niin tyylikästä sisustusta, että kai näiden postaaminen tänne täyttää kerettiläisyyden tunnusmerkit. Vähintäänkin Lilyn paavien tuomitseva bulla ja häpeäpaalu odottavat kaltaisiani. Enkä edes pysty oikeastaan puolustamaan niitä inkvisition kuulustelussa, koska en itsekään pidä niistä 😀 Ne on hankittu aikoinaan kirppikseltä ns. oman kämpän ensimmäisiksi tuoleiksi, mutta jostain syystä (oma laiskuuteni) ne ovat pysyneet sisustuksessani 10 vuotta. Tunnen edelleen asuvani ”opiskelijakämpässä” ja tavoitteenani on miettiä sisustusta enemmän vasta, kun asun ”pysyvämmässä” kämpässä ja käytössäni on enemmän rahaa. Kämppäni siis näyttää muutenkin poikamiesboximaiselta tällä hetkellä. Se on siis tekosyynä Venetsia-tuolien omistamiseen 😀  Tai ehkä Venetsia-tuolit voisi nähdä kapinahenkisenä vaihtoehtona…

Kyllä ne toimivat tuolina jotenkuten, vaikka niillä on mielestäni epämiellyttävää istua. En siis istu niillä kovin monena päivänä vuodessa, joten ne ovat lähinnä tavaroiden säilytyspaikkoja ja pöydän korvikkeita dokkari-illoissa. (Tuolien mukana tullut pöytä ei mahdu nykyiseen, melko ahtaaseen kämppääni.) Enkä laita myöskään vieraitanikaan istumaan niille, vaan esimerkiksi sohvalleni, jonka voittanutta ei ole. Milloinko sitten istun tuoleillani? Tiedättehän ne läkähdyttävän kuumat kelit, jolloin tekee mieli käydä kylmässä suihkussa ja olla sen jälkeen ilkosillaan kämpässään? Jep, silloin istun Venetsia-tuoleillani, koska vesi eri tartu niihin. Vakituiset dokkarivieraani eivät muuten tiedä tätä tosiasiaa. Ei kai… (Nyt tulee sellainen tunne, että olisi syytä vaihtaa puheenaihetta. Tosin naapureillani on tätä kirjottaessani meneillään isot kemut, joten ehkä täälläkin voisi laittaa ranttaliksi ja höpistä ihan jostain muusta kuin aiheesta. Otanpa kolaa. Olen joskus miettinyt, että voisikohan viikonloppupippaloita aloittaa jo päivällä, että juhlimisen ja meluamisen ei tarvitsisi kestää myöhään yöhön…)

Niin joo! Dokkari-ilta. Katsoimme tietenkin Brian Coxin The Planets -dokkarisarjaa, jonka mainitsin edellisessä postauksessani. Olemme vuosien aikana katsoneet pääasiassa tiede- ja luontodokkareita, mutta mukaan mahtuu myös yhteiskunnallisia aiheita käsitteleviä dokkareita – esimerkiksi Louis Therouxin tuotantoa. Olen tosiaan dokkarinörtti, joten tykkään järkätä dokkari-iltoja ystävilleni. Reseptini, jota saa kopioida vapaasti, on hyvin yksinkertainen:

• Valitse mielestäsi hyvä dokumentti.
• Valitse sopiva ilta itsellesi ja ystävillesi.
• Valitse mieleisesi herkut ja juomat. Omat iltani ovat aina olleet alkoholittomia.
• Tsekkaa, että laitteisto toimii ennen vieraidesi saapumista.
• Tarjoa vieraillesi parhaat istumapaikat.
• Anna illan kypsyä dokumentin, herkkujen ja yhdessäolon lämmössä.

Dokkari-illat ovat juuri sellaisia pienen mittakaavan sosiaalisia tapahtumia, joista tykkään eniten. Olen varmaankin joskus sanonut, että suuremmissa ihmisjoukoissa viihtyminen on minulle vaikeampaa, koska tunnen oloni hiukan ulkopuoliseksi niissä ja epävarmuuteni tulevat helpommin esiin. Ystäväni järjesti jokin aika sitten synttärikemut, jotka toimivat malliesimerkkinä siitä. Minulla oli, kuten aina, vaikeuksia uskoa, että olisin kiinnostavaa seuraa, joten olin hiljaisempi ja pysyttelin taka-alalla, kunnes pääsisin hiukan eroon jännityksestä ja saisin kerättyä itsevarmuutta. Eräs juhlien vieras alkoi yllättäen juttelemaan kanssani, mikä oli kivaa, koska hän vaikutti mukavalta juttuseuralta. Tilanne muuttui ahdistavaksi, koska aloin miettimään keskustelun pitkittyessä, että milloinkohan hän tajuaa, että olen tylsää seuraa. Minähän olen tylsää seuraa. Miksi hän puhuu minulle? Mahdollisuus pakenemiseen aukeni hänen lähtiessä vessaan, ja siirryin muualle ja välttelin häntä loppuillan. Pakenin siis mukavalta vaikuttavaa naista, ettei hän kerkeäisi havaita ”tylsyyttäni”, jotta säilyttäisin kasvoni eikä tarvitsisi hävetä. Noh, nyt typerä käytökseni hävettää.

Hmm, tavoitteenani oli keskittyä tänään dokkari-iltoihin, mutta ajatukseni harhailivat näköjään kunnolla muualle 😀 Ehkäpä ensi kerralla ne pysyvät paremmin kasassa.