Viikonlopun huipentuma: HÄÄPUKU EI MENE KIINNI

lose-weight-for-wedding-dress-fitting_0.jpg

Sisareni tuli eilen illalla käymään ja pääsin vihdoinkin sovittamaan viime viikolla kotiutunutta hääpukuani. Mutta. Se ei mennyt kiinni. TITTIDII. Olen tainnut siis pari kuukautta elellä hiukan leväperäisesti ja päässyt aavistuksen pullahtamaan puvun ostohetkestä 😀

Pohdimme, että koristenyörien poistaminen saattoi kuitenkin vaikuttaa asiaan. Niiden avulla kun liikkeessä puku kiristettiin päälle, ennen kuin vetskari suljettiin. Samalla kun vaadin nyörit poistettavaksi (ne olivat rumat), katosi siis se ainut elementti, jolla puvun saa kiristettyä päälle. Joissain puvuissa olen nähnyt sellaisia ”sisäkorsetteja” tai leveää kuminauhaa, jolla puku ensin saadaan tiukaksi etuosasta ja tämän jälkeen vetskari on vasta laitettu kiinni. Onko kellään kokemusta tällaisen teettämisestä tai muusta puvun päälle pukemista helpottavasta jutusta?

Homma herätti onneksi tässä vaiheessa enemmän hilpeyttä kuin kriisiä, ja päätimme ottaa kuukauden päästä revanssin sovituksen kanssa – herkut on siis pannassa per heti. Kerrankin on ainakin hyvä motivaattori!

Kivaa alkanutta viikkoa ystäväiset!

Muoti Oma elämä Trendit

Erilainen ”bändi” häihin: SÄX

SÄX 1 - Mennään vaan.jpg

Olemme molemmat aina harrastaneet musiikkia, joten muusikkokavereita on kertynyt matkan varrella paljon. Jokaisella on oma juttunsa, mutta nämä kaksi kaverusta ovat keksineet jotain aivan uutta ja ennenkuulematonta, nimittäin SÄX on yhdistänyt saksofonin ja DJ:n! Jos perinteinen hääbändi ei tunnu omalta, niin SÄX voisi olla juuri teille: tyylikästä, menevää, sopivan erilaista ja aivan maagista kuunneltavaa.

Kundit ovat ponkaisseet maailmanvalloitukseen Turusta, jossa he ehtivät esiintyä jokirannan terasseista Viking Gracen avajaisiin. Sittemmin kaksikko on keikkaillut ulkomaillakin, viimeksi Hollannissa, ja kansainvälinen musiikkiblogiskene on noteerannut tämän ennakkoluulottomasti uusia aluevaltauksia kahmineen duon hyvin positiivisesti.

live_-_vaasa.jpg

SÄX kuulemma keikkaille koko tulevan kesän, ja Andy kertoi, että he tekevät mielellään myös hääkeikkaa. Lavalla näkyvän duon, Andy Skädämin ja DJ Skittl3sin lisäksi mukana kulkee myös porukan tuottaja, joka toimii keikoilla äänimiehenä ja varmistaa näin etteivät korvat poksahda. SÄX tuo myös mukanaan äänentoiston, mikäli juhlapaikalla ei sellaista ole. Kundit ottavat toiveita vastaan ja ovat muuntautumiskysyisiä niin, että aina löytyy tunnelmaan sopiva setti.

Duo on ollut ahkera myös studion puolella ja SÄXin toukokuussa 2013 julkaistun esikoislevyn, EP Broadcasting in Paris, jälkeen on julkaistu jo kolme singleä ja keväällä on kuulemma luvassa lisää. SÄXin nettisivuilla ja soundcloudissa pääsee kuulemaan enemmän maistiaisia SÄXin tuotannosta.

Kirjoittelin aikaisemmassa bändipostauksessa, että olisi aina hyvä päästä kuulemaan bändiä etukäteen. Nyt on aivan eeppinen tilaisuus, sillä SÄX on livenä ensi lauantaina 12.4 Långvikissa Kirkkonummella klo 19 alkaen! Paikalle voi mennä syömään illallista tai nautiskella vaikka drinksun SÄXiä kuunnellen. Siellä nähdään!

Muoti Rakkaus Musiikki Trendit