Hunnulla vai ilman?

long_veil_-_mennaan_vaan.jpg

Pukupohdintojen rakas sisar – huntupohdinta. Nämä kaksi luonnollisesti kulkevat käsikädessä, eikä huntua voi mielestäni oikein valita ennen kuin puku on valittu. Mutta voihan sitä aina spekuloida.

Valtavan pitkät, jopa 3-4 metriset hunnut ovat viime aikoina tehneet rymisevää come backia. Ja täytyy kyllä myöntää, että ne ovat kerrassaan upeita. Tällaisia pitkiä huntuja ainkin pidetään kuitenkin lähinnä vain vihkiseremonian ajan, sillä illan juhlahumussa nelimetrinen häntä voisi olla hieman haasteellinen.

mid_lenght_veil_-_mennaan_vaan.jpg

Puolipitkä huntu olisi myös kaunis, ja sitä voisi pitää koko päivän jos niin haluaa. Tärkein kysymys huntua valitessa on kuitenkin hääpuvun selkämys. Mikäli puku on olkaimeton ilman sen suurempia krumeluureja, varmaan millainen vain huntu sopii ainakin pituuden puolesta hyvin. Nyt muodissa olevien pitsipukujen kanssa kuitenkin täytyy huntua mallailla tarkemmin. Jos selkämys on esimerkiksi kokonaan pitsiä, en varmaan ainakaan tällaista puolipitkää huntua sen kaveriksi laittaisi. Yhdistelmästä voisi tulla vähän liian raskas. Pitkän ja simppelin hunnun läpi selän pitsit sen sijaan voisivat kuultaa todella kauniisti.

Sellaista olkapäiden tasolle laskeutuvaa runsasta ja lyhyttä huntua en osaa itselleni kuvitella. Minulla on enemmän laatikkomainen kuin soikea pää (joo, terve mikä analyysi), joten lyhyt huntu varmaan korostaisi ikävästi leukaperiäni. Sen sijaan tällainen superelegantti ja vintagehenkinen pieni huntu toimisi todella monenlaisen puvun kanssa ihanasti. Ei tarvitsisi miettiä selkämystä!

short_veil_2_-_mennaan_vaan.jpg

Täyshuntuja eli sellaisia Herttuatar Catherine -mallisia kummistushuntuja kai harvemmin nykyään käytetään. Sellainen voisi kuitenkin näyttää myös todella viehättävältä varsinkin tällaisten massiivisten mekkojen seurana. Kuulin jostain, että alunperin (tai ainakin tosi kauan aikaa sitten) hunnun tarkoitus oli suojella morsianta pahoilta hengiltä. Ja täytyy kyllä sanoa, että tällainen hunnun alla piilotteleva morsian näyttää jotenkin niin puhoiselta ja viattomalta. Nämä eivät ehkä kuitenkaan ole enää ihan ne asiat, joita nykymorsian haluaa ensisijaisesti liputtaa 🙂

veil_-_mennaan_vaan.jpg

 

Mitä olette mieltä, hunnulla vai ilman? Ja millaisella hunnulla?

 

Kaikki kuvat Pinterest.

P.S. Sain vähän aikaa sitten tiedon, että blogini on ehdolla Wedding Blog Awards -kilpailussa vuoden hääblogiksi! Ihan huikeeta! Suuret kiitokset lukijoille ja minua kisaan ehdottaneille. Äänestysaika alkaa 1.12, joten kohta pääsee kliksuttelemaan Mennään vaan! voittoon 🙂

Muoti Trendit

Morsion kuntokuuri: Täysoppinut CrossTrainaaja

morsio_vetosalilla_-_mennaan_vaan.jpg

 

Ainakin siis teoriassa, sillä OnRamp -kurssi on nyt käyty! Käytäntö on kuitenkin kaukana tästä, sillä monet liikkeet ovat teknisesti niin haastavia, että puhtaaseen suoritukseen on vielä satoja toistoja matkaa. Pieniä henkilökohtaisia voittojakin kuitenkin mahtuu mukaan: eilen tein treenissä pelkkiä miestenpunnerruksia, kun ennen OnRampia punnersin aina naistenpunnerruksilla, jee! Yksi lajin viehätyksestä kyllä ehdottomasti on siinä, että kehitys on niin konkreettista.

Poikaystävän (joka näkyy puoliksi kuvassa) kanssa päätimme, että jatkamme ehdottomasti Vetosalilla hyvin alkanutta uutta harrastusta. Treeneissä siis nähdään, jos täällä on muita CrossTrainingin harrastajia!

Lämpimät kiitokset kuvasta Natalle! Lisää treenikuvia löytyy myös Vetosalin Instagramista ja tulevaisuuessa myös minun Instagramistani, olen taas yrittänyt aktivoitua sillä saralla. Minua voi seurata käyttäjänimellä ”mennaanvaan”. Yllättävää, eikö.

Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Hyvinvointi Liikunta