Ladataan...
Mind the gap, mummy

Tutustuin tällä viikolla espoolaiseen asfalttiin hieman läheisemmin kun kompastuin maassa lojuvaan muoviseen nippusiteeseen. Ensimmäinen reaktioni siinä rähmälläni maatessani ei kuitenkaan ollut huoli mahdollisista ruumiillisista vammoista (joita niitäkin tuli muutaman mojovan mustelman muodossa), vaan ensimminen reaktioni oli

- Apua, miten noloa maata tässä keskellä katua, eihän kukaan nähnyt?

Miksi ihmeessä nolostuin tilanteessa joka oli selvä vahinko? Reaktioni oli kuitenkin varsin inhimillinen, sillä veikkaan monen muun kohtaavan samoja tunteita vastaavassa tilanteessa.

Noloksi itsensä tuntee meistä jokainen jossain tilanteessa elämänsä aikana ja nolous on tunteena melko lievä tunne verrattuna häpeään, joka on noloudelle sukua, mutta paljon voimakkaampi tunne.

Kuva: Pixabay.com

- Anteeksi, tosi noloa. Hävettää. Pääsi suustani joitain kuukausia sitten lääkärin vastaanotolla. Olin tullut päivystykseen ja siinä väsyneenä ja kipeänä aloin itkemään. Nolotti kun sillä tavalla itkin vieraan ihmisen edessä. Miksi ihmeessä? 

- Eikä, mitä jos joku huomaa. Hävettää! Ensimmäiset ajatukset päässäni kun kiemurtelin vatsakivussa julkisella paikalla etsien vessaa. Siinä tunteiden sekamelskassa ei tullut ajatelleeksi, että jokainen meistä on joskus joutunut juoksemaan vessaan ja jokaisen ihmisen anatomia vatii vessakäyntiä joskus. Mutta miksi näitä asioita häpeää ja pelkää menettävänsä kasvonsa?

Kertoessani myöhemmin ystävälleni kyseisistä tilanteista ja tilittäessäni tuntemuksiani, ystäväni totesi fiksusti; 

- Noista tunteista ei pidä päästä eroon, ne pitää vaan hyväksyä. Ja juuri näin se menee! Kiitos vain fiksulle ihanalle ystävälleni kun sait minut ymmärtämään tämänkin asian paremmin!

Häpeä ja nolous ovat inhimillisiä tunteita ja tärkeitäkin. Niiden ei kuitenkaan saa antaa häiritä elämäämme ja ne eivät saa määrittää itseämme. Itsensä hyväksyminen on avainasemassa kun lähtee työstämään häpeää. Häpeää sietää kun itsetunto on hyvällä mallilla. Mutta entäpä jos itsetunto on heikko? Tällaisissa tilanteissa häpeä saa vallan ja sen käsittelyyn saattaa tarvita enemmän apua. Jotkut ihmiset puolestaan ovat kasvattaneet niin vahvan suojakuoren, etteivät he tunnista häpeää tai saattavat purkaa tätä tunnetta muilla keinoin. Sekään ei ole hyväksi. Tunteiden patominen kun ei koskaan ole.

Kerroin noin vuosi sitten kuinka vasta nyt kolmekymppisenä olen alkanut hyväksymään itseäni yhä enemmän. Heikko itsetunto on vahvistunut ja yhä vähemmän vaivaa päätään muiden mietteillä. Toki vieläkin on hetkiä, jolloin miettii liikaa muiden sanomisia, mutta niille ei pitäisi antaa valtaa.

Kukaan muu ei määritä itseämme kuin me itse!

Työstän siis kovasti tunteideni hyväksymistä ja samalla yritän saada itseni ymmärtämään, etteivät mahdolliset epäonnistumiset määritä minua ihmisenä. Häpeää ja nolouttani koitan oppia sietämään ja samalla tiedostan ainakin olevani kykeneväinen empatiaan, sillä tunnen niin vahvasti tunteita. Tunteita ei pidä peittää, ne pitää hyväksyä - aivan kuten pitäisi hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme.

Kaikki me kaadumme joskus - kadulle tai elämässä yleensäkin. Ylös on noustava joko itse tai muiden avustamana ja siihen ei ole yhtä oikeaa keinoa!

Valoisaa viikonloppua kaikille!

x Henna

 

 

Ladataan...
Mind the gap, mummy

Ensimmäinen kosketus päivähoidon aloitukseen vanhemman roolissa tapahtui kohdallani viime talvena englannissa. Kerroin teille täällä hieman eroavaisuuksista kahden systeemin välillä. 

Oman työni sekä opintojeni puolesta minulla on päivähoitosysteemistä työntekijänä kokemusta, mutta vanhemman roolissa olen nähnyt myös sen toisen puolen sekä Suomessa että Englannissa. Tänä syksynä molemmat lapsemme aloittivat suomalaisessa päiväkodissa ja päällimmäisenä ajatuksena muutaman kuukauden jälkeen on kiitollisuus tästä systeemistä.

Törmäsin taannoin erään brittiläisen yksinhuoltajaäidin kirjoitukseen, jossa hän kertoi, ettei hänellä ole varaa hankkia lapselleen hoitopaikkaa. Nainen työskentelee yrittäjänä ja tekee epäsäännöllisin työajoin töitä ja joutuu näin ollen kuljettamaan lastaan mukanaan työtapaamisiin. Hän kertoi, että hän joutui irtisanomaan lastenhoitajansa, sillä hänellä oli kaksi vaihtoehtoa; maksa vuokra tai lastenhoitaja - hän valitsi ensimmäisen vaihtoehdon. Vaikka valtio tarjoaa ilmaista lastenhoitoa tietyn tuntimäärän viikossa (tietyn kriteerein), ei tässä huomioida lainkaan yksityisyrittäjiä tai yksinhuoltajia. Systeemi on epätasa-arvoinen. Epätasa-arvoa lisää myös päivähoitopaikkojen väliset huimat tasoerot, jotka saivat omalla kohdallani verenpaineeni nousemaan.

Päivähoito on Briteissä myös perhepoliittinen kysymys. Tutustuin Englannissa asuessamme erääseen noin kolmekymppiseen naiseen, joka oli alkuun ihmeissään siitä, että minulla on kolmekymmentävuotiaana jo kaksi lasta. Hän sanoi, että olisi halukas perustamaan perheen, mutta ei halua taukoa uralleen ja hän myöskin pohti päivähoidon järjestämistä lyhyen äitiysloman jälkeen. Kerroin hänelle suomalaisesta varhaiskasvatuksesta ja perhevapaista ja hän oli täysin myyty. "I'm moving to Finland !" tuli kuin apteekin hyllyltä.

Suomessa on maailman parhaita perhepoliittisia järjestelmiä ja tutkimusten mukaan pohjoismaissa on parhaat oltavat töissäkäyvälle naiselle. Tätä kaikkea en omalla kohdallani huomioinut tai arvostanut sen suuremmin, ennen kuin asuimme Englannissa. Tuntui kohtuuttomalta, ettei ollut mahdollista tehdä töitä ja maksaa samalla kahden lapsen päivähoitoa sekä elämistä - ja olimme sentään etuoikeutettuja verrattuna moneen muuhun lontoolaiseen. Kohdallani olisi ollut halvempaa olla kotona ja odottaa kuopuksen kolmevuotispäivän jälkeistä lukukautta, jolloin täyspäiväinen työssäkäynti normaalilla palkalla olisi ollut minulle mahdollista. Mutta entä jos haluaa palata töihin aikaisemmin ja et ole kovapalkkaisessa työssä? Tai mitä jos ei halua? Suomessa on ainakin vielä mahdollista valita ja näin pitäisi olla muuallakin.

Eräs isä kertoi minulle kirjaston lauluhetkellä, että toivoisivat lisää lapsia, mutta se ei olisi heidän kohdallaan taloudellisesti mahdollista. Mies oli kirjailija ja hänen kumppaninsakin työllisti itse itsensä. Mies kertoi työskentelevänsä kun lapsi nukkui (jos nukkui) ja tämän lisäksi iltaisin. He joutuivat odottamaan lapsen kolmevuotissyntymäpäivää, että heillä olisi varaa laittaa tämä täyspäiväiseen hoitoon ja tällöinkin hoitopaikka saattaisi olla laadultaan millainen tahansa.

Suomessa vastaava tilanne ei olisi mahdollinen - eikä toivottavasti koskaan tule olemaankaan. Meillä ainakin vielä ja toivottavasti myös tulevaisuudessa tuetaan perheitä ja tasa-arvoa. Suomalainen varhaiskasvatus on oikeasti maailman huippua ja toivon mukaan tulee olemaan sitä myös jatkossa. Suomalaista varhaiskasvatusta on ihasteltu maailmalla ja suomalainen tapa nähdä varhaiskasvatus tärkeänä osana elinikäisen oppimisen polkua todella on esimerkillistä. Niitetty maine on varmasti monen osan summa, mutta sitä tulisikin mielestäni vaalia, eikä pitää itsestäänselvyytenä.

Mietin pääni puhki Englannissa asuessamme miten sikäläistä systeemiä voisi muuttaa ja mitä kaikkia epäkohtia siinä on. Suomalaisessa systeemissä on vientituotteen ainesta ja toivottavasti sitä osataan lobbata laajalti - ja sen potentiaali nähtäisiin myös esimerkiksi juurikin Britteinsaarilla, missä muutosta kaivataan erittäin kipeästi. 

Varhaiskasvatus on Suomessa ykkösluokkaista, mutta toivottavasti ei vain puheen tasolla. Kentällä tehdään todella tärkeää työtä ja resurssipula on valitettavasti kova. Lapset saavat kuitenkin päivittäin uskomattoman tasokasta hoitoa sekä opetusta ja tästä tulisi pitää jatkossakin kiinni. Jotta meillä säilytettäisiin tämä asema, olisikin ehdottoman tärkeää kuunnella myös kentän ääntä ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Miettikäähän tätä kun äänestätte seuraavissa vaaleissa.

Tällaisin miettein kohti viikonloppua!

x Henna

Ladataan...
Mind the gap, mummy

Noin viikko sitten julkaistu IPCC:n ilmastoraportti oli pelottavaa luettavaa. Raportin jälkeen asiaa on puitu laajalti ja blogeissakin on herätty keskustelemaan aiheesta. On mietitty keinoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi sekä pohdittu yhden ihmisen roolia suuressa mittakaavassa. Lähes kaikilla näyttää olevan mielipide asiaan liittyen ja onneksi suurin osa asiasta kirjoittaneista on huolissaan ilmaston tilasta.

Tuon raportin tulisikin herättää meitä ajattelemaan tekojamme ja niiden seurauksia, sillä me elämme kaikki tällä samalla pallolla. Nykypäivänä yksittäiseen ihmiseen voi vaikuttaa helposti sosiaalisen median sekä blogien kautta ja mielestäni jatkuvan kulutuksen lietsonta tulisikin tehdä epätrendikkääksi ja vaikuttajien tulisikin lobata enemmän vastuullista elämäntapaa jatkuvan kulutushysterian sijaan.

Rehellisesti sanottuna en ollut itsekään mikään ekologisen ihmisen malliesimerkki vuosiin. Kierrätys ei kuulunut arkeeni, kulutin paljon turhuuksiin ja en juurikaan miettinyt tekoni seurauksia sen suuremmin. Saatoin nakella kaikki jätteet samaan roskapussiin sen kummemmin asiaa miettimättä ja ostin kivalta näyttävän paidan jos sellainen sattui tulemaan vastaan ja rahatilanne salli. Elin hetkessä sekä itsekkäästi ajatellen ja nyt hävettää. Äidiksi tultuani heräsin ensimmäistä kertaa ajattelemaan tekojeni sekä valintojeni vaikutuksia. Millaisen maailman haluan jättää lapsilleni? Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. Toisaalta parempi herätä myöhään kuin ei milloinkaan. 

Kuva: Pixabay

Lapsuuteni kesät kuluivat pitkälti mökillä uiden omalla hiekkarannallamme ihanassa kirkkaassa järvivedessä. Sinilevää ei ollut ja polskiminen oli huoletonta. Viimeiset kaksi kesää tuo rakas hiekkaranta on kuitenkin ollut hellepäivinä sinilevän peitossa ja uiminen on jäänyt - ketä tästä on syyttäminen?

Voin katsoa peiliin ja kehottaa muita tekemään samoin. Totta kai teoillamme on vaikutus pidemmällä tähtäimellä ja pienistä puroista syntyy suuria jokia. Rakkaan mökkijärveni rehevöitymistä on edistänyt ilmastonmuutos, mutta mitkä asiat ovat edistäneet ilmaston lämpenemistä ja näin ollen myös rehevöitymistä lyhyessä ajassa?

Isäni kirjoitti asiasta hyvän mielipidekirjoituksen, joka kirvoitti paljon keskustelua paikallislehdessä. Rehevöityminen kuitattiin kuitenkin useilta tahoilta olkia kohauttamalla ilmastonmuutoksen aiheuttamaksi, mutta omista teoista ei otettu vastuuta. Jokaisen teot ja tekemättä jättämiset vaikuttavat ilmastonmuutokseen ja näistä teoista tulisikin ottaa henkilökohtaisesti vastuuta ja lakeja säätää ylemmältä taholta.

Englannissa asuessamme olin järkyttynyt roskan määrästä ja muovipakkausten käytöstä. Hellepäivinä Lontoon ilma oli sakeana saasteista ja ilmassa leijui pakokaasun haju sekoitettuna roskien lemuun. Miljoonakaupungissa on koitettu monin keinoin vähentää jätteitä sekä saada ihmiset kierrättämään. Tavaran ja roskien jättäminen kadulle on rangaistuksen uhalla kielletty, mutta sitä tapahtuu silti jatkuvasti.

Lontoon kotimme taloyhtiön pihalta löytyivät kierrätyslaatikot kaikelle mahdolliselle, mutta silti joka ikinen päivä biojätelaatikosta löytyi muovipusseja ja metallinkeräysastia tursusi sekajätettä. Edes erään naapurin herran laittamat suuret kyltit ja "recycling for dummies" - julisteetkaan eivät auttaneet. Joitain ihmisiä ei vain näyttänyt kiinnostavan.

Jos äidiksi tuleminen herätti itseäni ajattelemaan ympäristöä enemmän, niin tähän vaikutti kohdallani suuresti myös Lontoossa asuminen. Suurkaupungissa asuessa kaikki tämä ahdistus ja huoli ympäristöstä kasvoi.

Jos suurin osa lontoolaisista vähentäisi yksityisautoilua ja kierrättäisi jätteensä, kuinka paljon muutosta näilläkin teoilla saataisiin aikaan?

Jotkut näkevät ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä puhumisen sekä tilanteesta huolestumisen vain ns. "trendikkäänä sädekehän kiillotuksena" 

Ensinnäkin termi "sädekehän kiillotus" on mielestäni todella vastenmielinen ja toiseksi; Mitä sitten jos näistä asoista puhuminen on trendikästä, eikö se ole vain hyvä asia?

Mahtavaa mikäli jatkuva kulutus nähdään epätrendikkäänä ja puhutaan enemmän kestävistä valinnoista.

Oman perheeni kohdalla yhteenlaskettu hiilijalanjälkemme on tällä hetkellä valitettavasti hieman keskimääräistä suurempi, johtuen ainoastaan mieheni työmatkoista. Tästä syystä voimmekin mielestäni muilla valinnoilla vaikuttaa ympäristöön.

Meillä esimerkiksi kierrätetään paljon vaatteita, huonekalut hankitaan pääosin käytettynä, kierrätämme jätteemme sekä syömme vähemmän punaista lihaa kun aikaisemmin - näin muutamia asoita mainitakseni.

Joku saattaa nähdä tämän pienenä kärpäsen kakkana valtameressä, mutta ainakin teemme osamme. Tietenkin saamme tällä hyvän mielen itsellemme, mutta emme tee tätä vain hyvän omantunnon vuoksi vaan kannamme kortemme kekoon yhteisen asian puolesta. 

Koska aina voi parantaa, olen asettanut itselleni muutamia henkilökohtaisia tavoitteita pienentääkseni hiilijalanjälkeäni. Pienin askelin kohti pienempää hiilijalanjälkeä ja näin ollen parempaa tulevaisuutta.

Pienet askeeleeni lähevät siitä, että pyrin kierrättämään kaikki jätteet mahdollisimman tarkoin. Sekajätepussi tulee olemaan pienin roskapussimme ja pyrin myös lisäämään kasvisruoan osuutta perheemme ruokalistassa. 

Isot askeleet ja harppaukset sekä ratkaisut tilanteeseen puolestaan tulisi tapahtua niiltä suurilta tahoilta.

Muutettuamme takaisin Suomeen esikoiseni tokaisi tokaisi osuvasti eräänä päivänä:

- Ihanaa kun Suomessa on niin puhdasta. Englannissa on aina niin likaista kaduilla!

Yritin selittää parhaalla mahdollisella tavalla neljävuotiaalleni, että ympäristöstä tulisikin pitää kovasti huolta, jotta se säilyisi puhtaana. Toisaalta en halua ahdistaa pientä lasta suurilla huolilla, mutta ehdottomasti haluan hänen kokevan, että pienillä mikrotasonkin teoilla on suuria merkityksiä. 

x Henna

Pages