Ladataan...
Mind the gap, mummy

Noin viikko sitten julkaistu IPCC:n ilmastoraportti oli pelottavaa luettavaa. Raportin jälkeen asiaa on puitu laajalti ja blogeissakin on herätty keskustelemaan aiheesta. On mietitty keinoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi sekä pohdittu yhden ihmisen roolia suuressa mittakaavassa. Lähes kaikilla näyttää olevan mielipide asiaan liittyen ja onneksi suurin osa asiasta kirjoittaneista on huolissaan ilmaston tilasta.

Tuon raportin tulisikin herättää meitä ajattelemaan tekojamme ja niiden seurauksia, sillä me elämme kaikki tällä samalla pallolla. Nykypäivänä yksittäiseen ihmiseen voi vaikuttaa helposti sosiaalisen median sekä blogien kautta ja mielestäni jatkuvan kulutuksen lietsonta tulisikin tehdä epätrendikkääksi ja vaikuttajien tulisikin lobata enemmän vastuullista elämäntapaa jatkuvan kulutushysterian sijaan.

Rehellisesti sanottuna en ollut itsekään mikään ekologisen ihmisen malliesimerkki vuosiin. Kierrätys ei kuulunut arkeeni, kulutin paljon turhuuksiin ja en juurikaan miettinyt tekoni seurauksia sen suuremmin. Saatoin nakella kaikki jätteet samaan roskapussiin sen kummemmin asiaa miettimättä ja ostin kivalta näyttävän paidan jos sellainen sattui tulemaan vastaan ja rahatilanne salli. Elin hetkessä sekä itsekkäästi ajatellen ja nyt hävettää. Äidiksi tultuani heräsin ensimmäistä kertaa ajattelemaan tekojeni sekä valintojeni vaikutuksia. Millaisen maailman haluan jättää lapsilleni? Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. Toisaalta parempi herätä myöhään kuin ei milloinkaan. 

Kuva: Pixabay

Lapsuuteni kesät kuluivat pitkälti mökillä uiden omalla hiekkarannallamme ihanassa kirkkaassa järvivedessä. Sinilevää ei ollut ja polskiminen oli huoletonta. Viimeiset kaksi kesää tuo rakas hiekkaranta on kuitenkin ollut hellepäivinä sinilevän peitossa ja uiminen on jäänyt - ketä tästä on syyttäminen?

Voin katsoa peiliin ja kehottaa muita tekemään samoin. Totta kai teoillamme on vaikutus pidemmällä tähtäimellä ja pienistä puroista syntyy suuria jokia. Rakkaan mökkijärveni rehevöitymistä on edistänyt ilmastonmuutos, mutta mitkä asiat ovat edistäneet ilmaston lämpenemistä ja näin ollen myös rehevöitymistä lyhyessä ajassa?

Isäni kirjoitti asiasta hyvän mielipidekirjoituksen, joka kirvoitti paljon keskustelua paikallislehdessä. Rehevöityminen kuitattiin kuitenkin useilta tahoilta olkia kohauttamalla ilmastonmuutoksen aiheuttamaksi, mutta omista teoista ei otettu vastuuta. Jokaisen teot ja tekemättä jättämiset vaikuttavat ilmastonmuutokseen ja näistä teoista tulisikin ottaa henkilökohtaisesti vastuuta ja lakeja säätää ylemmältä taholta.

Englannissa asuessamme olin järkyttynyt roskan määrästä ja muovipakkausten käytöstä. Hellepäivinä Lontoon ilma oli sakeana saasteista ja ilmassa leijui pakokaasun haju sekoitettuna roskien lemuun. Miljoonakaupungissa on koitettu monin keinoin vähentää jätteitä sekä saada ihmiset kierrättämään. Tavaran ja roskien jättäminen kadulle on rangaistuksen uhalla kielletty, mutta sitä tapahtuu silti jatkuvasti.

Lontoon kotimme taloyhtiön pihalta löytyivät kierrätyslaatikot kaikelle mahdolliselle, mutta silti joka ikinen päivä biojätelaatikosta löytyi muovipusseja ja metallinkeräysastia tursusi sekajätettä. Edes erään naapurin herran laittamat suuret kyltit ja "recycling for dummies" - julisteetkaan eivät auttaneet. Joitain ihmisiä ei vain näyttänyt kiinnostavan.

Jos äidiksi tuleminen herätti itseäni ajattelemaan ympäristöä enemmän, niin tähän vaikutti kohdallani suuresti myös Lontoossa asuminen. Suurkaupungissa asuessa kaikki tämä ahdistus ja huoli ympäristöstä kasvoi.

Jos suurin osa lontoolaisista vähentäisi yksityisautoilua ja kierrättäisi jätteensä, kuinka paljon muutosta näilläkin teoilla saataisiin aikaan?

Jotkut näkevät ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä puhumisen sekä tilanteesta huolestumisen vain ns. "trendikkäänä sädekehän kiillotuksena" 

Ensinnäkin termi "sädekehän kiillotus" on mielestäni todella vastenmielinen ja toiseksi; Mitä sitten jos näistä asoista puhuminen on trendikästä, eikö se ole vain hyvä asia?

Mahtavaa mikäli jatkuva kulutus nähdään epätrendikkäänä ja puhutaan enemmän kestävistä valinnoista.

Oman perheeni kohdalla yhteenlaskettu hiilijalanjälkemme on tällä hetkellä valitettavasti hieman keskimääräistä suurempi, johtuen ainoastaan mieheni työmatkoista. Tästä syystä voimmekin mielestäni muilla valinnoilla vaikuttaa ympäristöön.

Meillä esimerkiksi kierrätetään paljon vaatteita, huonekalut hankitaan pääosin käytettynä, kierrätämme jätteemme sekä syömme vähemmän punaista lihaa kun aikaisemmin - näin muutamia asoita mainitakseni.

Joku saattaa nähdä tämän pienenä kärpäsen kakkana valtameressä, mutta ainakin teemme osamme. Tietenkin saamme tällä hyvän mielen itsellemme, mutta emme tee tätä vain hyvän omantunnon vuoksi vaan kannamme kortemme kekoon yhteisen asian puolesta. 

Koska aina voi parantaa, olen asettanut itselleni muutamia henkilökohtaisia tavoitteita pienentääkseni hiilijalanjälkeäni. Pienin askelin kohti pienempää hiilijalanjälkeä ja näin ollen parempaa tulevaisuutta.

Pienet askeeleeni lähevät siitä, että pyrin kierrättämään kaikki jätteet mahdollisimman tarkoin. Sekajätepussi tulee olemaan pienin roskapussimme ja pyrin myös lisäämään kasvisruoan osuutta perheemme ruokalistassa. 

Isot askeleet ja harppaukset sekä ratkaisut tilanteeseen puolestaan tulisi tapahtua niiltä suurilta tahoilta.

Muutettuamme takaisin Suomeen esikoiseni tokaisi tokaisi osuvasti eräänä päivänä:

- Ihanaa kun Suomessa on niin puhdasta. Englannissa on aina niin likaista kaduilla!

Yritin selittää parhaalla mahdollisella tavalla neljävuotiaalleni, että ympäristöstä tulisikin pitää kovasti huolta, jotta se säilyisi puhtaana. Toisaalta en halua ahdistaa pientä lasta suurilla huolilla, mutta ehdottomasti haluan hänen kokevan, että pienillä mikrotasonkin teoilla on suuria merkityksiä. 

x Henna

Ladataan...
Mind the gap, mummy

Muutimme virallisesti takaisin Suomeen noin kuusi viikkoa sitten. Siitä tosiaan on kuusi viikkoa kun punanokkaisen lentokoneen pyörät tömähtivät Helsinki-Vantaalle ja Kotipizzan mainos toivotti tervetulleeksi kotiin. Kuudessa viikossa olemme muuttaneet uuteen asuntoon ja haalineet huonekaluja sekä hakeneet tavaroille paikkoja. Lapset ovat aloittaneet päiväkodin ja itse olen tehnyt jo töitä sekä opiskellut. Arki ja sen tuomat rutiinit ovat imaisseet mukaansa ja elämä Lontoon lähiössä tuntuu toiselta elämältä. Olen toisinaan haikaillut tuttuja kahviloita sekä silloisia rutiineja, mutta on myös ihana olla juuri nyt täällä.

Yksi asia on kuitenkin toisin kuin Englannissa asuessamme tai toisin kuin koskaan aikaisemmin elämässämme - asumiskuviomme nimittäin. Olemme elämäntilanteessa, jossa toinen vanhemmista on läsnä muutaman viikon kuukaudesta ja tämä tuo elämään omat haasteensa. Viime keväänä miehen reissatessa Piilaaksossa melko usein vitsailin eläväni "yh-simulaattorissa". Myöhemmin tuo hauskaksi ja harmittomaksi ajattelemani läppä on kuitenkin tuntunut tarkemmin ajateltuna hölmöltä.

Enhän minä missään tapauksessa elänyt kuin yksinhuoltaja - en tuolloin, enkä nyt. Pyöritin viime kevään arkea paljon yksinäni ja teen sitä nyt vielä enemmän, mutta en todellakaan voi verrata itseäni yksinhuoltajaan. Mieheni on paljon poissa kotoa, mutta jaamme silti vanhemmuuden tasapuolisesti ja osallistumme molemmat lastemme elämään. Erään tuntemani totaaliyksinhuoltajan sanat laittoivat ajatukseni perspektiiviin; Totaaliyksinhuoltajana olet todellakin yksin - kaikissa lasta koskevissa asioissa.

Minä voin kesken taaperon kiukkukohtauksen soittaa miehelleni toiseen maahan ja pyytää tukea. Voin myös kysyä mielipidettä hankintoihin, joihin niihinkään ei tarvitse yksin osallistua. Mieheni myös lukee poissa ollessaan iltasatuja Skypen kautta ja laitamme hänelle valokuvia pitkin päivää.

Olemme myös naimisissa, vaikka yhteinen aika onkin kortilla ja asumme osan kuukaudesta eri paikoissa. Toisaalta noiden yhteisten viikkojen ollessa tällä hetkellä kortilla, otamme ilon irti niistä silloin kun voimme. Teemme paljon asioita yhdessä ja toisen läsnäoloa arvostaa ihan uudella tavalla. Toisen ollessa poissa, arki on kuitenkin saanut omat rutiininsa, joiden rikkoutuminen saattaa hieman ärsyttää ja kiistojakin tulee. Toisaalta kiistoja tulee varmasti kaikissa parisuhteissa, olivat asumiskuviot minkälaiset tahansa.

Tämän hetkinen elämäntilanteemme ei ole se ehkä ideaalein, mutta se on tilanne johon on täytynyt sopeutua. Tieto siitä, ettei tämä ole ikuista kantaa yli hankalien päivien. Loppua tälle "etäperhe-elämälle" ei tosin ole ihan heti näkyvissä, mutta sopeudumme niin kauan kuin on tarvis - vaikka jokainen lähtö ärsyttääkin aina yhtä paljon. Meille on kuitenkin jo ehtinyt muotoutua tietyt tavat silloin kun olemme kotona vain "naisten kesken". Syömme tiettyjä ruokia ja saatamme nukkua isossa sängyssä -  kaikki kolme. Kun mies palaa Suomeen kuviot ovat jälleen erilaiset. Tällainen elämä saattaa näyttäytyä epänormaalilta joillekin, mutta kuka se on kertomaan mikä kenellekin on normaalia?

En voi rehellisesti sanoa kuvitelleeni eläväni tällaistakin elämänvaihetta, mutta tässä sitä ollaan! Tämän elämänvaiheen kestoa emme tarkalleen tiedä, mutta harvoja asioita elämässä tietää etukäteen. 

Mukavaa kaunista syyspäivää Espoosta!

x Henna

Ladataan...
Mind the gap, mummy

Olin noin neljäntoista kun makasin eteisen lattialla ja itkin kivusta. Olin lähtenyt kesken koulupäivän kotiin terveydenhoitajan lähettämänä - diagnoosina kovat kuukautiskivut ja lääkkeksi määrättiin nappi Buranaa sekä lepoa.

Joka kuukausi sama juttu kuitenkin toistui ja lopulta päädyin yleislääkärin luokse hakemaan apua. Pikaisen keskustelun jälkeen poistuin sillä kertaa vastaanotolta e-pilleriresepti kourassa kotiin sastesanoin:

- Kovat kivut vähän niinkun kuuluu kuukautisiin joillakin naisilla.

Popsin viisitoistavuotiaasta lähtien laatta laatan perään pillereitä, mutta oireet eivät poistuneet täysin. Kivut piinasivat jo ennen kuukautisten alkua ja myös niiden aikana. Jokaiset kuukautiset olivat tuskaa ja kivut tekivät toimintakyvyttömäksi ja kaatoivat sänkyyn, joskus jopa oksensin kivusta. Joka kuukausi kipuja pelkäsi etukäteen, mutta samalla niihin jotenkin tottui - ehkä tää on sitten vaan normaalia - ajattelin.

Olin kuitenkin jo tuolloin melko varma kipujeni todellisesta aiheuttajasta ja mainitsinkin asiasta gynekologin luona, mutta vastauksena sain vain kehotuksen jatkaa hormonien syöntiä särkylääkkeiden kera.

Tuntui jokseenkin turhauttavalta, että kerrottuani vahvasta sukurasitteesta minua ei siltikään otettu mielestäni alkuun vakavasti. Tuntui, että nuorta ikääni vähäteltiin ja eräskin gynekologi sanoi, että ovat muutkin sairaudesta kärsivät saaneet lapsia. Tuolloin teininä lapset eivät olleet lähitulevaisuuden suunnitelmissa ja vain helpotus kipuihin oli toiveenani, joten sitä jäi melko avuttomaksi asian kanssa.

Sairaus, jota epäilin jo tuolloin ja johon minulla on rankka sukurasute oli Endometrioosi, eli kohdun limakalvon sirottumatauti.

Endometrioosi on sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella, tavallisesti vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa, emättimen ja peräsuolen välissä tai munasarjojen pinnalla.

Pesäkkeet aiheuttavat kudokseen kroonisen tulehdusreaktion. Estrogeeni vaikuttaa pesäkkeiden kasvuun. Munasarjojen erittämän estrogeenin lisäksi myös endometrioosipesäkkeet itse tuottavat estrogeenia. Periaatteessa endometrioosia voi olla missä tahansa vatsaontelossa tai jopa sen ulkopuolella (Lähde: TERVEYSKIRJASTO.)

Tämä sanahirviö on hirviö itsessään, joka vaikuttaa monin tavoin siitä kärsivän elämänlaatuun. Toisekseen sairaus on hyvin yksilöllinen ja oireet eivät ole kaikilla samoia, joten diagnoosia ei yleensä tehdä ilman laparoskopiaa, eli tähystystä. Joskus diagnoosi voidaan kuitenkin tehdä esimerkiksi ultraäänilöydöksen perusteella, mutta tähystys on varmin keino. Näin ollen sairaudesta saattaa kärsiä yhä useampi, mutta virallinen diagnoosi puuttuu. Endometrioosi onkin melko yleinen sairaus, vaikka siitä ei välttämättä puhuta kovinkaan paljon.

Omalla kohdallani olen siinä mielessä onnekas, että olen onnistunut raskautumaan kaksi kertaa, mutta kaikille endometrioosista kärsiville raskaus ei ole itsestäänselvyys. Eräs yleisimpiä oireita onkin lapsettomuus, mutta kuten sanoin oireet ovat hyvin yksilöllisiä ja tämä ei suinkaan ole ainut oire.

Tällä hetkellä yleisimpänä hoitokeinoina on hormonien jatkuva syöminen, jolloin kuukautisia ei välttämättä tule joka kuukausi tai ainakin ne tulevat niukemmin tai vähemmän kipeinä. Hormonit lisäksi pysäyttävät tämän kavalan taudin etenemisen, joten monesti hormonien popsiminen/ saamainen muuta kautta ovat taudin hoitomuotoina. Raskaus myös useissa tapauksissa rauhoittaa oireita.

Leikkaus on hoitokeinoina laajalti levinneissä rajuoireisissa tapauksissa. Onkin hurjaa ajatella, kuinka suuria määriä ja kuinka pitkiä aikoja hormonivalmisteita endometrioosista kärsivät joutuvat elämänsä aikana syömään.

Itse olen vielä toistaiseksi säästynyt operaatioilta, mutta kovat kivut ovat edelleen osa elämääni joka kuukausi ja vähän muulloinkin. Toivonkin, että tietoisuus tästä sairaudesta lisääntyisi ja toivoisin, että jokaista tästä kärsivää kohdeltaisiin yksilönä.

Tahtoisinkin muistuttaa kaikkia erittäin tärkeästä asiasta;

Oli nainen nuori tai vanha - kuukautiskipujen ei kuulu lamaannuttaa ja estää normaalia elämää! Ottakaa kovat kivut puheeksi lääkärin kanssa!

x Henna

Pages