10 x kiva kesämekko plussakokoiselle

Sain toiveen vinkata kivosta kesämekoista plussakoossa. Tähän toiveeseen tartuin mielelläni, sillä lämpimät ilmat ovat saaneet itsenikin miettimään kesämekkoja. Kokosin tähän postaukseen 10 kivaa kesämekkoa plussakokoiselle, mutta uskon, että näistä mekoista saa inspiraatiota ihan kaikenkokoiset kesämekkoa kaipailevat.

keltainen kirjailtu puuvillamekko // vaaleanroosa kukkamekko // valkoinen puuvillamekko // oranssi t-paitamekko

H&M+ mallisto yllättää tänä vuonna superkivoilla mekoilla! Tänä kesänä pinnalla on kukkakuosin lisäksi kaikenlaiset kirjailut. Minua viehättää väreissä keltaisen eri sävyt sekä poltettu oranssi. Omaan kesävaatekaappiini haluaisin sekä tuollaisen keltaisen kirjaillun puuvillamekon että myös rennon trikoisen t-paitamekon. Valkoinen hihaton puuvillamekko olisi ihana rannalla hellepäivänä hengailuun.

kukallinen mekko // valkoinen kukkamekko // hihaton raitamekko // musta trikoomekko

Viime vuonna KappAhlilla oli upea punainen mekko, jonka ostamatta jättämistä kaduin pitkään. Tänä vuonna huomasin, että heille on tulossa sama mekko eri kuosilla. Niimpä klikkailin itselleni hakuvahdin päälle tuohon upeaan keltaiseen kukalliseen mekkoon. Sitä ei siis ihan vielä ole saatavilla, mutta kannattaa pitää silmät auki, jos ihastuit tähän mekkoon. Malli ja kuosi ovat ihan täydelliset!

Kesämekkokokoelmastani puuttuu myös simppeli musta trikoomekko, josta löytyisi joku juju. Tämä Elloksen mekko olisi juuri sopiva! Siinä on hauskat kimonohihat, ja se on takaa hieman pidempi. Musta toimii aina, ja tähän olisi kiva yhdistää ruskeat asusteet. Klassinen ja varma valinta olisi myös trikoinen raitamekko. Raidasta tulee aina kesäfiilis. Hieman pidempi mekko tuntuu turvalliselta, jos ei halua paljastaa sääriä.

Olkapäät paljastava maksimekko // lyhythihainen t-paitamekko

Lindexin maksimekossa on kaunis olkapäät paljastava pääntie. Ihastuin maksimekon värikkääseen kuosiin. Se on samalla tyylikkään valkoinen, mutta pirskahtelee kauniisti keltaista ja hot pinkkiä. Keltainen t-paitamekko ei selittelyjä kaipaa. Se on kaikiessa yksinkeraisuudessaan ihana! Sävyn nimi on dusty orange, ja se on juuri sellainen keltainen, josta tykkään. Mekko menisi myös leggingsien kanssa.

Minkälaisia kesämekkoja sulta löytyy? Entä mitä on tämän kesän haavelistalla? Iskeekö kukkakuosi, vai viihdytkö mielummin yksivärisessä?

Kivaa keskiviikkoa! Toivotaan, että nämä lämpimät ja aurinkoiset säät hellivät meitä jatkossakin, että kesävaatteita pääsee kunnolla käyttämään 🙂

Lue myös: Hellepäivien helpoin mekko , Kukkia ja röyhelöitä- kevään kaunein vappumekko ja Pihistä tai panosta – kevään kauneimmat kukkamekot

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *