Eräs surkuhupaisa keskiviikko
Otteita eiliseltä.
Mies on reissussa, joten olen pojan kanssa kaksin kotona muutaman päivän. Mikä loistava aika sairastua flunssaan! Viimeiset lomapäivät onkin niin kiva viettää kohmeisessa horkassa, ja pojan perässä juostessa tulee mukava kylmä hiki ja heikotus.
Tiistain ja keskiviikon välisen yön nukuin heikosti. Osasyy oli tämä karmea flunssa, mutta toinen syy oli se, ettei mies nukkunut vieressä. Suloista tai säälittävää, mutta en osaa nukkua ilman miestä vieressä. Koko piiitkän yhteiselon aikana ei ole montaa yötä tullut nukuttua yksin.
Kello kuuden jälkeen herään kuolleista kauneusunilta, kun kuulen lentokoneen päristelevän pojan huoneessa. Leikin nukkuvaa seiskaan asti, jolloin poika tulee läpsyttelemään minua naamaan, ja kysyy ”äiti, saako iltapalaa?”. Iltapala, tai aamupala, samapa tuo.
Olo on vetämätön, mutta pojalla riittää energiaa. Onneksi tämän hetken lempileikki on olla piilossa peiton alla, ja kuvitella, että olemme Postimies Paten helikopterissa. Kaksivuotiaan sanavarasto karttuu päivittäin, ja viime päivinä kaikki on ollut ”upeaa”. Runsaalla käytöllä ovat myös olleet uudet sanat ”ikuisuus” sekä fraasi ”tarvitaan sokeria ja kanamunia”. Vaakatasossa makaaminen sopii mulle paremmin kuin hyvin tässä tilanteessa. Peiton alla vain on turkasen kuuma. Parempi siis raahautua ulkotiloihin.
Juoksen pojan perässä puistossa urhoollisesti, vaikka hieman huimaa, eikä ääntä meinaa lähteä. Näytän varmaankin tosi hehkeältä punaisine naamoineni ja viskibassoäänineni. Palkisen kaiken huhkimisen kaupungin parhailla korvapuusteilla ja asiaankuuluvasti pillimehulla. Onneksi urheilu palkitaan, ja saan puolitoista tuntia lepoaikaa, kun poika vetelee päikkäreitä! Jihuu!
Jos jotain hyvää pitää flunssasta keksiä, niin ääni kuulostaa melko hyvältä ja seksikkäältä, kun laulan Taylor Swiftin tahtiin spagettia keittäessäni! Minustahan olisi melkein voinut tulla huipputason kantrilaulaja! Tosin se ilottelu ei kauaa kestä, sillä laulaminen alkaa yskittää pirusti. Parempi siis olla hiljaa, ja antaa Taylorin hoitaa homma. Poika kuuntelee kännykästä kuuluvaa musiikkia, ja totetaa ”musiikki pois”. Hetken kuluttua hän kuitenkin jo hetkuttaa takapuolta Taylorin tahtiin. Äidin poika!
Ei mene ihan putkeen se spagettikaan, sillä Englannin kaipuuni huumassa olen napannut Prisman uusista Tesco-tuotteista purkin nimeltään pasta bake, enkä suinkaan sellaista, jossa lukisi pasta sauce. Tarkempi purkin tutkiminen selventää, että pasta bake kuuluisi laittaa keittämättömän pastan kanssa uuniin juustolla kuorrutettuna. Ei ole tuttu metodi tai ruoka. Muutakaan soosia ei ole tarjolla, joten pasta bake saa kelvata spagetti bolognesen kanssa. Onko kukaan muu ihan fiiliksissä, että Prismasta löytyy Tescon tuotteita?
Ihan huonoa ei spagetista kuitenkaan tullut, jos poika, joka elää lähinnä nakeilla ja lattialta löytyvillä roskilla, ihmeekseni syö koko annoksen, ja pyytää vielä lisää! Siis pyytää lisää! Hallelujah! Tällaista ei tapahdu ikinä! Melkein tekstaan asiasta ylpeänä heti miehelle, äidille, siskolle ja kummin kaimoille. Mutta pidättelen itseäni, ja heitän itseni kanssa pienet mielikuvitus ylävitoset!
Päätän raporttini toteamukseen, että onneksi mies tulee tänään kotiin! Huumorini ja terveydentilani ei ehkä kestäisi kovin montaa päivää tätä menoa. Paras huumori syntyy epätoivoisimpina hetkinä. Kuvat eivät muuten liity mitenkään keskiviikkoon, vaan muistuttavat paremmasta ajasta. Ajasta, jolloin oli lämmintä ja mukavaa (eikä ollenkaan sateista tai flunssaista)!
Parempaa torstaita teille! Minä jatkan täällä yskimistä, ja toivon hiljaa mielessäni, ettei kyseessä ole vanha tuttuni, keuhkoputkentulehdus. Fingers crossed!