6 x ystävänpäivän asu

Jatkan vielä tänään ystävänpäivä teemalla, kun kerran vauhtiin pääsin. Ystävänpäivä on ensi viikolla, ja halusin hieman fiilistellä tulevaa kevättä ja asuja, joita olisi ihana laittaa päälle ystävänpäivän rientoihin. Keräsin Lindexin valikoimista 6 asua, jotka sopivat niin treffeille, ystävien illanistujaisiin tai vaikka rentoon yhdessäoloon perheen kanssa.

Ystävänpäivä sattuu tänä vuonna perjantaille, joten päiväni tulee kulumaan töissä, ja sitten junassa. Mitään juhlintaa ei siten ole luvassa, mutta haluaisin silti tuoda pientä juhlavuutta päivään pukeutumalla vähän spesiaalimmin. Kivalla pukeutumisella saa helposti piristettyä omaa fiilistä.Vihreä kuvioitu mekko *// kukkakuvioinen sifonkimekko*

Rakastan hempeitä mekkoja! Tällä hetkellä vaatekaapista löytyy hulmuavia helmoja tarpeeksi, joten uudelle ei ole tarvetta. Tänä keväänä inspiroi raikas vihreä, poltettu oranssi ja kukkakuosit. Mekon mitta saa olla midi, mutta myös superlyhyet (tai ainakin itsestäni siltä tuntuu) helmat ovat in. Frillat jatkavat edelleen vahvana, ja näistä valitsemistani mekoistakin niitä löytyy. Frillat ovat ihanan tyttömäiset, kunhan niitä ei vedä liian överiksi.

Musta collegepusero *// musta kynähame *// beige neule *// pyöreät korvakorut*

Koska keli ei tällä hetkellä ehkä suosi kevyitä mekkoja, houkuttelee ystävänpäivä laittamaan päälle muhkean neuleen, tai neulehameen. Musta toimii aina, ja ihastuin tähän kokomustaan kokonaisuuteen. Vaatekaapissani on mustan kynähameen mentävä kolo. Vitsi, miten kivalta se näyttää! Keksin heti monta yläosaa, jonka kanssa mustaa kynähametta käyttäisin.

Ystävänpäivän väriskaalan voi pitää myös simppelinä. Klassinen kombo on yhdistää valkoinen ja beige. Look näyttää heleältä ja tyylikkäältä.Denim paita *// mustat skinny farkut *// rannekorut *// tummat denim skinny farkut*

Ei ole denimin voittanutta! Farkkutyttö piristää arkista denim-lookiaan vetämällä jalkaan korolliset nilkkurit, ja kruunaamalla asun konjakinsävyisillä koruilla. Arkisesta farkkuasusta saa helposti astetta juhlavamman laittamalla farkkujen kaveriksi kauluspaidan.

Viime aikoina minua on viehättänyt demin on denim, jossa olen yhdistellut mustat farkut deniminsiniseen farkkupaitaan. En olisi uskonut, että innostun kahden eri farkun yhdistämisestä, mutta kaikkea voi näköjään tapahtua :D Farkuissa olo tuntuu kotoisalta, mutta skarpilta.

Mikä näistä asuista on sun suosikki? Innostutko ystävänpäivän fiilistelystä, vai jätätkö koko päivän väliin?

Kivaa keväistä keskiviikkoa! Ja hei, joko osallistuit ihanaan ystävänpäivän arvontaan?

*mainoslinkki Lindexin verkkokauppaan

Muoti Päivän tyyli