Testissä: Valio Jäätelö Fabriikki – Salmiakki Chili
Ah, ystäväni jäätelö astuu taas kevään tullen kuvioihin! Ilokseni huomasin, että Valiolta on tullut uusi jäätelösarja, Fabriikki. Hauskoja raitapurkkeja oli tietenkin heti testattava. Jäätelöaltaalla huomasin, että mauissa on lähdetty rohkeasti liikkeelle, sillä kuutena makuvaihtoehtoina komeilee mustikka-ruis, porkkanakakku, mansikka-basilika, macchiato-suklaa, kreisi-kinuski ja salmiakki-chili.
Miltä kuulostaa?Ärsyttävää kahvimakua lukuun ottamatta kaikki kuulostavat jännittäviltä ja kokeilemisen arvoisilta. Vannoutuneena lakritsi-sitruunajäätelöfanina päätän napata ensimmäisenä testiin tujulta kuulostavaa salmiakki-chiliä. Hieman jännitti kuinka vahvasti chili maistuu jäätelössä. Chili voi olla liian voimakas, ja muut maut alleen jyräävä, mutta toisaalta ärsyynnyn jätskimauista, jota ovat suomalaiseen tyyliin mietoja, ja maistuvat lähinnä laimealta vanilijalta. Kyllä jäätelössä pitää makua olla!
Fabriikin salmiakki-chili on täysosuma! Itsekin yllätyin kuinka paljon siitä pidin. Jäätelössä on juuri sopivasti potkua, ja päämakuna loistaa vahva salmiakki. Ilahduttavaa, että jäätelö maisuu kauttaaltaan salmiakilta eikä vain salmiakkiraidoilta vanilijajäätelössä! Perrrrfect! Mahtavaa, että Valio on päättänyt pistää astetta kreisimmän vaihteen päälle näitä makuja suunnitellessaan. Jokakesäinen kestosuosikkini lakritsi-sitruuna on saanut kovan kilpailijan!
Ensimmäisellä maistelukerralla olisi helposti mennyt koko purkki, mutta himmailin sen verran, että latoin puolikkaan purkin takaisin pakkaseen toista maistelukertaa varten. Makutestini suoritin ylhäisessä yksinäisyydessä illan hämärässä, kun poika oli jo mennyt nukkumaan. Miestä ei salmiakki kiinnosta, joten sain lusikoida herkkuni rauhassa, hah! Seuraavaksi testiin menee mansikka-basilika ja ehkä mustikka-ruis. Tosin Kolme Kaveria on tehnyt niin täydellisen mustikka-kaardemummajäätelön, että siitä on paha pistää paremmaksi.
Suutuntuma on ilahduttava, sillä pehmeän jäätelön seassa rouskuu kivasti salmiakkipalat. Povaan tästä kesän hittijäätelöä, jos ei muuten niin ainakin omassa pakastimessani sille on tilaa 😀
Oletko jo maistanut näitä uutuuksia? Mikä on sun suosikki tai mikä kuulostaa kokeilemisen arvoiselta?
Herkullista perjantaita! Onko sulla suunnitelmia viikonlopuksi?