Pieniä hyviä hetkiä

Ruuhkavuosia elävät osaavat arvostaa sitä pientä omaa aikaa, joka (useimmilla) varmaankin koittaa lasten viimein mennessä illalla nukkumaan. Sitä tuntia tai kahta, jolloin ehtii rauhassa syödä iltapalaa, keskustella puolison kanssa, käpertyä sohvannurkkaan katsomaan Netflixiä tai puuhastella omiaan (kuten kirjoittaa blogia). Moni varmaankin myös samaistuu siihen hermoja raastavaan ärsytykseen, mitä pieni ihminen voi saada aikaan loputtomalta tuntuvan viivyttelytaktiikan avulla.

Saisinko vettä? Haluan lisää unileluja. Pitää käydä vielä vessassa. Mennäänkö huomenna Leon leikkimaahan? Muumia ei vielä väsytä. Äiti, minulla on sinulle tärkeää asiaa. Ja sitä rataa. Lista on loputon. Pienet ihmiset ovat hioneet viivyttelytekniikan huippuunsa. Mieltä ei myöskään lämmitä herätä useimpina öinä keskustelemaan syvällisiä kolmelta yöllä. Tai laittamaan vessaan valot, jotta kolmevuotias näkee asioida yön pimeinä tunteina.

Siksi osaakin arvostaa niitä pieniä kultaisia hetkiä, kuten viime tiistai-ilta. Luemme yleensä pari kolme kirjaa ennen nukkumaanmenoa, jotta poika rentoutuisi ja rauhoittuisi. Usein poika haluaisi lukea loputtomasti. Tiistai-iltana ensimmäisen kirjan luettuamme tapahtui kuitenkin jotain, jota säilytän sydämessäni pitkään.

Minä: ”Mikä kirja sitten luettaisiin?”

Poika: ” Yksi kirja riittää, äiti.” ”Minä menen nyt nukkumaan”.

Ja niin hän käveli omaan sänkyynsä ja sammui samantien. Ihmeellistä, mutta totta. Kyllä ne joskus osaavat yllättää!

Ihanaa syksyistä torstaita! Käydäänkö teillä väsytystaisteluita iltaisin? Valvotaanko öisin?