Apua, nyt tarvitaan Suomi-taapero sanakirjaa!

Istumme illallispöydässä syömässä spagetti bolognesea. Taapero on melko nirso syöjä, välillä jopa siinä määrin että äidin pipo alkaa kiristää. Kaksi lusikallista, ja tyyppi sanoo ”loppu” merkiksi äidille, ettei häntä enää tämä ruokailu kiinnosta. Joskus spagetti tai muu ruoka syödään hyvällä ruokahalulla, mutta hyvin usein tyyppiä ei vaan kiinnosta. Ärsyttää jo koko sanonta siitä, että kyllä se lapsi syö, kun sen on nälkä. Minusta tuntuu, ettei meidän pieni hoikka poika ei kyllä syö, vaikka hänellä selvästi olisikin nälkä. Välillä tuntuu, että raukka elää kuin jollain laihduttajan ihmedietillä, jossa syödään vain se minimi, että hengissä pysyy.

Spagetti ei meinaa nytkään maistua, ja taapero osoittaa keittiöön, ja sanoo ”noo noo”. Käyn läpi mielessäni, että mitähän tämä noo tai nuu voisi kenties olla. En keksi mitään. 

Kysyn, että haluaako hän maitoa. Ei. Haluaako hän leipää. Ei. Tarkoittaako hän juustoa. Ei. Otatko vaikka banaania. Ei. Tässä vaiheessa taaperon volyymi alkaa nousta jo melko korkeaksi, ja ”noo noo” vaatimus epätoivoiseksi. ”NOO NOO”, etkö tajua äiti! Aika paljon äiti jo taaperoa tajuaakin, mutta tämä menee ihan yli hilseen!

Arvon äidit, onko teillä koskaan tämmöistä, ja onko tietoa mitä tämä mystinen NOO mahtaisi olla? Löytyykö suomi-taapero sanakirjaa? Meillä olisi semmoiselle nyt kova tarve!

Entä miksi lapsi ei ole kiinnostunut syömisestä? Helpottaako tämä koskaan?