Essence joulukalenteri 2020 (sisältää spoilerin)

Montako päivää vielä, että saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun? Tämän vuoden joulukalenterikseni valikoitui essencen Ho Ho Home for x-mas* kosmetiikkakalenteri. Kirjoitin aikaisemmin postauksen tämän vuoden kiinnostavimmista kosmetiikkakalentereista, ja nyt ajattelin vähän vilauttaa tätä omaa kalenteriani. Pieni varoituksen sananen tähän alkuun – tämä postaus sisältää SPOILEREITA essence joulukalenteri 2020 sisällöstä!

Miksi essencen joulukalenteri?

Nyt kalenteri odottelee tuolla lipaston päällä joulukuuta. Olemme pojan kanssa yhtä innoissamme omista kalentereistamme, ja yhtä kärsimättömiä odottamaan joulukuun alkua. Pojalle ostettiin hänen toiveestaan Lego Harry Potter kalenteri*. Viime vuonna palasimme reissusta Suomeen reippaasti joulukuun puolella, joten en tullut itselleni joulukalenteria enää niin myöhäisessä vaiheessa hankkineeksi. Ehkä juuri sen takia olen tänä vuonna erityisen innoissani fiilistelemässä tätä kaunista jouluistan kuvan koristamaa joulukalenteria.

Minulla on aikaisempina vuosina ollut niin NYXin huulipunakalenteri, Lumenen joulukalenteri kuin The Body Shopin joulukalenterkin. Tänä vuonna halusin tämän hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen kalenterin, jonka tiedän sisältävän meikkituotteita monipuolisella skaalalla. Odotan saavani ainakin kynsilakkoja, huulituotteita ja luomivärejä. Kalenterin takana on kuva, jossa paljastetaan ainakin osa tuotteista, mutta olen visusti vältellyt sen katsomista 😀 Olen ollut tyytyväinen kyllä kaikkiin joulukalentereihini, mutta tätä essencen odotan ehkä eniten. Kalenterilla on hintaa vain kolmekymppiä, joten satasia ei tarvitse panostaa.

Ensimmäisestä luukusta paljastui…

Haluan ehdottomasti säilyttää itselleni yllärinä, mitä luukuista paljastuu. On hauskempaa avata luukkuja aamuisin tietämättä, mitä niistä tulee. Ihan teitä lukijoita varten päätin kuitenkin avata yhden luukun tätä postausta varten. Uskotteko, että ihan teitä varten sen tein? 😀

Älä lue tai selaa pidemmälle, jos haluat välttyä 2.luukun sisällön näkemiseltä. Nyt ehtii vielä laittaa silmät kiinni.

2.luukku oli vähän ottanut kuljetuksessa osumaa, ja luukun kansi oli painautunut pikkuisen auki. Siksi 2.luukku valikoitui avattavaksi luukuksi. Luukusta paljastui suloinen vaaleanpunainen laatikko, jonka sisällä oli kaksi minihuulipunaa. Itselleni luukusta paljastuvat tuotteet olivat tosi mieleiset. Tykkään huulipunista, ja näissä minipunissa näytti olevan kauniit jouluisat sävytkin. Olen todennut useimmat essencen huulipunat varsin laadukkaiksi, joten usko näihinkin minipuniin on korkealla.

Jos eka luukku oli näin kiva, niin mitähän mahtavaa seuraavista luukuista paljastuu?

Tämän enempää en kalenterista paljasta. Mietin, että voisin avata luukkuja instan puolella päivittäin joulukuussa. Ainakin Lumenen kalenterin kohdalla instaseuraajat innostuivat kurkkimaan luukkujen sisältöä kanssani.

Löytyykö sulta joulukalenteri? Miten tykkäät piristää itseäsi näinä pimeinä aikoina? Jos innostuit tästä joulukalenterista, niin oman essencen joulukalenterin* pääsee tilaamaan esimerkiksi Lykon sivuilta. Kalenteria löytyy myös yleensä Tokmannilta.

Kivaa viikonloppua!

Lue myös: Kiinnostavimmat kosmetiikkakalenterit 2020 ja The Body Shop joulukalenteri – hitit ja hudit

Kauneus Meikki
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.