Helpot minipizzat vappupiknikille

Jos suunnitelmissa on vappupiknik, tai vapun juhlistus kotona tai kaveriporukalla, ja kaipaat inspiraatiota tarjottaviin, niin kurkkaa nämä herkulliset minipizzat! Söpöt ja kätevän kokoiset pikkupizzat sopivat niin piknik-koriin kuin tarjoilulautaselle. Pizza on helppo tehdä, ja täytteet voi valita oman maun mukaan. Meillä herkuteltiin eilen pikkupizzoilla, joissa täytteenä oli joko ilmakuivattua kinkkua tai pepperonia sekä mozzarellaa, kirsikkatomaattia ja rucolaa.

Pikkupizzoihin voi ostaa valmistaikinan, mutta jos haluaa hifistellä (ja minähän haluan), niin taikina on helppo tehdä itse. Pienet pyöreät pizzat syntyvät helpoiten siten, että kaulii taikinan ensin isoksi ohueksi neliöksi, ja käyttää sitten sopivan kokoista pikkulautasta apuna leikatessaan ympyröitä taikinasta.

Pizzakastikkeena minulla on lähes aina käytössä suuremmoinen Mutti pizza sauce, jota löytyy niin K-ryhmän kuin S-ryhmän kaupoista. Muttin herkullisessa pizzakastikeessa on mausteena oreganoa ja basilikaa, ja uskallan väittää, että se vain yksinkertaisesti on parasta valmiskastiketta.

Minipizzat (14 pientä tai kaksi pellillistä)

Pohja:

3 dl haaleaa vettä

puolikas tuorehiiva

2 rl oliiviöljyä

hyppysellinen suolaa

6-8 dl vehnäjauhoja tai pizzajauhoja (esim. Myllyn Paras)

Päälle:

Mutti pizzakastiketta

kirsikkatomaatteja

1 pallo mozzarellaa

pussillinen haluamaasi juustoraastetta, itse käytin Emmentalia

paketti ilmakuivattua kinkkua (+ halutessasi pepperonia)

rucolaa

Tee näin:

-Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää pari ruokalusikallista oliiviöljyä, ja heitä joukkoon hyppysellinen suolaa. Anna hiivan liueta nesteeseen hyvin.

– Sekoita jauhot joukkoon desi kerraallaan. Kun taikina alkaa olla paksua, ota kädet käyttöön, ja vaivaa taikina sopivaksi. Itse olen huomannut, että mitä piememmällä jauhomäärällä selviää, sen parempi pohja. Anna pohjan nousta lämpimässä paikassa liinan alla noin tunti (tai jos on kiire, niin puoli tuntiakin riittää). Kun taikina on valmis, laita uuni lämpenemään 225c asteeseen, tai laita grilli täydelle lämmölle.

– Kauli pizza kahdeksi ohueksi neliöksi. Voit paloitella pizzan myös paistamisen jälkeen, mutta jos haluat pieniä pyöreitä pizzoja, niin käytä esim. kahvikupin lautasta apuna.

– Täytä pizzat mieleisilläsi täytteillä. Meillä laitoin alle pizzakastiketta, sitten juustoraastetta, ja lopuksi tomaatit, kinkut ja mozzarellan.

– Anna paistua uunissa noin 12-15 minuuttia, tai 10 minuuttia grillissä pizzakivellä. Ja tarjoile rucolalla koristeltuna.

Pizzoista tulee grillissä ihan uskomattoman hyviä! Mies osti minulle yhtenä äitienpäivänä pizzakiven lahjaksi 😀 Ihan huippulahja pizzahifistelijälle. Pizzan kanssa eväskoriin voi heittää ihania tuplasuklaakeksejä, mehevää porkkanakakkua tai vaikka  appelsiinilla ja lakulla täytettyä rocky roadia.

Minkälaisia suunnitelmia sulla on vapuksi? Juhlitko, ja jos juhlit, niin millä ajattelit herkutella?

Suloista sunnuntaita!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *