Lapsi varvastelee
Meidän taapero varvastelee. Hän kävelee paljon niin, ettei kantapää koske lattiaan. Varsinkin, jos hän innostuu, tai juoksee, hän käyttää päkiöitä. Hän varvastelee sekä avojaloin, sukilla kuin kengilläkin. Toki tukevilla kengillä on hankalampi varvistella, joten sitä esiintyy kengät jalassa vähemmän.
En ajatellut, että varvastelussa olisi mitään ongelmaa, ja ajattelin sen olevan osa lapsen normaalia motorista kehitystä. Puolitoistavuotiaamme on menevää sorttia, ja taitoja löytyy jo vaikka kuinka – hän juoksee, kiiperilee, peruuttaa, tanssii ja kyykkii. Yrittääpä hän jo yllätyksekseni harjoitella kuperkeikkaakin! Taapero yrittää aina yltää pöydille, ja korkeisiin paikkoihin, joten varpailleen nouseminen on luonnollista. Päiväkodissa lastentarhanopettaja kuitenkin mainitsi meille asiasta, ja aloin miettimään, että pitäisikö tästä varvastelusta huolestua.
Googletteluhan on aina pahasta, mutta halusin saada varvastelusta lisää tietoa, joten laitoin google laulamaan. .Duodecimlehti kertoo varvastelusta näin:
”Varvaskävelyn ajatellaan olevan normaali fysiologinen ilmiö lapsen opetellessa kävelemään. Yleisesti ottaen säännöllinen kanta-askellus ilmenee keskimäärin 22,5 viikon kuluttua itsenäisen kävelyn aloittamisesta, aina kuitenkin viimeistään 24 kk:n ikään mennessä (1). Varvaskävelytaipumuksesta voidaan puhua, kun lapsi vielä 3-6 kk:n päästä itsenäisen kävelyn oppimisesta kävelee enimmäkseen päkiäpainotteisesti, vaikka hän pystyykin seisomaan kannoillaan ja ohjattaessa tai asiasta huomautettaessa kävelemään kanta-askelin. ”
”Varvaskävelyyn tulisi puuttua mahdollisimman varhain. Varvaskävelytaipumus voi olla merkki neurologisesta tai kehityksellisestä häiriöstä, lihassairaudesta tai rakenteellisesta viasta, jotka vaativat tarkempaa selvittelyä erikoissairaanhoidossa. Yleisesti ajatellaan, että pitkään jatkuessaan varvaskävely rasittaa varsinkin nilkkoja ja altistaa nilkkanivelen rakennepoikkeavuuksille ja kivuille. Nilkan virheasentojen ja kävelyanalyysein todettujen kävelyn poikkeavuuksien esiintyvyys nuorella aikuisiällä näyttää kuitenkin olevan oletettua vähäisempää.”
Päiväkodista ehdotettiin, että voisimme kokeilla normaaleja sandaaleja sisälläkin, josko kengät hillitsisivät varvastelua. Samoihin aikoihin meillä oli myös neuvolan puolitoistavuotis tarkastuskäynti, joten otin asian ja huoleni esiin siellä. Ystävällinen neuvolantätimme laittoikin meille lähetteen lasten fysioterapiaan, jotta he voivat tarkastaa tilanteen.
Fysioterapeutti kysyi heti ensimmäiseksi, että onko poikamme ollut jäntevä vauva. Kun vastasin myöntävästi, sanoi hän heti, että suurin osa varvastelijoista on ollut jänteviä jo vauvoina. Ajattelin jäntevyyden, ja kaikkien raajojen jännittämisen liittyneen mahavaivoihin ja koliikkiin. Että pienellä oli huono olla, ja siksi hän oli aina niin ”jäykkänä”. Koska lapsemme on vasta puolitoistavuotias, sanoi fysioterapeutti, että seurailemme tilannetta ensin kuukauden parin verran. Kotitehtäviksi saimme pitää kotoa löytyviä sandaaleja sisällä sekä venytellä pohkeita iltaisin pienen leikin muodossa, jotta se olisi taaperolle mukavampaa. Fysioterapeutti ei pitänyt tilannettamme kovin pahana, koska taapero kävlee myös välillä normaalisti ja pääsee myös kyykkyyn. Jos lapsen akillesjänteet ovat liian lyhyet, ei lapsi haluaisi kävellä ollenkaan normaalisti, eikä hän pääsisi kyykkyasentoon. Ilmeisesti mitään neurologisesti poikkeavaa hän ei epäillyt.
Marraskuussa menemme seuraavan kerran fysioterapeuttia tapaamaan, ja toivottavasti siellä olemme taas viisaampia tämän asian kanssa. Ainakin saamme lisää tietoa ja ohjeita, miten toimia.
Kaipaisinkin kovasti vertaistukea ja teidän kokemuksianne varvastelusta? Onko lapsesi varvastellut, ja onko se vaatinut toimenpiteitä, vai mennyt itsestään ohi? Onko varvastelu ollut merkki jostain neurologisesta ongelmasta? Ilahtuisin, jos ehtisit kertoa kokemuksesi kommenttikenttään tai vaikka laittaa minulle sähköpostia!
Mukavaa lauantaita jokaiselle! Onko kivoja suunnitelmia viikonlopulle?