Leffassa: Rannalla

Minnean muruja

Rakkauteni elokuviin on ehkä käynyt blogia seuranneille harvinaisen selväksi. Voisin viettää päiväni yksin leffassa popparit kainalossa. Parhain yhteistyö, jonka voisin koskaan blogin kautta saada, olisi päästä jonkinlaiseksi Finnkinon leffalähettilääksi. Luopuisin riemusta kiljuen päivätyöstäni, jos voisin tehdä elokuvakriitikon hommia työkseni. Koska näistä kumpikaan ei ole näköpiirissä, niin hamstrasin Citymarketin Mammuttimarkkinoilta varsin mainion leffalippudiilin. Ja näin on seuraavat kahdeksan leffaelämystä taas valmiina takataskussa.

Kävin muutama viikko sitten katsomassa Ian McEwanin kirjaan perustuvan elokuvan Rannalla. Olin leffasta ennakkoon hyvin innoissani, sillä aikaisempi McEwanin filmatisointi Sovitus oli mielestäni koskettava ja vaikuttava teos. Upeasti punottu tarina, joka piti otteessaan loppuun asti. Rannalla elokuvan toista päähenkilöä esittää myös Sovituksessa hurmannut Saoirse Ronan. Ronan on näyttelijänä ilmeikäs, aito ja lumoava. Hyvää työtä pariskunnan toisena osapuolena teki myös Billy Howle. Leffan traileri vaikutti myös lupaavalta maalaillessaan haikeaa tarinaa. Englantilaisilla elokuvilla (ja sarjoilla) on erityinen paikka sydämessäni.

Rannalla on piinaavan herkkä tarina rakkaudesta ja siitä, miten tietyt hetket määrittävät elämämme kulun. Miten yksi, ehkä harkitsematonkin päätös, voi vaikuttaa siihen, millainen elämästämme rakentuu. Tarina alkaa, kun nopeasti rakastunut nuoripari on juuri mennyt naimisiin. Häitä on juhlittu elokuvan alkuperäisen nimen mukaan Chesil Beachilla 1960-luvun Englannissa. Leffan alkupuoli on visuaalisesti upeaa katsottavaa. Englannin kuvankauniit rantamaisemat, ja aikakauden mukainen puvustus luo elokuvaan taianomaisen tunnelman.

Elokuvan kerronnassa liikutaan pariskunnan tapaamisesta ja takautuvista tapahtumista nykyhetkeen. Tarina kuljettaa katsojaa päähenkilöiden opiskeluaikaan, rakastumiseen luokkaeroista huolimatta, ja palauttaa sitten takaisin käsillä olevaan kireätunnelmaiseen hääpäivään. Kaikki aikaisemmin tapahtunut kulminoituu tähän yhteen elämää mullistavaan päivään. Ehkä elämän tärkeimpään päivään, johon on ladattu ylitsepääsemättömän paljon odotuksia. Kestäätkö rakkaus kaikesta huolimatta. 

En halua spoilata leffan juonta liikaa. Siksi en paneudu yksityiskohtiin enempää. Itseäni kuitenkin häiritsi suuresti leffan väsähtäminen loppua kohden. En ole alkuperäistä kirjaa lukenut, joten en tiedä, miten se päättyy, mutta leffaversiossa mielestäni loppu tuntuu hyvin päälleliimatulta. Olisin halunnut lumoutua tästä leffasta, jossa oli kaikki ainekset valmiina. Huono Rannalla ei missään nimessä ole, mutta jättää paljon toivomisen varaa.

Leffasalista poistuessaan jää miettimään, miten omat valinnat elämän käännekohdissa ovat vaikuttaneet siihen, missä ja kenen kanssa on juuri nyt. Ja missä olisi, jos olisi valinnut toisin. 

Oletko nähnyt leffaa? Mitä tykkäsit?

Mukavaa viikonloppua!

 

Kommentoi