Haluan vauvan!

Heitin mielessäni yläfemmoja, kun päiväkodin aikuinen eilen ilmoitti hieman pahoitellen, ettei poika ollut nukkunut päivänia. Voitonriemuisesti ajattelin pojan sammuvan kuin saunalyhty heti iltasadun jälkeen. Karma ei kuitenkaan toimi niin, vaan pojalla riitti asiaa melkein kello yhdeksään saakka. Noh, se siitä rauhallisesta illasta sitten.Viimeisenä ennen nukahtamistaan poika kysyi vielä varovasti, haluaisitko äiti, että sulla olis vauva. Ja jatkoi sitten ennen kuin ehdin vastata, minä haluaisin, että sulla olis vauva. 

Tämä ei ole ollenkaan tavanomaisesta poikkeava puheenaihe pojan suusta viime aikoina. 4-vuotias on jo useamman kuukauden ottanut omatoimisesti puheeksi vauvat. Poika haluaisi, että hänellä itsellään olisi vauva, ja välillä riittäisi, että äidillä olisi vauva. Hän haluaisi antaa vauvalle maitoa pullosta, ja pitää sylissä. Vauvat vilahtelevat meidän perheen keskusteluissa tiheään. En ymmärrä, mistä poika on keksinyt tämän vauva-aiheen. Me vanhemmat emme ole puhuneet vauvoista, eikä meillä ole lähipiirissä vauvoja.

Onko se 4-vuotiaan kehitysvaihe, vai tuleeko se päiväkodin kotileikeistä?Meillä podetaankin siis pahalaatuista vauvakuumetta. Tosin ainoa kuumeesta kärsivä on henkilö, joka ei vielä hetkeen voi itse vauvoja saada. Olen miettinyt, miten kauniisti sen pojalle kertoisin, että meillä on ollut yksi vauva, ja se riittää meille. Meidän perhe on tässä, me kolme. Meille ei ole tulossa enempää vauvoja. En halua, että hänelle tulee olo, ettei vauvoja ole tulossa siksi, että hän itse oli niin haastava vauva, ettemme ehkä selviäisi toisesta samanlaisesta. Toisin sanoen totuutta ei voi tässä asiassa kertoa.

Kun juttelin illalla miehen kanssa, ja kyselin, että mistähän tämmöinen vauvakuume on poikaan iskenyt, niin hän ehdotti, että poika haluaa leikkikavereita. Se on varmasti totta, mutta poika puhuu nimenomaan vauvoista, eikä siskoista, veljistä tai leikkikavereista. Tunnen piston sydämessäni, ettei poika tule saamaan sisaruksia.

Hän ei tule kokemaan sitä ainutlaatuista suhdetta, joka vain sisarusten välillä voi olla. Sisarus on varmasti paras lahja, jonka vanhempi voi lapselleen antaa. Silti se ei voi olla ainoa syy, miksi perheeseen toivotaan toista lasta. Ja jos se on ainoa syy, sille tielle ei kannata lähteä.Pojalla on tulevaisuuden suunnitelmat siis jo selvillä. Hän haluaa kaksi lasta, ja sellaisen talon, jossa on yläkerta. Lapsilla on omat huoneet yläkerrassa, ja hän lukee heille iltaisin satuja. Aika liikkistä <3

Onko teillä vauvakuumetta ilmassa?

Lempeää perjantaita ja viikonloppua!

Perhe Vanhemmuus

Love Island Suomi – hyväntuulista rakkausrealityä?

Eilen alkoi Love Island Suomi, jota mainostettiin maailman parhaana rakkausrealitynä. Mainostus ennen ohjelman alkamista on ollut varsin näkyvää, eikä siltä ole välttynyt edes 4-vuotias poikani. Pakkohan minun oli eilen illalla istahtaa telkkarin eteen kello 21, ja katsoa, mikä tämä sarja oikein on miehiään.Kuvahaun tulos haulle love island suomi 2019Kuva: Mtv

Sarjan kakkoskauden mainoskampanja oli mielestäni erittäin onnistunut. Ykköskauden olemassaolosta en edes tiennyt, joten sen mainonta ei varmaankin ollut näin massiivista. Tiuhaan pyörineet Love Island Suomi 2-kauden tv-mainokset kiinnittivät huomioni, ja sarjasta tuli tosi sympaattinen kuva. Mainoksessa rakastuneen näköinen pari suutelee kaihoisasti upeissa maisemissa. Mies silittää naisen poskea, ja taustalla soi hempeä musiikki. Ah, suuria tunteita ja ilotulituksia. Mainoksiin on otettu mukaan myös sarjan faneja. Innostuneilla faneilla saadaan luotua kuva, että tätä ohjelmaa voi katsoa kaveriporukalla, tai jopa äitinsä kanssa.

Tyylikäs keski-ikäinen nainen huokailee ihastuksissaan, että sarjaa on mukavaa katsoa tyttären kanssa, ja jos hän olisi nuorepi, niin hän hakisi ehdottomasti itsekin mukaan. Mieleeni on myös jäänyt hänen lausahduksensa siitä, että jos hänellä olisi lapsenlapsia, niin niidenkin kanssa tätä ohjelmaa voisi katsoa. Mielessäni naiivisti mietin, miten minä ja 4-vuotias poikani katselemme yhdessä sovalla ohjelmaa, joka on koko perheelle sopiva ja mukava.

Tosisin kuitenkin kävi eilen illalla, kun ohjelma alkoi. Ehkä olen vain liian vanha, tai vain väärää sukupolvea, mutta minuun Love Island Suomi ei tehnyt ensimmäisen jakson perusteella suurta vaikutusta. Jo heti ensimetreiltä minut valtasi vaivaannuttava myötähepeä, kun ohjelman juontaja Shirly Karvinen marssitti joukon yläosattomia miehiä riviin kuin näyttelyhevoset. Epämukavuus paistoi poloisista pojista läpi viimeistään siinä vaiheessa, kun bikininaiset marssivat määrätietoisina rivistön eteen, ja alkoivat yksi toisensa jälkeen valitsemaan rivistä itsellensä unelmamiestä.

Täti-ihmiselle tuli ihan paha mieli sen raukan puolesta, jota ei kukaan valinnut. Seisoa nyt siinä rintalihakset rottingilla ja öljyttynä, eikä kukaan valitse sinua. Raaka peli Ranualla, tai siis rakkauden saarella. Onneksi kaikille kuitenkin löytyi pari, vaikkakin sitten väkisin. Yllätyksenä joukkoon heitettiin vielä viekkaan näköinen bikinibeibe, jonka on ilmeisesti tarkoitus varastaa jonkun toisen osallistujan valitsema mies itselleen.

Love islandista ei ainakaan ensimmäisen jakson perusteella saanut kovin sympaattista kuvaa, tai ainakaan sellaista, millaiseksi mainonta oli sarjan kuvannut. Ehkä hempeily lisääntyy, ja rakkaus roihahtaa sarjan edetessä? Vai onko tämä rakkauden saari vain bikinivartalon esittelyä ja kissatappeluita varten? Otanko asian liian vakavasti? Ehkä katsoin ohjelmaa väsyneen ruuhavuosimutsin näkökulmasta, ja näin vain pelkkää paljasta pintaa.

Niin tai näin, pojalleni en tätä sarjaa varmasti näytä. Onneksi kohta alkaa taas Ensitreffit alttarilla, joka on viehättävä sarja, ja joka on tehty hyvällä maulla.  Osallistujat ovat mukana aidosti ja  aitoina itseinään. Vaikka asetelma on kummallinen, on Ensitreffit alttarilla mielenkiintoinen ihmiskoe, jossa osallistujat joutuvat oikeasti tutustumaan uuteen ihmiseen, ja miettimään, miten käyttäytyvät parisuhteessa.

Mitä mieltä sinä olet Love Island Suomi -ohjelmasta? Sytyttääkö? Paraneeko sarjan edetessä?

Lempeää tiistaita <3

Puheenaiheet Parisuhde Sinkkuus Leffat ja sarjat