Netta kirjoitti hyvän tekstin aiheesta, jossa kolmekymppisenä tuntee joissain tilanteissa, kuten vappuna, olevansa jonkinlaisessa välitilassa. Ei enää tunne olevansa nuori ja villi bilettäjäopiskelija, muttei vielä ole muodostanut omia aikuisia perinteitä juhlapyhille. Jos omasta paikastansa vappuna tai muussa tilanteessa ei ole oikein varma, vertaa omaa tilannettaan helposti toisiin. Jos esimerkiksi viettää vappua vaikka kaveriporukalla, ja katsoo somesta muiden vappujuhlintaa, voi iskeä (ainakin hetkellinen) FOMO eli fear of missing out.

FOMO voi toki iskeä koska vaan. Oikeastaan minusta tuntuu, että FOMO on läsnä kaikessa muussakin nykyelämässä, koska some. Ei tarvitse kuin katsella instasta toisten ihania lomamatkoja tai kivoja keikkakuvia, ja pieni haikeus tai kateus nostaa päätään. Noilla on varmasti hauskempaa tuolla kuin minulla täällä kotona. Miksen minäkin olen tuolla? Pitäisikö minun olla tuolla? Hassua FOMOssa on se, ettei ruoho koskaan ole virheämpää aidan toisella puolella. Vaikka olisit maailman parhaimmissa bileissä, niin aina jossain muualla saattaa olla mielenkiintoisemmat tyypit tai paremmat tarjoilut.

Luulen, että FOMO on juuri kolmekymppisten ilmiö. Ainakin siis tilanteissa, jossa tietty elämänvaihe on päättynyt, ja hakee vielä paikkaansa uuden elämänvaiheen kanssa.  Silloin on herkemmin tuntosarvet ojossa kuulostelemassa, mitä muut samassa tilanteessa olevat tekevät. Tällaisena perheellisenä 37-vuotiaana täti-ihmisenä on hyvä täältä huudella, ettei mitään FOMOa ole näkyvissä. Kuulostaa ehkä viisastelevalta, mutta se on onneksi totta. Lapsiperheen vappuun ei kuulu FOMOa.

Vastaus on hetkessä eläminen

Ei tarvitse pelätä, että toisaalla on hauskempaa, koska vaikka siellä olisikin, ei energia enää riitä hillittömään bilettämiseen (tai mihinkään muuhunkaan). Lasten kanssa voi viettää (tai joutuu viettämään) vappua lasten ehdoilla. Elämä on tässä ja nyt, Jos kukaan ei ole kipeä tai hirveässä uhmavaiheessa, voi yrittää järjestää vappubrunssin tai käydä kurkkimassa vappuhulinoita keskustassa. Mutta ei tarvitse, jos ei jaksa. Mitään ei tarvitse tehdä. Uskomattoman vapauttavaa.

Lasten kanssa tulee myös kuin itsestään elettyä hetkessä. Juuri nyt tämän Batman-ilmapallon heiluttelu on parasta 4-vuotiaan päivässä, eikä silloin kaivata muualle. Kunnialla selvitty vappubrunssi ystävien luona antaa aihetta iloon koko loppupäiväksi. Sen sijaan, että hytisisi puistossa piknikillä, voi loikoilla sängyllä, ja katsoa, kun pojat pelaavat Batman-peliä.

Ja jos tästä tekstistä sai sellaisen kuvan, että lapsiperheen elämä on ruusuilla tanssimista, niin ehei, ei se ole. Se on suurimmaksi osaksi kuluttavaa ja kaoottista. Se voi myös kuitenkin olla hauskaa ja vapauttavaa. Elämään tulee uudenlaista rentoutta, kun tajuaa ettei kaikkea tarvitse tavoitella. Se, ettei kukaan repinyt tänään kaveria hiuksista, mahat saatiin täyteen, ja olohuoneesta kuuluu kikatusta – se riittää.