Meidän perhe suuntaa tänään nokan kohti pohjoista ja rauhoittuu (in my dreams!) joulun viettoon! Blogikin hiljenee hetkeksi. Muutaman ajastetun postuksen olen tehnyt, joten ihan kuollutta täällä ei joulun aikaankaan ole. Ja mistä sen tietää, vaikka innostuisin päivittämään kesken jouluherkkujen syönnin!

Mielen päällä on kuitenkin muutama hyvin satunnainen ajatus, joilla ajattelin teitä ilahduttaa, ennen kuin hiljenen. Jos teksti vaikuttaa sekavalta, se ei johdu siitä, että olisin humalassa, vaan paremminkin mäkkihöperöitymisestä. Kiitos ja anteeksi.

– On melkoista horroria olla monta päivää neljän seinän sisällä kuumeisen ja mahatautisen muksun kanssa! Voin kertoa, että kaikesta pesusta ja puunaamisesta huolimatta meillä ei leijaile uunituoreen piparin tuoksu, vaan vieno (miten tämän nyt muotoilisi) jo kertaalleen syödyn, ja sittemmin palautuspostissa ilmestyneen ruuan tuoksu. Olohuoneen sohva ja matto pitää varmaankin tuikata tuleen tai raahata jonnekin ydinjätteen loppusijoituspaikkaan 😀 Pitänee googlettaa ”Miten oksennuksen saa pois huonekaluista?”

– Voi olla, etten saa Vuoden Äiti -palkintoa, sillä viisi päivää pojan ylikasvanutta hiuspehkoa sisätiloissa (katso edellinen kohta) tuijotellessani, päätin lisätä pojan ahdinkoa tekemällä ihan pienen ja pikaisen parturoinnin ennen kylpyä. Poika ei tästä innostunut, vaikka palkintona hiustenleikkuusta oli luvattu Muumi-laku. Kun ensimmäiset leikatut hiukset koskettivat sankarimme kasvoja, alkoi hirveä huuto. Ja siinä huutaessa ja huitoessa niitä hiuksia sitten meni toki silmiin ja suuhunkin. Ja miltä se lopputulos sitten näytti? Kuva kertonee kaiken oleellisen. 

Tämä ei ollut se look, jota lähdettiin tavoittelemaan, mutta tähän päädyttiin olemattomilla parturointitaidoilla 😀

– On hitusen aavemaista, kun heräät keskellä yötä siihen, että joku tapittaa pienillä silmillään sinua sänkysi vieressä, ei puhu mitään ja ottaa vielä kädestä kiinni. Tai ehkä olen vain katsonut liikaa superkoukuttavan Silta -rikosdekkarin kolmatta kautta. Note to self: Älä katso Siltaa yksin pimeässä myöhään illalla, siitä menee yöunet, kun alkaa miettimään, että kuka se sarjamurhaaja on, ja ”apua, onkohan se meidän takapihalla, kun sieltä kuului ääniä”! Tammikuussa alkaa muuten neljännen kaudet uudet jaksot, iik!

– En ole tänä vuonna saanut tässä kaikessa hässäkässä aikaiseksi lähettää joulukortteja, tai tehdä mitään muutakaan jouluvalmisteluja! Lahjat on onneksi ostettu ja paketoitu. Mutta niistä paketeista tuli älyttömän rumia. Miten voi kadottaa sellaisen taidon kuin lahjan paketointi? Voiko sanoa naama pokerilla kaikille, että 2,5-vee paketoi ne? Silloinhan ne näyttäytyvät melkein mestariteoksina! Onneksi tärkeimmät taidot, kuten keittiössä suklaan syöminen lapselta salaa, eivät ole kadonneet!

Että sellaista tällä kertaa. Mites teillä menee?

Nyt toivottelen vähäoksuista joulua ja parempia parturireissuja teille! Iso-Arskan sanoin, ”I`ll be back!”

Paluuta odotellessa, voi käydä osallistumassa ihanaisen Alpan alpakanvillaisen kaulahuivin arvontaan!