Matkustaminen kaksivuotiaan kanssa on raskasta kaikille osapuolille. Matkaa ei helpota lennon myöhästyminen sekä lähtiessä Helsinki-Vantaalta että saavuttaessa Gatwickille, kohtuuttoman pitkä odotus passintarkastukseen paikallaan junnaavassa perhejonossa, kun muut jonot rullaavat sujuvasti, Lontoon 29 asteinen helleaalto eikä väliin jääneet päikkärit. Hengissä kuitenkin selvittiin.

Aamu alkaa hellyttävästi, kun naapuruston kukko kiekuu tasan kello kuusi joka aamu. Ja en sano tätä ollenkaan sarkastisesti, vaan kaikella lämmöllä. Huvittaaa, että Lontoon lähiössä voi herätä kukonlauluun.

Erilliset hanat kylmälle ja kuumalle vedelle sen sijaan ärsyttävät edelleen. Vettä saa juoksuttaa hyvän aikaa ennen kuin vedestä saa sopivaa. Yleensä pesenkin kädet ja kasvot ihan vain kylmällä vedellä, kun en jaksa säätää hanojen kanssa.

Jalat kipeytyvät kaikesta siitä kävelystä, mitä Lontoossa tulee tehtyä päivittäin. Mikähän siinä on, että kaupungin syke vie mennessään, ja tuntuu että pitää koko ajan olla liikkeessä. Onneksi mukana on hyvät kävelykengät. Eilen helle ja liika kävely yhdistettynä liian vähäiseen nesteytykseen alkoi hieman heikottaa. Ilmeisesti 35-vuotiaanakin täytyy vielä oppia asioita kantapään kautta.

Ah, rakastan englantilaisia karkkeja, juomia ja ruokaa ylipäänsä! Lumoudun kaikesta siitä valikoiman määrästä, mitä täällä on, ja tykkään haahuilla ruokakaupoissa. Ostamme (joka kerta) matkalaukun täältä, ja täytämme sen paikallisilla herkuilla 🙂 Mies hamstraa kastikkeita, sinappia, keksejä ja karkkeja. Kaikkea sitä, mitä hänellä on täöltä ikävä. Minä ostan lähinnä suklaata 😀

Ensimmäistä kertaa ikinä ahdistuin metrossa ihmisten paljouteen. Olen matkannut Lontoon metrossa melkoisen määrän vuosien saatossa, ja ruuhka on tuttua. Ehkä Lontoon viimeaikaiset ikävät tapahtumat ja kuumuus aiheuttivat sen, että sulloutuneena paikalleni, ja metron puksuttaessa pitkässä tunnelissa, vaunu alkoi tuntumaan todella pieneltä. Tunsin hapen loppuvan, ja mieleni valtasi ajatus, että jos jotain nyt tapahtuisi, en pystyisi liikkumaan mihinkään. En voisi paeta.

Kaikesta väsymyksestä ja ehkä hieman negatiivissävytteisedtä postauksesta huolimatta olen nauttinut aivan suunnattomasti ajastamme täällä. Paikka ja täällä asuvat ihmiset ovat rakkaita. Seuraava reissu on jo ajatuksen asteella.

Päätän raporttini tähän. Over and out!