Let`s talk about sex!

Puhutaanko seksistä? Saako siitä puhua, ja kenen kanssa? Vai kehtaako siitä puhua kenenkään kanssa?

Luin viikonloppuna melkein yhdeltä istumalta kirjan, joka oli samalla kepeä, mutta kuumottava. Se oli rehellinen ja aito, muttei ollenkaan paatoksellinen. Se oli hauska ja samaistuttava. Se laittoi ajattelemaan. Seksiä, nimittäin.

Se kirja oli Marja Kihlströmin ja Sami Minkkisen yhteisen seksisuhteen tuotos, Pannaan menemään – kaksi tarinaa rakkaudesta.

Kirjasta kerrotaan näin:

”Kirjassaan seksuaaliterapeutti Marja Kihlström ja parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen käyvät tarkkuudella ja avoimuudella läpi ihmisen seksuaalista kehitystä vauvaiästä aikuisuuteen. Kirjoittajakaksikko kuvaa liikuttavan henkilökohtaisten elämäntarinoidensa kautta, kuinka yksilön kehityksessä monet erinäköiset ja -kokoiset palaset rakentavat yhdessä seksuaalisuutta ja sen kokemista. 

Kirjan teoriaosuuksissa Marja Kihlström avaa eri kehitysvaiheiden, ihmissuhteiden ja totta kai myös sekä hyvien että huonojen seksikokemusten merkitystä yksilön seksuaalisuuden kehityksen kannalta.Kirja antaa myös ohjeita siihen, miten jokainen voi tarkastella omaa seksuaalisuuttaan.”

bedroom2.jpg

bedroombook2.jpg

Mietin, mitä kirjasta sanoisin. Miten purkaisin kirjan herättämän innostuksen sanoiksi. Marja ja Sami ovat molemmat hyviä kirjoittajia, ja molempien blogeja seuraankin innokkaasti. Marja kirjoittaa blogissaan, Puhu Muru, perhearjesta ja rakkaudesta. Hän on myös seksuaaliterapeutti. Samin mainio Havaintoja parisuhteesta, on hauskan oivaltava ja hersyvästi kirjoitettu. On virkistävää saada miehen näkökulma parisuhteeseen! Ainakaan minä en ole törmännyt muihin parisuhdetta tai rakkautta käsitteleviin blogeihin, jotka olisi kirjoittanut mies.

Parhaiten kunniaa kirjalle, jossa käydään avoimesti läpi yhden naisen ja yhden miehen seksuaalihistoria, olisi kirjoittaa tähän postaukseen lyhennelmä omasta seksuaalihistoriastani, oma tarinani rakkaudesta. En kuitenkaan ole niin rohkea. Eikä näistä tarvitsekaan kaikkien julkisesti puhua, ellei tunne sitä luontevaksi. Kirjan paras anti onkin, että sitä lukiessaan tulee käyneeksi läpi omaa kehitystään ja historiaansa. Tulee miettineeksi omaa tarinaansa rakkaudesta.

On hauskaa huomata, että jotkin asiat näyttävät olevan universaaleja. Nyökyttelin monessa kohdassa kirjaa lukiessani, ”juuri noin minäkin ajattelin teininä”, tai ”minullekin kävi juuri noin ensimmäisessä parisuhteessa”. Tarinat vievät aikamatkalle koulun ensimmäisiin discoihin, illan viimeisiin hitaisiin ja ensimmäisiin suudelmiin. Mieleen palautuu elävästi myös ensi rakkaus ja suuret tunteet.

bedroom.jpg

bedroombook.jpg

On loistavaa, että vaikka minä en uskalla puhua julkisesti omasta seksuaalihistoriastani, joku uskaltaa sen tehdä! Joku antaa meille muille mahdollisuuden samaistua,  ja miettiä omaa elämänkaartamme. Palata ajatuksissa takaisin lapsuuteen ja nuoruusvuosiin, ja huomata, miten kokemuksilla, ja ihmisillä on ollut vaikutusta nykyiseen persoonaamme. Sillä kaikki se, mitä olemme elämässämme läpikäyneet, vaikuttaa siihen, millaisia olemme nyt. Ja vaikka näitä asioita en täällä teidän kanssanne jaa, olen nyt käynyt sisäisen dialogin lisäksi vuoropuhelua mieheni kanssa. Se on ollut antoisaa.

Jos jonkun kanssa kannattaa kehdata puhua seksistä, niin oman puolison, tai seksikumppanin. Ja vaikka seksielämässä tai parisuhteessa ei mitään sen suurempia ongelmia olisikaan, auttaa puhuminen ymmärtämään toista ja itseäänkin. Näistä asioista todella kannattaa puhua!bedroomfeet2.jpg

Mitä ajatuksia sinulla heräsi? Kehtaatko sinä puhua seksistä? Kiinnostaako Pannaan menemään -kirja?

* Kirjan arvostelukappale saatu kustantajalta

Suhteet Rakkaus Seksi Kirjat

Pääsiäisloman saldo

Tässäpä numeroina tämän pääsiäisen saldoa:

– 3 piilotettua pääsiäismunaa, jotka taapero innokkaasti etsi takapihalta (”pupu” oli ne sinne piilottanut)

– 6 syötyä suklaamunaa (3 Kinderiä ja 3 Muumisuklaamunaa) (tämä on siis oma henkilökohtainen saldoni)

OI000076.jpg

– 2 reissua leikkipuistoon ja yksi metsään

– 1 sympaattinen päiväkodissa itse istutettu ja rakkaudella kasvatettu pääsiäisruoho

– 4 suloista Minna Bakes cupcakesia (Minttusuklaa, 2 x Tuplasuklaa ja Rocky Road)

minnabakescupcake.jpg

minnabakes.jpg

– 1 pieni flunssapotilas, jonka seurauksena

– 3 yskittyä ja repaleista yötä

– 3 silti ihanan rentoa ja kiireetöntä aamua

– tsiljoona niistettyä nenäliinaa

– tsiljoona lämmintä halia (siis todellakin lämmintä, noin 37,5 asteista)

– liian monta ei-maistunutta ateriaa (taaperolle, muille kyllä maistui)

– 3 kauppareissua (aina unohtuu jotain)

– 1 uintireissu, joka ei toteutunut flunssan vuoksi

– 1 melkein yhdeltä istumalta luettu rehellinen, hauska ja kuumottava kirja (josta lisää huomenna!)

-1 lomapäivä vielä jäljellä! Jihuu!

Miten sun pääsiäinen on mennyt? Onko ollut munan metsästystä? 😀

Suukkoja sunnuntaihin!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Vanhemmuus