Yhtenä aamuna oli kiire ja kaaos. Oli rimpuilena taapero, ja äidillä hiki. Oli ulkovaatetta päältään pois repivä poika, ja niitä takaisin rivakasti tempova äiti. Huh!

Aika monenakin aamuna on kiire ja kaaos, mutta yksi, mikä on aina mukana, on puhelin. Mulla on aina mukana avaimet, kännykkä ja lompakko. Enkä muuten unohtele niitä! No, niin kuitenkin kävi tässä yhtenä kiireisenä kaaosaamuna, että kun sain taaperon päiväkotiin, ja itseni töihin, huomasin, että kännykkä onkin kotona! Siellä se keittiön pöydällä laturissa kiltisti odottelee.

Kääk! Kännykässähän on koko elämä! Ensimmäisenä mieleen tuli tottakai, että mitä jos ne yrittää soittaa päiväkodista, ja mulla on kännykkä kotona? Jos taapero raukka on tullut kipeäksi? Osaako ne soittaa miehelle? Mitä, jos miehelle tai jollekin muulle läheiselle tapahtuu jotain, eikä minua saada kiinni? Kun toivuin ensijärkytyksestä, huomasin, että kyllähän ne sieltä päiväkodista osaavat soittaa miehellekin, jos eivät saa minua kiinni. Ja voinhan laittaa facebookiin viestin, että kännykkä on kotona, jottei esimerkiksi äitini ihmettele, jos ei saa minua kiinni. Monta asiaa hoituu työkoneenkin kautta, joten kyllä tästä päivästä selvitään!

Huomasin kuitenkin päivän aikana kaivavani monta kertaa kännykkää laukusta vain huomatakseni, ettei minulla ole sitä mukana. Päivän aikana huomasin, että niin moni asia on nykyään kännykässä, että päivä ilman kännykkää kyllä hankaloittaa elämää. Tuntui vähän väliä, että jotain puuttui. Työpäivän aikana olisin tarvinnut kännykkää ainakin seuraaviin asioihin:

– olisi pitänyt tarkastaa kalenteri, ja merkitä ylös muutama työasia

– olisi pitänyt sopia lounastreffeistä (tämä hoitui koneelta facebookin kautta)

– olisi pitänyt soittaa miehelle puutteellisesta kauppalistasta

– olisi ollut siskon kanssa juoruiltavaa whatsapissa 😀

– olisi pitänyt lukea päiväkodilta tullut viesti (työkoneella ei ole tallennettuna päiväkodin käyttämän palvelun salasanoja, enkä muista niitä ulkoa)

– en päässyt instagramiin enkä whatappiin (yhyy!)

– päivän askeleet jäivät mittaamatta ilman kännykän sovellusta

– en nähnyt kelloa mistään, ja oli orpoa kävellä lounastreffeille ja päiväkotiin hakemaan lasta, kun ei tiennyt oliko ajossa vai myöhässä (en käytä rannekelloa)

– en tiennyt, kaipailiko joku minua

Päivä sujui kuitenkin loppujen lopuksi todella hyvin, eikä mitään merkittävää ollut tapahtunut kännykän uumenissa sillä välin, kun olin töissä. Hassua, miten vajanainen olo ilman kännykkää on. Onneksi kyseiselle päivälle ei sattunut esimerkiksi mitään laskujen maksua tai muuta, missä olisi tarvinnut kännykkään tallennettuja lippuja tai salasanoja (sitä päiväkodin viestiä lukuunottamatta).

Tekisi varmasti ihan hyvää itse jokaiselle pitää kännykätön päivä silloin tällöin. Kuka ottaa haasteen vastaan? Oli jopa ihan virkistävää, kun ei ollut kenenkään tavoitettavissa, eikä tarvinnut tarkastaa puhelintaan vähän väliä! Huomasi, miten paljon kännykkää käyttää ihan turhaa ja pelkästä tottumuksesta.

Pärjäisitkö sinä päivän ilman kännykkää, vai oletko koukussa, kuten minä? Jos olisit päivän ilman kännykkää, niin mitä kaipaisit eniten?

Rentoa lauantaita, ystäväiset!