Sunnuntain korvapuustit

Sunnuntaina päästimme sisäiset leipurihiivamme valloilleen, ja leivoimme taaperon kanssa perinteisiä korvapuusteja. Taapero on kiinnostunut kaikista kotihommista, ja riemastuu, kun pääsee mukaan. Aina, kun pesukone piippaa, hän juoksee aukaisemaan luukun ja kiikuttaa minulle jonkin vaatekappaleen koneesta 🙂 Kun isänsä ottaa jonkin työkalun esiin nikkaroidakseen, on taaperolla oma pora tai vasara valmiina.

Olen viime aikoina yrittänyt ottaa taaperoa enemmän mukaan myös ruuanlaittoon, vaikka siinä paljon vaaranpaikkoja onkin. Pienet kädet hapuilevat hellalle tai uuniin liiankin innokkaasti. Kun laitan ruokaa, annan taaperolle kulhon ja kauhan, jolloin hän saa sekoitella tyytyväisenä omia keitoksiaan sillä aikaa, kun minä häärään hellalla. Sunnuntaina kokeilimme, miten meiltä onnistuu korvapuustien leipominen.

P1220471b.jpg

P1220476b.jpg

Ohjeenä käytimme Sunnuntai vehnäjauhopussin kyljestä löytyvää ohjetta.

Korvapuustit, noin 35kpl

Pullataikina:

½l lämmintä maitoa

50g hiivaa

1-2tl suolaa

2dl sokeria

1rkl kardemummaa

1 muna

n.14dl puolikarkeita vehnäjauhoja

100g voita

Väliin:

50-100g voi- tai margariinisulaa

½-1dl (fariini)sokeria

1-2rkl kanelia

Voiteluun ja päälle:  munaa & raesokeria

 

Tee näin:

1. Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon muna,sokeri,kardemumma ja suola.Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu.

2. Lisää jauhoja vähitellen ja taikinanteon loppuvaiheessa huoneen lömpöinen margariini.Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi.Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa 40 minuuttia.

3. Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois.Jaa taikina kahteen osaan.

4. Kauli taikinapalat jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoisiksi levyiksi.Levitä päälle puolet margariinista ja sokerista.Ripottele pinnalle kanelia.Kääri levy rullaksi.Jätä saumakohta alle.

5. Leikkaa rullasta terävällä veitsellä tai nuolijalla vinoittain paloja, jotka ovat leveämmältä puolelta 4-5cm ja kapeammalta n.2cm.Nosta palat pystyyn kapeampi puoli ylöspäin.Paina molemmilla peukaloilla tai pikkusorimilla pullan päältä taikina aivan pohjaan asti.

6. Nosta pullat leivinpaperin päälle uuninpellille.Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n.30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

7. Voitele pullat munalla ja koristele raesokerilla.

8. Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

P1220500b.jpg

Esikaulimisen hoiti hyvin tärkeänä taapero, ja äiti sai viimeistellä taikinan tarpeeksi ohueksi. Taapero innostui raesokerin ripottelemisesta, ja muutama pulla sai enemmän kuin tarpeeksi sokeria, hih.P1220510b.jpg

P1220516bb.jpg

P1220555b.jpg

En ole aikaisemmin onnistunut korvapuustien tekemisessä kovin hyvin, mutta nyt maltoin odottaa, ja antaa pullataikinan nosta tarpeeksi joka välissä, ja korvapuusteista tuli melko kuohkean herkullisia 🙂 Testiraatimme hyväksyi lopputuloksen, ja pullia hävisikin illan aikana useampikin parempiin suihin 🙂 Raadin pienin antoi arvosanaksi tomeran ”lisää leipää”-komennon. Tämä ”leipä” maistui siis myös raadin pienimmälle. 

Maistuuko korvapuustit? Teetkö itse vai ostatko valmiina? Otatko sinä lapsia mukaan leivontaan tai ruuanlaittoon?

Suloisen sokerista tiistaita!

P.S. Nunuco desigin tuotteiden arvonnan voitti nimimerkki sinii! Onnea! Voittajaan on otettu yhteyttä, ja paketti on laitettu postiin 🙂

Koti Ruoka ja juoma DIY

Mitkä talvihanskat taaperolle?

Apua, miten saa pienet kädet pysymään lämpimänä talven pakkasilla? Mitkä talvihanskat taaperolle?

Meillä on siniset Reiman Tassu-rukkaset, ja tampio äitinä olen luullut niiden olevan tarpeeksi lämpimät talvellakin. Päiväkodissa olivat kuitenkin tunkeneet niiden alle ekstravillalapaset, joten päättelin, etteivät ne olekaan tarpeeksi lämpimät :/ Hävettää. Toivottavasti ne ei siellä ajattele, että eikö tuo osaa lastansa vaatettaa, vaan antaa pienen palella 😮

Nyt aloinkin sitten miettimään, että mitkä on parhaat ja lämpimimmät talvihanskat taaperolle. Onko teillä kokeneemmilla äideillä tai muilla asiaan vihkiytyneillä (päiväkodin henkilökunnalla) antaa vinkkejä? Tykkään Reimasta merkkinä, ja olen ollut tyytyväinen heidän talvihaalariinsa sekä noihin Tassu-rukkasiin. Myös Didriksons on saanut paljon kehuja. Tänään yritin Prismasta katsella parhaita mahdollisia talvihanskoja(maksoi mitä maksoi), mutta en vakuuttunut sieltä löytyvästä valikoimasta. Takaako kalliimpi hinta, kuten Reimalla tai Didriksonsilla paremmat ja lämpimämmät hanskat? Mitä niissä hanskoissa pitäisi katsoa; vuoren paksuutta, vai jotain vesipilariarvoja? Taapero on myös melko haastava puettava, joten vetoketju hanskoissa on plussaa.

Tuo Didriksonsin hattu on muuten ollut superhyvä ja lämmin!

Kertokaa mulle, mitkä on parhaat talvihanskat taaperolle, ja kuuluuko niiden alle aina laittaa villalapaset? Ja jos ei osaa itse kutoa, niin mistä löytäisi napakat villalapaset? Voiko niitä ostaa jostain, vai pitääkö alkaa hiillostaa mummoa kutomishommiin?

Näitä on suositeltu:
76f912e9-473b-4fee-9846-13266fca7259.pngReimatec Ote Topparukkaset, Black 2 vuotta | Reimatec Moffen Topparukkaset, Black, 4 | Reimatec Tassu Topparukkaset, Raspberry Pink 0 | Didriksons Biggles Rukkaset, Lilac, 0-2 Vuotta | Didriksons Biggles Lakki, Hurricance Blue 52 | Kombi Animal Family Rukkaset, Willy Wolf, M | Kombi Sherpa Animal Rukkaset, Floppy Bunny XXS |

Lue myös: t?a=1200829640&as=1149605599&t=1&tk=1&i=1Taaperon talvitamineet

Kiitos ja anteeksi!

Muistuttelen, että vielä tänään ehtii osallistua hauskojen ja värikkäiden Nunuco -tuotteiden arvontaan!

*sisältää mainoslinkkejä

Perhe Lapset Lasten tyyli