Minulla ei ole ollut tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, enkä niitä tehnyt tänäkään vuonna. Sen sijaan olen miettinyt tätä käynnistynyttä vuotta hyvinvoinnin vuotena. Minusta tuntuu, että nyt, kun vauva-aika on ohi, voin keskittyä hieman enemmän itseeni, ja omaan hyvinvointiini. Minulle hyvinvointi tarkoittaa hyviä yöunia, vähemmän stressaamista (miten tämä toteutetaan?), hyvänmielen liikuntaa, aikaa miettiä oman elämäni suuntaa sekä omaa aikaa, josta en tunne huonoa omaatuntoa. Oma aika ja omat ajatukset ovat aina olleet minulle tärkeitä, mutta lapsen saatuani olen joutunut laittamaan ne ”jäähylle”.

Olen mielessäni hahmotellut tulevan vuoden suunnitelmia. Olen pohtinut tulevaa niin työn saralla kuin liikunnan, ja omien harrastustenkin osalta. Mikä tekee minut iloiseksi? Mitä minä tykkään tehdä? Miltä haluaisin tulevaisuuteni näyttävän? Suunnitelmissa on ainakin viikottaista vesiliikuntaa, oli se sitten vesijuoksua tai vesijumppaa, itsekseni tehtyjä kävelylenkkejä, tyttöjeniltoja, rentoa shoppailua, leffateatterin hämyä sekä parisuhdeaikaa.

Parisuhteeseen panostaminen on jäänyt viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana aivan liian vähälle. Toki asetelma meneekin ihan uusksi, kun taloon saapuu vauva, ja niin sen kuuluukin mennä. Pieni on tärkeintä maailmassa, ja täyttää aluksi sen kokonaan. Mutta pidemmän päälle parisuhteelle ei tee hyvää, jos se unohtuu lapsiperhearjen jalkoihin. Nyt on hyvä aika panostaa meidän suhteeseen, kun taapero alkaa olla sen ikäinen, että viihtyy hyvin muutaman tunnin muiden läheisten ihmisten kanssa. Olen todella kaivnnut kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa! Ongelmana vain on tukiverkkojen puute. Sekä omat että miehen sukulaiset asuvat kaukana, ja olen todella huono pyytämään apua ystäviltä tai tutuilta.

Tiedän, ettei monikaan pahastuisi lastenhoitoavun pyytämisestä, ja varmaankin mielellään tulisivat taaperoa hoitamaan. Mutta miten se on niin vaikeaa vaivata ketään? Miksi ajatusmaailma on niin jumiutunut, ettei apua voi pyytää, ellei ole joku hätä? Tässä asiassa on kyllä itselläni skarppaamisen varaa, ja tälle vuodelle lupaankin järjestää enemmän parisuhdeaikaa! Lupaan kuunnella puolisoa, ja antaa hänelle enemmän huomiotani. Oho, taisimpa kuitenkin tehdä uudenvuodenlupauksen!

Meidän oli tarkoitus miehen kanssa mennä kahdestaan leffaan sekä syömään tai drinkeille joulunaikaan, kun ympärillä oli mummoja ja vaareja taaperoa viihdyttämään, mutta sitten mahatauti kaatoi puolet porukasta petiin, ja niin jäi sitten pitkään haaveilemamme kahdenkeskinen aika viettämättä. Harmittelin tätä tänään ääneen töissä, ja yksi ihana työkaveri innostui välittömästi, ja tarjoitui tulemaan ensi viikolla taaperoa hoitamaan, jotta pääsemme miehen kanssa leffaan!

Voi, miten iloiseksi tulin tästä eleestä! Päivän (ja koko viikon) paras piristys! Olen kulkenut koko päivän hymy korvissa 🙂 Miten pieni ele voi tehdä niin onnelliseksi! Ihana odottamaton yllätys! Meillä on miehen kanssa ensi viikolla ihan oikeat treffit! Treffit! 

Mitä sulle kuuluu? Mikä on tehnyt sut tänään iloiseksi? Osaatko pyytää apua, vai onko sullakin vaikeuksia vaivata muita?

Mukavaa keskiviikkoa!