Ruuhkavuosien aiheuttama kaipuu downshiftaukseen
Mitä, jos ei olisikaan aina kiire ja stressi? Mitä, jos aamulla saisi nousta leppoisasti ja hyvillä mielin? Mitä, jos elämästä ehtisi nauttia ja olla läsnä?
Viime aikoina olen alkanut kaipaamaan tämän kaiken kaaoksen keskellä seesteisyyttä ja hitaampaa elämäntyyliä. Sellaista, jossa elämä ei ole minuuttiaikataulutettua hampaiden kiristelyä. Onko sellaista olemassa? Ovatko ruuhkavuodet ja downshiftaus toisensa poissulkevia asioita? Olen viime aikoina miettinyt muutenkin elämän mielekkyyttä, kun päällimmäisenä mielessä on ollut ajatus siitä, että ruuhkavuosissa vain kuuluu paahtaa sata lasissa vaikka väsyttää. Ja että vasta sitten eläkkeellä pääsee pysähtymään ja nauttimaan joutilaisuudesta.
Olen kärsimätön ja itsekäs tyyppi, enkä jaksa odottaa lapsen täysi-ikäisyyteen tai eläkkeelle saakka. Haluisin nauttia elämästä nyt, sillä niitä eläkepäiviä ei välttämättä koskaan tule. Ei elämäni toki pelkkää kärsimysnäytelmää nytkään ole, mutta olen havainnut kaipaavani elämää, jossa suorittaminen, kunnianhimo ja tehokkuus eivät olisi mittari hyvälle elämälle. En tarkoita, että haluaisin ottaa lopputilin, myydä omaisuuteni ja muuttaa intiaan ikuiseen joogaretriittiin (vaikka ei sekään huono ajatus olisi), vaan haluaisin keventää nykyistä kuormittavaa elämääni.
Miten sellainen elämän yksinkertaistaminen sitten oikein onnistuu, kun on kiireinen kahdeksasta neljään päivätyö, levoton lapsi, asuntolaina ja rahasta kroonisesti stressaava puoliso? Kun rentouttavan joogan sijasta harrastuksena on aikasyöppö bloggaus, ja kun mistään ei osaa luopua? Kun on niin syvään iskostettu, että aina pitää pyrkiä eteenpäin eikä taaksepäin? Yhteiskunta ei arvosta laiskottelua. Siinäpä haastetta ja pohdittavaa. Tiedän, että elämän konmarittaminen tulisi aloittaa blogista, somesta ja omasta pääkopasta. Miten hyvältä tuntuisikaan ajatus pitkistä yöunista, somettomista päivistä, nelipäiväisestä työviikosta tai henkisen hyvinvoinnin lisäämisestä itseensä ja perheeseensä panostamalla.
Downshiftaamisen voi aloittaa pienillä muutoksilla. Liikkeelle voi lähteä tarkastelemalla omaa ajankäyttöään. Mihin se kaikki aika oikein valuu? Mitkä tavat kuormittavat eniten? Mistä voi ja kannattaa karsia? Riittääkö taukojen lisääminen työpäivään, iltojen rauhoittaminen, tai muutaman kuukauden ostoslakko irrottautumaan kulutushysteriasta? Vai tarvitaanko suurempia muutoksia? Voisko vaihtaa työtä mielekkäämpään ja vähemmän kiireiseen?
Ajattelin aloittaa sillä, että tartun illalla kirjaan Netflixin ja somen sijaan. Tai ihan vain istun ja nautin hiljaisuudesta. Tekemättä mitään. Ja kuuntelen omia ajatuksiani.
Kaipaatko sinä elämän yksinkertaistamista ja vauhdin hiljentämistä, vai nautitko elämän kiihkeästä sykkeestä? Koetko eläväsi mielekästä elämää?
Leppoisaa lauantaita!