Sairaslomalla

Istun hiljaisessa pihakeinussa ja katselen sinistä taivasta. Kaikki muut ovat menneet arkisiin askareihinsa, töihin tai päiväkotiin. Kuka minnekin.

Miten vaikeaa onkin yhtäkkiä olla tekemättä mitään. Kun on tottunut elämään ylikierroksilla, ja multitaskaamaan vähintään kahta asiaa samanaikaisesti, ei joutilaisuus meinaa onnistua. Tulee heti mieleen tuhat asiaa, jotka voisi ja pitäisi hoitaa. Miten tämän ajan saisi käytettyä mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Jos ihan pikkuisen aloittaisin tuolta vaatehuoneesta tai raivaisin edes nuo pyykit..

On huono omatunto siitä, että toiset ovat töissä, ja itse ei tee mitään. Ei mitään! Rauhoittuminen vie aikaa. Miksi se tuntuu niin vaikealta, vaikka juuri sitä olen kaihoiten kaivannut jo ties kuinka pitkään? Olla tekemättä yhtään mitään. Niin, ettei kukaan kaipaa minulta koko ajan jotain.

Vaikeinta tekemättömyydessä on varmaankin se, että joutuu olemaan kaksin omien ajatustensa kanssa. Joutuu pysähtymään. Vaikka juuri se on tärkeintä. Pysähtyminen ja omien ajatusten kuuntelu. En ole aina ollut sata lasissa paahtava tyyppi. Joskus tulin hyvin toimeen joutilaisuuden ja omien ajatusteni kanssa. Nautin siitä ajasta suunnattomasti. Kutsun sitä aikaa nuoruudeksi. 

Miten voikin olla näin hiljaista. Se tuntuu hyvältä. Istun hiljaisessa pihakeinussa ja katselen sinistä taivasta.