Treffit!
Minulla ei ole ollut tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, enkä niitä tehnyt tänäkään vuonna. Sen sijaan olen miettinyt tätä käynnistynyttä vuotta hyvinvoinnin vuotena. Minusta tuntuu, että nyt, kun vauva-aika on ohi, voin keskittyä hieman enemmän itseeni, ja omaan hyvinvointiini. Minulle hyvinvointi tarkoittaa hyviä yöunia, vähemmän stressaamista (miten tämä toteutetaan?), hyvänmielen liikuntaa, aikaa miettiä oman elämäni suuntaa sekä omaa aikaa, josta en tunne huonoa omaatuntoa. Oma aika ja omat ajatukset ovat aina olleet minulle tärkeitä, mutta lapsen saatuani olen joutunut laittamaan ne "jäähylle".
Olen mielessäni hahmotellut tulevan vuoden suunnitelmia. Olen pohtinut tulevaa niin työn saralla kuin liikunnan, ja omien harrastustenkin osalta. Mikä tekee minut iloiseksi? Mitä minä tykkään tehdä? Miltä haluaisin tulevaisuuteni näyttävän? Suunnitelmissa on ainakin viikottaista vesiliikuntaa, oli se sitten vesijuoksua tai vesijumppaa, itsekseni tehtyjä kävelylenkkejä, tyttöjeniltoja, rentoa shoppailua, leffateatterin hämyä sekä parisuhdeaikaa.
Parisuhteeseen panostaminen on jäänyt viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana aivan liian vähälle. Toki asetelma meneekin ihan uusksi, kun taloon saapuu vauva, ja niin sen kuuluukin mennä. Pieni on tärkeintä maailmassa, ja täyttää aluksi sen kokonaan. Mutta pidemmän päälle parisuhteelle ei tee hyvää, jos se unohtuu lapsiperhearjen jalkoihin. Nyt on hyvä aika panostaa meidän suhteeseen, kun taapero alkaa olla sen ikäinen, että viihtyy hyvin muutaman tunnin muiden läheisten ihmisten kanssa. Olen todella kaivnnut kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa! Ongelmana vain on tukiverkkojen puute. Sekä omat että miehen sukulaiset asuvat kaukana, ja olen todella huono pyytämään apua ystäviltä tai tutuilta.
Tiedän, ettei monikaan pahastuisi lastenhoitoavun pyytämisestä, ja varmaankin mielellään tulisivat taaperoa hoitamaan. Mutta miten se on niin vaikeaa vaivata ketään? Miksi ajatusmaailma on niin jumiutunut, ettei apua voi pyytää, ellei ole joku hätä? Tässä asiassa on kyllä itselläni skarppaamisen varaa, ja tälle vuodelle lupaankin järjestää enemmän parisuhdeaikaa! Lupaan kuunnella puolisoa, ja antaa hänelle enemmän huomiotani. Oho, taisimpa kuitenkin tehdä uudenvuodenlupauksen!
Meidän oli tarkoitus miehen kanssa mennä kahdestaan leffaan sekä syömään tai drinkeille joulunaikaan, kun ympärillä oli mummoja ja vaareja taaperoa viihdyttämään, mutta sitten mahatauti kaatoi puolet porukasta petiin, ja niin jäi sitten pitkään haaveilemamme kahdenkeskinen aika viettämättä. Harmittelin tätä tänään ääneen töissä, ja yksi ihana työkaveri innostui välittömästi, ja tarjoitui tulemaan ensi viikolla taaperoa hoitamaan, jotta pääsemme miehen kanssa leffaan!
Voi, miten iloiseksi tulin tästä eleestä! Päivän (ja koko viikon) paras piristys! Olen kulkenut koko päivän hymy korvissa :) Miten pieni ele voi tehdä niin onnelliseksi! Ihana odottamaton yllätys! Meillä on miehen kanssa ensi viikolla ihan oikeat treffit! Treffit!
Mitä sulle kuuluu? Mikä on tehnyt sut tänään iloiseksi? Osaatko pyytää apua, vai onko sullakin vaikeuksia vaivata muita?
Mukavaa keskiviikkoa!
Kommentit
Ihanaa lukea tällaisia sanoja. Olen samaa mieltä kanssasi, kun vauva syntyy niin vauvan tarpeet menevät muiden tarpeiden edelle. Kuulostaa karulta, mutta parisuhde voi odottaa hetken taka-alalla. Jos ei voi, niin jotakin on pielessä. Usein tulee paha mieli kun lukee somesta, että tuoreiden äitien "on päästävä" ulos tai lähdettävä reissuun. Vaikka vauva pärjäisikin vaikka isovanhempien kanssa niin tuntuu silti pahalta jos omat tarpeet laitetaan vauvan edelle. Kaikkien tilannetta ei tietenkään voi tietää enkä halua arvostella, mutta toivoisin että ihmiset malttaisivat olla rauhassa ja keskittyä vauvaan, sen oman ajan ja parisuhteeseen panostamisen aika tulee kyllä. Ja parisuhdeaikaa voi viettää vaikka kotisohvallakin, aina ei tarvitse lähteä pois kotoa :)
Alkaneesta vuodesta ajattelen samalla tavalla. Nyt, kun vauvavuosi on ohi, on aika keskittyä välillä itseensäkin. Ja siihen parisuhteeseen. Aikansa kutakin :)
Kiitos ihanasta kommentista!
Itsekin mietin, että omaa sekä parisuhdeaikaa ehtii viettämään, kun lapsi on vähän vanhempi. Alussa vauva täyttää ansaitusti koko maailman. Se ei silti poista sitä kaipuuta kahdenkeskiseen aikaan miehen kanssa. Ja onneksi on tosiaan illat, jolloin lapsi nukkuu, ja voi itse käpertyä miehen kainalloon. Monesti illalla on vaan niin kuitti, että sammuu samantien, kun pää koskee tyytyä :D
Kivaa viikkoa!
Ihana "analyysi" lapsen vaikutuksesta parisuhteeseen. On ihan ymmärrettävää, että tilanne muuttuu - ja paljon. Mutta hienoa, että kuitenkin tiedostat asioita tällä tavalla. Pienet teot arjessa pitävät parisuhteen kunnossa - olipa lapsia tahi ei :)
https://treffeille.net/
Kommentoi