Viidessä vuodessa voi muuttua kaikki (tai ei mikään)

Usein tuntuu, ettei aikuisen ihmisen elämässä muutu viidessä vuodessa mikään muu kuin korkeintaan hiusväri ja Spotifyn soittolista. Siis sellaisen aikuisen ihmisen, kuten minä, jolla on pitkä parisuhde, pitkä työsuhde ja pitkä asumissuhde kotinsa kanssa. Elämä tuntuu rullaavan samoja uria päivästä ja viikosta toiseen. Luin eilen ihanan Sarandan fiiliksiä viiden vuoden takaa, kun hän oli vasta aloittanut bloggaamisen. Se sai minut miettimään, millaista oma elämäni oli viisi vuotta sitten. Entä millaista se oli kymmenen vuotta sitten? Onko kaikki elämässä pysynyt samana?

2013

 

Viisi vuotta sitten olin 31-vuotias. Olin ollut jo pidempään samassa työpaikassa, ja kotikin tuntui kodilta muutaman vuoden asumisen jälkeen. Vuonna 2013 menimme miehen kanssa naimisiin kesällä reippaasti yli kymmenen yhteisen yhdessäolovuoden jälkeen. Olin aikaisemmin ollut vahvasti sitä mieltä, ettei hyvä ja vakaa parisuhde tarvitse avioliittoa. Kutenkin kolmenkympin rajapyykki sai mieleni muuttumaan. En halunnut enää kutsua miestäni poikakaveriksi. Koin, että oli sekä käytännöllistä että ihanaa mennä naimisiin. Oli aika.

Viisi vuotta sitten kävimme häämatkalla meille rakkaissa ja merkityksellisissä kaupungeissa eli Pariisissa ja Lontoossa. Häämatka oli ihana ja rentouttava kaiken häähössötyksen jälkeen. Pian häämatkan jälkeen saimme myös puhelun Uudesta-Seelannista. Ja niimpä me matkustimme kolmeksi viikoksi pallon toiselle puolelle viikon varoitusajalla hyvästelemään erään miehelle rakkaan. Reissu oli tunteikas. Oli silti mahtavaa päästä kiertämään tuota eksoottista maata. Kolmen viikon elämyksellinen roadtrip pienellä rämisevällä autolla.

Kuten näistä Uuden-Seelannin reissukuvista näkyy, hiukseni olivat pidemmät ja vaaleat. Halusin vaaleat ja pidemmät hiukset häitä varten. Näissä kuvissa väri näyttää kuitenkin nyt silmääni keltaiselta. Ilahduttavaa on, että myös tyylitaju on selvästi kehittynyt viidessä vuodessa :)

Lapsista ei ollut vielä tietoa, eikä perheenlisäys ollut edes suunnitelmissa. Liihottelimme kahdestaan honeymoon-kuplassamme. Sattui kuitenkin niin, että hetken ajan oli sellainen tilanne, jossa epäilin olevani raskaana (enkä pystynyt asiaa tarkistamaan muutamaan viikkoon). Yllättävää oli se, ettei ajatus raskaanaolosta aiheuttanutkaan minussa sellaista paniikkireaktiota kuin olin kuvitellut. Tilanne laittoi meidät keskustelemaan ja miettimään asiaa miehen kanssa. Ja voisi kai sanoa, että siitä se ajatus sitten lähti. Vähän vahingossa ajatus lapsesta hiipi elämäämme.

Frodo ei ollut kotona.

2008

Vuonna 2008 olin 26-vuotias. En vielä omistanut kunnon kameraa, ja kännyköiden kamerat olivat todella huonoja. Kuvia tuolta vuodelta ei löytynyt montakaan. Onneksi sentään nämä kaksi facebookin uumenista. Vuonna 2008 hiukseni olivat vaaleat kuten viisi vuotta myöhemminkin. Viihdyin todella pitkään vaaleassa. Tällä hetkellä ruskea tuntuu kuitenkin omemmalta.

Tuona vuonna olin vastavalmistunut maisteri, joka oli saanut muutaman kuukauden päästä valmistumisesta ensimmäisen oikean työn. Tuossa samassa työssä viihdyin lähes 10 vuotta. Elämä oli 26-vuotiaana vielä kovin vapaata ja huoletonta. Vuosi oli tietyllä tapaa muutosten vuosi. Yksi toisensa jälkeen rakkaat opiskelukaverit muuttivat valmistumisen jälkeen töiden perässä pääkaupunkiseudulle. Minä jäin vähän yksin Jyväskylään. Tiivis ja läheiseksi muodostunut porukka hajosi. Jouduin etsimään uudelleen paikkaani elämässä ja uudessa työyhteisössä.

Vuonna 2008 ostimme ensimmäisen omistusasunnon, jonka remppasimme itse lattiasta kattoon. Remontin aikana sattui myös vanha vesiputki keittiössä puhkeamaan. Paniikissa soitin ensin putkimiehelle, joka ei arvatenkaan halunnut tulla asiaa korjaamaan lauantai-iltana kello yhdeksältä. Sitten tilanne paheni niin, että että vettä alkoi suihkuta oikein kunnolla. Minun oli pakko soittaa hätäkeskukseen, kun en saanut isännöitsijää kiinni sulkemaan vettä. Ripeät palomiehet saivat tilanteen haltuun, ja pahemmilta vesivahingoilta onneksi vältyttiin. Muistoksi jäi keittiön vasta-asennetun laminaatin irtirevityt kappaleet jäätyneenä parvekkeella. 

Liekö merkki vanhuudesta, mutta vanhojen muistelu on ihanan nostalgista! Istuin eilen pitkään selaamassa vuoden 2013 kuvia, jotka mieheni on järjestelmällisesti tallentanut ulkoiselle kovalevylle. Monta asiaa olin jo ehtinyt täysin unohtaa. Kuvat toivatkin mieleen ihania muistoja menneestä. Paljon on tapahtunut niin viidessä kuin kymmenessäkin vuodessa. Suurimpana niistä tuo rakas kolme ja puolivuotias poika.

Millaista sinun elämäsi oli viisi tai kymmenen vuotta sitten? Onko mikään muuttunut?

Nostalgista keskiviikkoa!